Viikolla kävimme kertomassa syömishäiriöistä opinnoissaan loppuvaiheessa oleville lähihoitajaopiskelijoille. Olimme valmistautuneet kertomaan yhdistyksen toiminnasta, syömishäiriöistä yleisesti ja tietenkin ydinasiastamme eli siitä, miltä syömishäiriö tuntuu. Luokkaan päästessämme saimme kuulle, että opiskelijoilla oli jo takanaan kolmen tunnin teorialuento syömishäiriöistä. Eli sitä osuutta emme omassa esityksessämme enää tarvinneet. Hetken tuntui siltä, että kohta iskee jokin paniikki: aikaa oli 2,5, tuntia, joka nyt siis olisi kokonaan käytettävissä yhdistysesittelyyn ja syömishäiriökokemuksesta kertomiseen. Jaksaisivatko opiskelijat todellakin kuunnella reilut pari tuntia juttua syömishäiriöfiiliksistä?
Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin olimme viisaampia ja tiesimme: kyllä he jaksavat kuunnella. Ehkä joku pitkästyikin, mistä sen tietää. Eivät kaikki koskaan kiinnostu samoista asioista. Mutta pääasiassa luokassa istui kiinnostuneen näköisenä kuuntelevaa ja kyselevää porukkaa. Saimme palautetta, jonka sisältö oli selvä: vielä enemmän omaa kokemusta, lisää siitä miltä mikäkin tuntuu ja miten sitä siinä tilanteessa ajattelee.
Jälkeenpäin oli hyvä mieli ja taas kerran pyöri mielessä, että omista ikävistäkin kokemuksista voi olla hyötyä ainakin silloin, kun niiden avulla voi saada jonkun toisen ymmärtämään enemmän. Syömishäiriötä ei ole helppo ymmärtää eikä syömishäiriöisessä käyttäytymisessä ole ulkopuolisen silmin tarkasteltuna usein mitään logiikkaa. Niinpä kokemustiedon tuominen tiedollisen tiedon rinnalle voi syventää tulevien ammattilaisten mielenkiintoa aihetta kohtaan ja ymmärrystä, jos he ammatissaan kohtaavat syömishäiriötä sairastavia. Kokemustiedon ammattilaiselle antama näkökulma voi olla joskus se kullanarvoinen yhteys, joka auttaa sairastavaa luottamaan hoitajaansa ja luo siten perustan toipumiselle.
Kokemusasiantuntijuus tuntuu olevan nouseva trendi. Myös sen vieminen hoitotahoille alkaa vähitellen yleistyä. Hyvä niin, sillä tietoa tarvitaan, nimenomaan kokemusperäistä tietoa. Sellainen, joka ei ole jotakin sairautta kokenut, ei voi koskaan täysin ymmärtää sairastavan tuntoja. Ei vaikka olisi kovimman luokan ammattilainen omalla alallaan ja lisäksi vaikka kuinka empaattinen. Kokemukset, joita mekin täällä jatkuvasti kuulemme, tunteella ja täydestä sydämestä, puhtaasta auttamisen halusta kerrottuna ovat korvaamattoman arvokkaita, myös hoitotyön kannalta.
– Veera
Veera Lampi
toiminnanohjaaja, Etelän-SYLI ry
