Mistä syömishäiriöissä on kysymys?

Puhuttaessa syömishäiriöistä, tulee monelle ensimmäisenä mieleen kuva nuoresta, anorektisen laihasta tytöstä, joka ei syö. Meidän pyrkimyksemme on lisätä tietoutta siitä, että totuus syömishäiriöistä ja siitä kärsivistä henkilöistä on kuitenkin paljon laajempi. Usein syömishäiriö ei näy mitenkään ulospäin.

Syömishäiriöstä kärsivistä valtaosa sairastaa epätyypillistä syömishäiriötä, jossa erilaiset syömishäiriöoireet sekoittuvat siten, ettei kliinistä anoreksia tai bulimia nervosa -diagnoosia voida tehdä. Toiseksi yleisin syömishäiriön muoto on bulimia, jota sairastaa noin neljäsosa sairastavista. Tunnetuinta syömishäiriötyyppiä, anoreksiaa, sairastaa vain viidesosa. BED:tä eli ahmimista ilman kompensaatiota sairastaa ainakin noin 10% sairastavista. BED-tutkimus on kuitenkin vielä vähäistä, eikä lukema välttämättä anna todenmukaista kuvaa sairastavien määrästä, koska sairaus jää usein diagnosoimatta.

Syömishäiriö on ahdistuksenhallintakeino

Lähtökohtaisesti syömishäiriö on ahdistuksenhallintakeino – varsin tuhoisa sellainen. Syömishäiriö voi kehittyä silloin kun oma elämä ja minuus tuntuvat kaoottisilta, pelottavilta ja turvattomilta. Toisaalta se voi alkaa muka harmittomasta laihdutuskuurista, jolloin sairastuneella itsellään ei välttämättä ole juuri sillä hetkellä kokemusta akuutista ahdistuksesta, peloista tai riittämättömyyden kokemuksesta. Kuitenkin kaikissa tilanteissa syömishäiriön juuret ovat ihmisille yhteisissä perustavanlaatuisissa kysymyksissä: Tulenko rakastetuksi? Kelpaanko ja riitänkö sellaisena kuin olen? Olenko arvokas itsenäni? Oma minuus ei tunnu eheältä ja arvokkaalta, rakkauden arvoiselta. Ympäröivä maailma tuntuu vaativan jatkuvaa valmiustilaa ja suorittamista. Elämä tuntuu hallitsemattomalta, kaoottiselta ja pelottavalta. Syömisen kontrollointi tuo hallinnan tunteen.

Syömishäiriön syyt

Syömishäiriön kehittymiseen vaikuttavat monet eri tekijät. On useimmiten mahdotonta tarkasti nimetä mitään yksittäisiä tekijöitä tai kokemuksia esimerkiksi lapsuudenperheessä tai koulussa, jotka laukaisisivat syömishäiriön. Toisaalta joitain tyypillisiä yhteisiä kokemuksia on voitu havaita sairastavien kokemuksista.

Joskus syömishäiriöön sairastuneet puhuvat muistoista, joissa tunteille ei ole ollut lapsuudessa tilaa. Voi olla että esimerkiksi vihan, pettymyksen tai surun tunteet on pitänyt piilottaa tai että ylipäätään tunteiden ilmaiseminen ja tunnistaminen on ollut lapsuuden ympäristössä vajaata. Monet puhuvat myös kiusatuksi tulemisesta erityisesti koulussa. Joillekin syömishäiriö saattaa kehittyä jonkin traumaattisen kokemuksen seurauksena.

Vaikuttaa siltä, että tietynlaisen persoonallisuusrakenteen omaavat ihmiset ovat muita alttiimpia sairastumaan syömishäiriöön. Meidän kokemuksemme mukaan syömishäiriöön sairastumiseen alttiita henkilöitä ovat herkät, luovat, kunnianhimoiset, pohdiskelevan ja analysoivan mielen omaavat henkilöt.

Mitä syömishäiriö antaa?

Syömishäiriöön kuuluu tyypillisesti se, että sairauden tunnetta ei ole tai jos se on niin omaa tilannetta vähätellään. Tämä näkyy erityisesti sairastamisen alkuvaiheilla, ns. kuherruskautena. Paranemismotivaation herättämiseen voi kulua hyvin paljon aikaa ja siihen vaaditaan auttavalta taholta kärsivällisyyttä ja ammattitaitoa.

Jokainen sairastava tarvitsee syömishäiriöoireita, jotka tuntuvat lieventävän ahdistusta. Syömishäiriö on vahvasti rituaalinen sairaus. Toistuvat rituaalit luovat turvallisuuden tunnetta, turvallisuuden tunne luo hallinnan kokemuksen. Syömishäiriötä sairastavalle muodostuu hyvin vahvat, usein pakonomaiset rituaalit, joista on erittäin vaikea luopua. Toipuminen onkin pitkälti uusien, terveyttä tukevien, vähemmän haitallisten rituaalien löytämistä ja niihin oppimista. Toipumisen prosessi vaatii suurta rohkeutta, sillä sairastava joutuu luopumaan monista toimintamalleista, jotka ovat ehkä jo pitkään pitäneet omaa elämää kasassa.

Syömishäiriöt tarjoavat pakopaikan tunteista ja todellisuudesta. Kun keskittyy syömiseen, ruokaan, mittaamiseen ei tarvitse kohdata pelottavia tunteita ja tilanteita. Olennaista on, että jossain pisteessä kaikki tunteet on pelottavia, myös positiivisiksi ajatellut tunteet kuten ilo tai onnistumisen kokemukset. Syömishäiriö tarjoaa ikään kuin turvallisen kuplan, jonne voi paeta ihmisiä, tunteita, pelkoja ja tulevaisuutta.

Syömishäiriöön liittyy usein myös euforisia tunteita. Syömättömyydessä euforian tunne rakentuu siitä, kun kehossa ei ole ruokaa, nälän tunteesta, nälän tunteen kieltämisestä, hallinnan tunteesta. Oksentaminen saattaa aiheuttaa sitä samaa hallinnan tunnetta: “minä pystyn tyhjentämään itseni silloin kun haluan.” Ahmimisessa tyydytys tulee siitä, että syö niin paljon, että käytännössä sammuu. Kaikkiin oireisiin liittyy se, että maailma ja ajattelu kapenee turvallisen pieneksi. Syömishäiriöinen maailma on hyvin minäkeskeinen.

Syömishäiriö antaa yhteisön ja samaistumiskohteen. Ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa oireilun ja sen mukanaan tuomat ajatukset ja ongelmat. Tällaisen yhteisön kommunikaatio sisältää usein yhteisten sairastamisnormien muodostumisen, joita voivat olla tietty ruokavalio, paino, liikunnan määrä ja hoitokokemukset. Yhteisöllisyys saattaa joissain tilanteissa olla vahvasti toipumista tukeva ja tervehdyttävä – parhaimmillaan yhteisössä kannustetaan toisia uusiin haasteisiin tai tehdään niitä yhdessä.

Toisaalta on mahdollista että yhteisöllisyys johtaa siihen että yhteisön jäsenet alkavat sairastaa yhdessä hyvinkin tiiviisti. Tällaisissa tilanteissa ryhmäytyminen on usein vahvaa ja muun maailman ja muut ihmiset poissulkevaa. Tällainen yhteisö lisää tunnetta siitä, että sairastaminen on normaalia. Sairastaminen saattaa alkaa entistä enemmän tuntua hyvältä, kun siihen saa jatkuvasti yhteisön kannustusta. Toipuminen voi tällöin tarkoittaa tärkeiden sosiaalisten suhteiden katkeamista ja yksinäisyyttä.

Syömishäiriöstä voi tulla elämäntapa, tapa olla olemassa. Oma identiteetti saattaa rakentua niin pitkälle syömishäiriön varaan, että kokemusta omasta itsestä ilman sitä ei ole lainkaan. Toipumisvaiheessa tulevatkin usein esille kysymykset siitä, mitä oikeastaan on ilman syömishäiriötä, mitä jää jäljelle kun se viedään, kuka ja millainen olen jos en sairasta?