Tietoa syömishäiriöistä

Tältä sivulta löydät usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia syömishäiriöistä. Lisätietoa löydät muun muassa Syömishäiriöliitto – SYLI ry:n verkkosivuilta www.syomishairioliitto.fi.


Mistä syömishäiriöissä on kysymys?

Syömishäiriö on psykosomaattinen, kehon ja mielen sairaus. Se toimii selviytymis- ja ratkaisukeinona hallitsemattomalta, pelottavalta tai epävarmalta tuntuvaan elämäntilanteeseen.

Syömishäiriö on pakopaikka tunteista ja todellisuudesta. Kun keskittyy syömiseen, ei tarvitse kohdata pelottavia tunteita. Arjen rituaalit luovat turvallisuuden tunnetta ja kokemusta siitä, että asiat ovat hallinnassa.

Sairastavalle voi muodostua vahvat, usein pakonomaiset rituaalit, joista on vaikea luopua. Kun oireet haittaavat merkitsevästi fyysistä ja psyykkistä terveyttä, sosiaalisia suhteita ja arkea, voidaan puhua sairaudesta.

Syömishäiriöitä ylläpitävä kierre saa usein alkunsa, kun energiansaanti putoaa ja elimistö nälkiintyy esimerkiksi laihduttamisen seurauksena.

Nälkiintyminen aiheuttaa syömishäiriötä muistuttavia fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Mieli voi olla masentunut, ja ruokaan liittyvät pakkoajatukset lisääntyvät.

Syömishäiriöiden syitä ei tarkoin tunneta, mutta altistavia tekijöitä kylläkin. Niitä voivat olla muun muassa psykologiset, biologiset sekä kulttuurisidonnaiset tekijät.

Tunnetuimpia syömishäiriötä ovat laihuushäiriö (anoreksia) ja ahmimishäiriö (bulimia). Yleisimpiä syömishäiriöitä ovat ahmintahäiriö (binge eating disorder, BED) ja epätyypilliset syömishäiriöt.

Muita syömishäiriöitä ovat ortoreksia, naisurheilijoiden oireyhtymä, ARFID, diabulimia ja dysmorfia.

Lähteet:

  • Keski-Rahkonen, A., Charpentier, P & Viljanen, R. (toim.). (2020). Olen juuri syönyt. Läheiselläni on syömishäiriö. 2. painos. Kustannus Oy Duodecim.
  • Käypä hoito -suositus. (2014). Syömishäiriöt, https://www.kaypahoito.fi/hoi50101. 4.6.2021.

Syömishäiriöistä toipuminen

Toipuminen on fyysistä, psyykkistä, sosiaalista, kognitiivista ja käyttäytymisen tasolla ilmenevää eheytymistä, joka vaatii suurta rohkeutta.

Sairauden vaiheiden tunnistaminen on tärkeää toipumisprosessin ymmärtämiseksi ja muutosmotivaation (= toipumisrohkeuden) herättämiseksi. Toipuminen edellyttää tiettyjen muutosten tekemistä ja niiden ylläpitämistä.

Toipuminen ei ole sattumanvaraista, vaan muutos tulee suunnitella ja siihen tulee saada tukea sekä työkaluja. Toimintasuunnitelma auttaa muutoksen toteuttamisessa. (Mielenterveystalo.fi).

Toipuminen on prosessi, jolle on hyvä antaa riittävästi aikaa. Muutosmotivaatio ei synny hetkessä ja vaatii kärsivällisyyttä. Toipumista ei tule suorittaa.

Eteen tulevat horjahdukset eivät tarkoita epäonnistumista, vaan niistä voi oppia ja jatkaa sitten matkaa eteenpäin. Toipuminen mitataan ennemminkin vuosissa kuin kuukausissa (Keski-Rahkonen ym., 2020).

Oireiden tunnistaminen ja työstäminen sekä juurisyiden ratkominen ovat avaintekijöitä toipumisessa. Haitallisesta syömiskäyttäytymisestä irti päästäminen on kuitenkin vaikeaa, koska ihminen joutuu luopumaan toimintamalleista, jotka ovat tuoneet helpotusta ahdistukseen.

Tilalle tuleekin löytää uusia terveyttä tukevia tunteiden tunnistamisen ja käsittelyn sekä ahdistuksen hallinnan keinoja.

Ruoka on syömishäiriön hoidossa yksi tärkeimmistä lääkkeistä, jota tuetaan ravitsemuskuntoutuksen avulla. Täsmäsyömisen merkitys korostuu, olipa kyse sitten mistä tahansa syömishäiriöstä.

Täsmäsyöminen tähtää hyvinvointipainon saavuttamiseen ja keholliseen tasapainoon, mutta on tärkeää muistaa, että se on vain yksi osa toipumista. Sen lisäksi ja rinnalla tulee tehdä työtä mielen tasolla.

Syömishäiriön jatkuessa pitkään voi siitä tulla sairastuneelle elämäntapa, identiteetti. Toipumisvaiheessa onkin tärkeä pohtia, mitä muita asioita elämässä on sekä millainen ihminen sairauden takana oikeastaan onkaan.

Syömishäiriöistä toipuminen voi käynnistyä jopa vuosikymmeniä kestäneen oireilun jälkeen. Toivon luominen ja ylläpitäminen on tärkeää.

Haastavissa hetkissä toivon näkeminen on vaikeaa, minkä vuoksi läheisillä ja ammattilaisilla on suuri rooli toivon ylläpitämisessä. Etelän-SYLIn tärkein sanoma onkin: toivoa on aina!

Lähteet:

Syömishäiriöiden hoitaminen

Jos itsellä tai läheisellä herää huoli syömishäiriöstä, se on merkki avun hakemisen tarpeellisuudesta.

Apua voi hakea lähimmästä hoitopaikasta, oli se sitten oma terveysasema, koulu- tai opiskeluterveydenhuolto, työterveyshuolto tai yksityinen lääkäriasema.

Varhainen hoitoon hakeutuminen voi ehkäistä sairauden lopullisen puhkeamisen.

Syömishäiriö on monimuotoinen sairaus, jonka vuoksi tarvitaan moniammatillinen hoitoverkosto sairauden hoitamiseksi. Hoidon tulee huomioida myös samanaikaissairaudet, jotka ovat hyvin tyypillisiä syömishäiriöille.

On tärkeää tavata ammattilaista, jonka kanssa on mahdollista kartoittaa kokonaisvaltaisesti fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tila sekä laatia hoitosuunnitelma.

Tilanteesta riippuen perusterveydenhuollon palveluista voi saada jatkohoidon lähetteen/lausunnon erikoissairaanhoidon palveluihin sekä muun muassa fysioterapiaan, ravitsemusterapiaan, toimintaterapiaan ja psykoterapiaan.

Helsingin ja Uudenmaan alueella toimiva HUS:n Syömishäiriöyksikkö on syömishäiriöiden hoitoon erikoistunut erikoissairaanhoidon palvelu.

Sen lisäksi Helsingissä toimii Elämän Nälkään ry:n Syömishäiriökeskus, joka on yksityinen palveluntarjoaja.

Häpeän tunne, pelko ja ahdistus voivat vaikeuttaa asioista kertomista, mutta on tärkeää, että lääkäri saa kaiken tiedon sen hetkisestä tilanteesta. Silloin lääkäri voi arvioida tilanteen kokonaisvaltaisesti kaikki osa-alueet huomioon ottaen.

Joskus voi kuitenkin käydä niin, että avoimuudesta huolimatta jää kokemus siitä, ettei tullut kuulluksi tai ymmärretyksi.

Kaikki lääkärit eivät ole yhtä perehtyneitä syömishäiriöihin, jolloin voi olla tarpeen kysyä toisen lääkärin mielipidettä. Läheinen voi tulla tueksi vastaanotolle.

Tilanteesta riippuen hoito voi olla avohoitoa poliklinikalla tai osastohoitoa päivä- tai kokovuorokausiosastolla. Hoidossa tulee huomioida fyysinen ja psyykkinen kuntoutuminen, mutta painopiste voi vaihdella sairauden vaiheesta riippuen.

Syömishäiriöiden hoitamisessa olisi hyvä luoda yhteinen rintama, jolloin sairastunut, läheiset ja hoitohenkilöstö toimivat yhdessä. Se tarkoittaa yhdessä laadittuja hoitosuunnitelmia ja niihin sitoutumista.

Psykoterapia on usein hyödynnetty hoitomuoto syömishäiriöiden hoidossa.

Terapeuttia voi etsiä esimerkiksi Kelan sivuilla olevasta terapeuttihausta sekä Minduun, Helsingin Psykoterapiayhdistyksen, Perheterapiayhdistyksen ja Psykologiliiton verkkosivuilta. Terapeuttia voit kysyä myös Syömishäiriökeskuksen terapiayksiköstä.

Liikunta ja ravinto – terveyttä tukevaa vai tuhoavaa?

Säännöllisellä liikunnalla tiedetään olevan monia psyykkistä hyvinvointia tukevia vaikutuksia.

Liikunnan aikaansaamaa hyvänolontunnetta on selitetty mielihyvähormonien lisääntymisenä kehossa. Liikunta vaikuttaa positiivisesti myös minäkuvaan ja itsetuntoon.

Jos liikuntaa lisäämällä pyritään korjaamaan psyykkistä pahaa oloa, tunne-elämän ongelmia tai haurasta itsetuntoa, yllämainitut positiiviset psyykkiset vaikutukset voivat toimia korkeintaan välillisesti.

Treenaamisesta muodostuu pikku hiljaa pakonomainen suorite.

”Kaikkien terveyttä uhkaavien pakkokäytösten päämäärä on vahvistaa haurasta itsetuntoa tai hallita yksinäisyyteen ja vieraantuneisuuteen liittyviä sietämättömiä tunnetiloja”

Matti O. Huttunen, psykiatri, professori

Paino- ja ulkonäköodotuksia ja/tai –hyötyjä korostavissa urheilulajeissa on jonkin verran enemmän riskejä häiriintyneeseen liikkumis- ja syömiskäyttäytymiseen.

Vaikka laji ei itsessään tällaisia tavoitteita asettaisikaan, monet kunto- ja aktiiviliikkujat nostavat itse oman rimansa hyvin korkealle suoritusmäärien, ravitsemuksen ja tavoiteltavan ulkonäön suhteen.

Rajaa häiriintyneen ja normaalin käyttäytymisen välille voi olla vaikea vetää. Siinä missä toiset noudattavat onnistuneesti terveitä elintapoja puhkeaa toisilla ortoreksia.

Lievä tyytymättömyys omaan ulkonäköön on hyvin yleistä, mutta joillakin se saattaa kehittyä ruumiinkuvan häiriöksi.

Ylipäätään häiriintynyt ”terveyskäyttäytyminen” on melko yleistä, mutta onneksi se on useimmissa tapauksissa lievää.

Jottei häiriintynyt käyttäytyminen muuttuisi vakavaksi häiriöksi, siihen pitää kuitenkin reagoida mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Milloin olisi syytä huolestua?

Häiriintyneen syömis- ja liikuntakäyttäytymisen tunnistaminen on haastavaa. Ratkaisevaa ei ole ainoastaan syömisen ja treenaamiseen määrä, vaan käytöstä ohjaava ja hallitseva ajatusmaailma.

Jos huoli herää omasta tai läheisen toiminnasta, on syytä puuttua tilanteeseen. Jo epäilys on syy avata keskustelu.

Syömisen seuraaminen on paljon liikkuvien keskuudessa melko yleistä, ja siihen tulisi puuttua. Syömistä varova, runsaasti treenaava liikkuja voi:

  • välttää täysipainoisia aterioita ja syödä niiden sijaan pieniä välipaloja.
  • syödä vain vähän aamulla ja päivällä.
  • liikkua nälkäisenä.
  • napostella, herkutella tai ahmia illalla päivän syömättömyyden seurauksena.
  • kärsiä vatsaongelmista, kuten vatsakivusta, turvotuksesta, ilmavaivoista ja ummetuksesta huonon syömisen seurauksena.

Riittävästä ja monipuolisesta syömisestä huolehtiminen on tärkeä osa jokaisen liikkujan arkea. Syytä huoleen on, jos:

  • ihminen itse tai joku muu rajoittaa liikaa syömisen määrää liikaa.
  • paino laskee liian alas.
  • ruokailu- ja liikuntahetkistä katoaa ilo ja nautinto.
  • urheilusuoritukset huononevat, kehitys pysähtyy ja palautuminen hidastuu.
  • treenimäärät kasvavat nopeasti poikkeuksellisen suuriksi.
  • ajatus treenien väliin jättämisestä tai pakotettu treenitauko ahdistaa ja/tai johtaa muuhun psyykkiseen oireiluun.
  • ajatukset pyörivät jatkuvasti ruoan, kalorien ja liikkumisen ympärillä.

Syömishäiriöitä sairastavan läheiselle

Kun yksi perheestä sairastuu syömishäiriöön, koskettaa se koko perhettä. Avun hakeminen koko perheelle on tärkeää.

Syömishäiriöiden hoidossa korostuu koko perheen huomioiminen osana hoitoa, jonka vuoksi osa hoitoyksiköistä hyödyntää Family-Based Treatment (FBT) -hoitomallia.

Syömishäiriö pysyy usein pitkään piilossa, koska sairastuneelle se on selviytymiskeino, josta tämä ei halua luopua.

Sairastunut on myös taitava peittelemään oireiluaan. Joskus ajatus asian kertomisesta läheiselle tuntuu liian häpeälliseltä tai vaikealta.

Moni läheinen voi soimata itseään, ettei reagoinut tilanteeseen aiemmin, tai pohtii, mitä olisi voinut tehdä toisin.

Syiden etsiminen itsestä on kuitenkin tarpeetonta, sillä syömishäiriöt syntyvät monien syiden summana. Tärkeintä on tilanteeseen puuttuminen tässä hetkessä.

Läheisen rooli toipumisen tukijana ei ole helppo, mutta sitäkin tärkeämpi. Toipuminen vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja armollisuutta. Jälkikäteen kokemus sairaudesta ja sen voittamisesta voidaan kokea voimaannuttavana.

Myös läheisen tulee huolehtia hyvinvoinnistaan ja saada tukea. Kenenkään ei tarvitse, eikä pidä jäädä yksin! Jokainen meistä tarvitsee joskus tukea jaksaakseen.

Läheisenä on tärkeää saada riittävästi tietoa ja ymmärrystä sairaudesta sekä työkaluja arjen tilanteisiin. Apua saat syömishäiriötyön ammattilaisilta ja hoitotahon kautta, mutta myös kolmannelta sektorilta.

Etelän-SYLI ja Syömishäiriöliitto muine alueyhdistyksineen ja SYLI-keskuksineen tarjoavat monipuolista tukitoimintaa myös läheisille.

Muita kanavia tuen saamiseksi:

  • Syömishäiriöliitto – SYLI ry:n blogi, tukipuhelin, läheisten toiminta ja esitteet
  • Facebookissa toimiva suljettu ryhmä syömishäiriöitä sairastavan läheiselle: Maudsley-perheet yhdessä rintamassa syömishäiriöitä vastaan
  • Mielenterveystalo.fi: Tukea syömishäiriöön sairastuneen läheiselle -omahoito-ohjelma (2020)
  • Keski-Rahkonen, ym. 2020. Olen juuri syönyt. Läheiselläni on syömishäiriö. Kustannus Oy Duodecim
  • Syömishäiriökeskuksen Omenatupa–blogi ja palveleva puhelin

Syömishäiriötä sairastavan sisaruksille

Usein syömishäiriöiden hoito kohdistuu sairastavan ja vanhempien tukemiseen, jolloin muut sisaret voivat jäädä vaille huomiota.

Kotonakin vanhempien huomio kiinnittyy väistämättäkin sairastavaan.

Sisarukset voivat tarkoituksella välttää vanhempien kuormittamista ja kokea jopa syyllisyyttä tarpeistaan, jolloin omat tarpeet jätetään helposti taka-alalle.

Sisaruksilla tuntevat surua, pelkoa, epäoikeudenmukaisuutta, katkeruutta, kiukkua, ikävää ja yksinäisyyttä. Tunteista on tärkeää voida puhua.

Myös sisarusten täytyy saada kokemus kuulluksi tulemisesta omine tarpeineen, tunteineen ja toiveineen.

Tuen saaminen auttaa sisaruksia ymmärtämään, että myös heidän tunteensa ovat sallittuja, eivätkä ne ole esteenä sairastavan toipumiselle.

Ajoittainen turhautuminen ei tarkoita sitä, ettei sisarus ymmärtäisi sairastavan tilannetta tai välittäisi siitä.

Arki kotona voi muuttua nopeasti. Ruokailutilanteet ovat usein jännittyneitä, eikä samanlaista rentoa oleskelua ruokapöydän ääressä enää ole.

Perheen taloudellinen tilanne voi heikentyä, jos vanhempi jää kotiin hoitamaan sairastavaa.

Tällä voi olla vaikutusta harrastuksiin ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin. Myös ystävyyssuhteet voivat muuttua, kun ei aina tiedä, voiko kotiin kutsua vieraita.

Sisarusten hyvinvointiin tulee kiinnittää huomiota myös siitä syystä, että syömishäiriö ja muut mielenterveyden häiriöt, kuten masennus ja ahdistuneisuus, voivat olla geneettisesti periytyviä.

Sisarukset ovat alttiimpia sairastumaan, minkä vuoksi myös heidän tulisi saada tukea omaan jaksamiseensa. Huolen herätessä apua on haettava ajoissa.

Sisarusten on hyvä saada riittävästi tietoa tilanteesta ja syömishäiriöistä ikätasoaan vastaavalla tavalla. Heidänkin on hyvä osallistua ajoittain hoitokäynneille, jotta he voivat esittää kysymyksiä hoitohenkilökunnalle.

Sisaruksille on hyvä kertoa, mistä sairaudessa on kyse, miten se näyttäytyy käyttäytymisessä ja fyysisessä olemuksessa sekä miten häiriötä hoidetaan.

Sisaruksille on hyvä todeta, että sairastuneen käytös johdu heistä vaan sairaudesta ja että aliravitsemus aiheuttaa muutoksia aivojen biologiassa, mikä vaikuttaa sairastuneen käyttäytymiseen.

Kukaan ei sairastu omasta tahdostaan.

Aivot toipuvat ennen pitkää aliravitsemustilan korjaantumisen myötä. Tuttu ja rakas sisarus on olemassa, mutta sairaus vaikuttaa hetkellisesti hänen käytökseensä ja ajatuksiinsa.

Avoimuus perheenjäsenten kesken auttaa jaksamaan.

Vanhempien on hyvä sanoittaa tilanteen vakavuutta ja sitä, että vaikka suurin osa huomiosta kohdistuukin tällä hetkellä sairastavaan, se ei tarkoita sitä, etteivätkö muut sisarukset olisi yhtä rakkaita ja tärkeitä.

Sisarukset miettivät usein, miten he voivat auttaa sairastavaa. He ovat kallis apu sen mallintamisessa, että elämässä on paljon muitakin asioita kuin syömishäiriö.

Sairastavan mukaan pyytäminen osoittaa, ettei häntä jätetä yksin. Sisaruksena voi mallintaa myös sitä, että avun pyytäminen on hyväksyttävää.

Toisen puolesta ei kuitenkaan voi toipua, vaan jokaisen tulee tehdä toipumistyö itse. Sisarukset voivat olla tukena.

Yhdessä jaettu, koettu ja voitettu vaikea kokemus voi saattaa perheenjäseniä lähemmäksi toisiaan.

Kertynyttä kokemusta ja tietoa syömishäiriöistä voi hyödyntää omassa elämässä varhaisen tunnistamisen apuna.

Lähteet: