Liikunta ja ravinto – terveyttä tukevaa vai tuhoavaa?

Puhelimen kello näyttää vihdoin 5.00. Nousen ylös ja puen päälle. Sekoitan protskujuoman, nappaan treenikassin ja lähden kohti salia. Alaselässä tuntuu omituisen jäykältä ja se ahdistaa… Levottomuuteni onneksi vähenee, kun avaan kuntokeskuksen ovet. Tutut tuoksut, äänet ja henkilökunta. Tänne mä kuulun. Hyppään juoksumatolle. Jalat on väsyneet ja alaselkä vihottelee mutta eikös sanota, että sillä se lähtee millä on tullutkin…

Silmät harhailevat toisissa treenaajissa. Toikin on täällä joka päivä. Onkohan se joku pakkoliikkuja. Ärsyttävää, miten kapeat ja lihaksikkaat reidet. Se tuli kaksi minuuttia ennen mua saliin. Yritän olla 5 min pidempään. Nyt se juttelee – hah minäpä hyödynnän koko ajan tehokkaaseen treenaamiseen!… Valmista tuli…Joku nopea vielä…työt kyllä kutsuu…ehkä mä juoksen illalla vähän ekstraa… No kerta kiellon päälle, 10 punnerusta ja suihkuun, kyllä mä ehdin…


Liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat hyvän elämänlaadun peruspilareita eikä niistä puhumisesta ja lukemisesta voi tänä päivänä välttyä. Aikamme korostaa fyysistä suorituskykyä, vahvuutta ja pitkälle treenattuja vartaloita, joiden saavuttaminen vaatii paljon työtä. Ei ihme, että yhä useampi liikunnan harrastaja löytääkin itsensä tilanteesta, jossa treenaaminen on muuttunut pakonomaiseksi suorittamiseksi, oman kehon ilottomaksi muokkaamiseksi.

Toisille liikunta (olipa se harraste- tai kilpaurheilua) on aina ollut tärkeä, onnistumisia ja iloa tuova osa elämää. Toiset löytävät liikunnan vasta myöhemmällä iällä vaikkapa jonkun porukan kannustamana tai lääkärin määräämänä. Suhde liikuntaan on jo alkujaan vääristynyt, jos se tulee osaksi arkea ahdistuksenhallinta- ja/tai kompensaatiokeinona esimerkiksi syömishäiriön seurauksena. Lähtökohtiin katsomatta, treenaaminen voi kenellä tahansa mennä liialliseksi.

Säännöllisellä liikunnalla tiedetään olevan monia psyykkistä hyvinvointia tukevia vaikutuksia. Liikunnan aikaansaamaa hyvänolon tunnetta on esimerkiksi selitetty mielihyvähormonien lisääntymisenä kehossa. Liikunta vaikuttaa myös positiivisesti minäkuvaan ja itsetuntoon. Mutta jos liikuntaa lisäämällä pyritään korjaamaan psyykkistä pahaa oloa, tunne-elämän ongelmia tai haurasta itsetuntoa, yllämainitut positiiviset psyykkiset vaikutukset voivat toimia korkeintaan välillisesti. Treenaamisesta muodostuu pikku hiljaa pakonomainen suorite.

”Kaikkien terveyttä uhkaavien pakkokäytösten päämäärä on vahvistaa haurasta itsetuntoa tai hallita yksinäisyyteen ja vieraantuneisuuteen liittyviä sietämättömiä tunnetiloja”

Matti O. Huttunen, psykiatri, professori

Kulttuuri ja media ruokkivat ajatusta, jossa menestys, ihmisen hyväksyttävyys ja haluttavuus liitetään ulkonäköön ja terveelliseen syömiseen. Aika moni pyrkiikin muuttamaan itseään paremmaksi ihmiseksi kehoaan muokkaamalla. Yksi tavoittelee lihaksikasta ja rasvatonta kehoa, toinen punnitsee omanarvontunteensa vaa´lla.

Paino- ja ulkonäköodotuksia ja/tai –hyötyjä korostavissa urheilulajeissa on jonkin verran enemmän riskejä häiriintyneeseen liikkumis- ja syömiskäyttäytymiseen. Ja vaikka laji itsessään ei tällaisia tavoitteita asetettaisikaan, nostavat monet kunto- ja aktiiviliikkujat itse oman rimansa hyvin korkealle suoritusmäärien, ravitsemuksen ja tavoiteltavan ulkonäön suhteen.

Rajaa häiriintyneen ja normaalin käyttäytymisen välille voi olla vaikea vetää. Siinä missä toiset noudattavat onnistuneesti terveitä elintapoja puhkeaa toisilla ortoreksia. Lievä tyytymättömyys omaan ulkonäköön on hyvin yleistä mutta joillakin se saattaa kehittyä ruuminkuvanhäiriöksi. Ylipäätään häiriintynyt ”terveyskäyttäytyminen” on melko yleistä, mutta onneksi usein lievää. Jottei häiriintynyt käyttäytyminen muuttuisi vakavaksi häiriöksi, siihen pitää kuitenkin reagoida mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

”Voisi sanoa, että sairauden merkki on, jos jatkaa liikuntaa kun on loukkaantunut tai ei ole kunnossa. Se on tyypillistä ja sitä näkee vastaanotolla. Jatketaan tekemistä, vaikka järki sanoo, että nyt pitäisi lopettaa ja levätä. Treeniä ei voi jättää väliin, vaan on pakko jatkaa.”

Pippa Laukka, Liikuntalääket. erikoislääkäri