Tukea ja tietoa
Me olemme sinua varten, joka kohtaat työssäsi syömisen, liikkumistottumusten ja kehonkuvan kanssa kipuilevia ihmisiä.
Voit sopia tutustumiskäyntejä toimitiloihimme esimerkiksi työryhmän tai asiakkaiden kanssa.
Meitä voi myös pyytää vierailulle kertomaan yhdistyksen toiminnasta ja syömishäiriöistä.
Käymme resurssien salliessa puhumassa mm. oppilaitoksissa (15 vuotta täyttäneelle yleisölle). Meiltä voi myös kysyä kokemuspuhujia erilaisiin tilaisuuksiin.
Ota työntekijöihin yhteyttä puhelimitse, sähköpostilla tai verkkosivujen etusivulta löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta. Yhteystiedot löytyvät täältä.
Yhteistyötä
Yhdistyksellemme on tärkeää tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, esimerkiksi hoitotahojen, nuorisotoimijoiden, oppilaitosten sekä mielenterveysalan toimijoiden kanssa.
Yhdistämällä eri toimijoiden tietoa ja taitoa voidaan parhaimmillaan saada aikaan jotain ainutlaatuista.
Ammattilaisten aamukahvit
Ammattilaisten aamukahvien tarkoituksena on tarjota ammattilaiselle paikka, jossa voi vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia sekä käydä keskustelua muiden ammattilaisten kanssa.
Ammattilaisten aamukahvit on kohdennettu syömishäiriöitä työssään kohtaaville tai asiasta muutoin kiinnostuneille ammattilaisille.
Ammattilaisten aamukahveja järjestetään ympäri Uuttamaata. Jos paikkakunnallasi on tarvetta tilaisuudelle, ota meihin yhteyttä: info(at)etelansyli.fi.
Opiskelijoille
Olet tervetullut tutustumaan toimintaamme, sinä tuleva ammattilainen! Ota yhteyttä: info(at)etelansyli.fi, jos haluat vierailla toimitiloissamme tai kysyä toiminnastamme lisää.
Olemme avoimia myös opinnäyteyhteistyölle. Etelän-SYLI on toiminut työelämäkumppanina useissa opinnäytetöissä.
Emme valitettavasti voi tarjota työharjoittelun mahdollisuuksia, mutta vapaaehtoistyöstä yhdistyksessämme voit lukea lisää täältä.

Tarjoamme
- tukea ja neuvontaa
- tutustumiskäyntejä
- kokemuspuheenvuoroja
- luentoja
- yhteistyötä

Kevään 2026 koulutuspäivät
Maksuttomat aamukahvit on suunnattu ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään syömishäiriötä sairastavia ja syömisellä oireilevia.
Ammattilaisten aamupäivä
Keskustakirjasto Oodi, Kuutio-tila (Helsinki)
Ti 2.6.26 klo 9–12
- Tietoa syömishäiriön varoitusmerkeistä, sairastavan kohtaamisesta ja ammattilaisen roolista.
- HUSin Syömishäiriöyksikön sairaanhoitajan puheenvuoro hoitopolusta ja hoitoon pääsyn kriteereistä.
- Syömishäiriöstä toipuneen kokemuspuheenvuoro.
Ilmoittautumiset ja mahdolliset erityisruokavaliot viim. ma 25.5.26 tällä lomakkeella.
Ammattilaisten aamukahvit (Vantaa ja Kerava)
Virtatalo (os. Rajatorpantie 8, Myyrmäki, Vantaa)
Ti 9.6.26 klo 8.30/9–11
- Tietoa syömishäiriön varoitusmerkeistä, sairastavan kohtaamisesta ja ammattilaisen roolista.
- Syömishäiriöstä toipuneen kokemuspuheenvuoro.
Ilmoittautumiset ja mahdolliset erityisruokavaliot viim. ma 1.6.26 tällä lomakkeella.
Ammattilaisten aamukahvit (Itä-Uusimaa)
Loviisan Kappeli (os. Kuningattarenkatu 19, Loviisa)
To 11.6.26 klo 8.30/9–11
- Tietoa syömishäiriön varoitusmerkeistä, sairastavan kohtaamisesta ja ammattilaisen roolista.
- Syömishäiriöstä toipuneen kokemuspuheenvuoro.
Ilmoittautumiset ja mahdolliset erityisruokavaliot viim. ke 3.6.26 tällä lomakkeella.