Tältä sivulta löydät usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia syömishäiriöistä. Lisätietoa löydät muun muassa Syömishäiriöliitto – SYLIn verkkosivuilta www.syomishairioliitto.fi.
Mistä syömishäiriöissä on kysymys?
Syömishäiriöstä puhuttaessa puhutaan yleisestä, vaikeusasteeltaan ja oirekuvaltaan monimuotoisista häiriöistä. Sairautta esiintyy kaiken ikäisillä sukupuoleen, kehon kokoon tai sosioekonomiseen taustaan katsomatta.
Syömishäiriö on psykosomaattinen, kehon ja mielen sairaus. Se toimii selviytymis- ja ratkaisukeinona hallitsemattomalta, pelottavalta tai epävarmalta tuntuvaan elämäntilanteeseen.
Syömishäiriön puhkeamisen taustalla on usein elämänmuutoksen, liikunnallisen tai terveellisen elämäntavan tavoittelu, ulkonäköpaineet tai masennuksen tai stressi. Syömishäiriön vakavuutta ei voida arvioida vain painon perusteella.
Rajoittavan ja ahmimistyyppisen syömishäiriön ensioireet liittyvät tyypillisesti yritykseen vaikuttaa ulkonäköön tai oman kehon painoon / muotoon laihduttamisen, sairastumisen ja/tai fyysisen rasituksen vuoksi. Tästä johtuen energiatasapaino muuttuu negatiiviseksi ja elimistö alkaa nälkiintyä. Kehon nälkiintyminen aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä oireita, kuten ruokaa koskevia pakkoajatyksia, mielialan vaihteluita sekä ärtyneisyyttä, ylläpitäen syömishäiriöooireilua.
Ahmimistyyppisen oireilun ensioireena näyttäytyy usein syömisen hallitsemattomuus, joka voi käynnistyä mm. laihdutusyrityksistä tai tunteiden tai mielialan säätelystä. Ahminnan laukaisevat tekijät ovat aina yksilöllisiä, joita voivat olla mm. liian niukka syöminen, kuormitus ja epäonnistumisen kokemukset. Taustalla on usein syömisen tiukkaa rajoittamista ahmintojen ulkopuolella. Ahminta aiheuttaa itseingoa, syyllisyyttä ja pelkoa painon noususta, mikä voi aiheuttaa kompensointia.
Sairastavalle voi muodostua vahvat, usein pakonomaiset rituaalit, joista on vaikea luopua. Tavallisia oireita ovat mm. syömisen valikoivuus, välttely tai hallitsemattomuus, aterioiden väliin jättäminen, erilaiset kompensaatiokeinot, rajoittunut ja joustamaton ruokavalio, painon nopea nousu tai lasku, salaa syöminen ja pakonomaisuus liikunnassa.
Kun oireet haittaavat merkitsevästi fyysistä ja psyykkistä terveyttä, sosiaalisia suhteita ja arkea, voidaan puhua sairaudesta.
Syömishäiriöiden syitä ei tarkoin tunneta, mutta altistavia tekijöitä kylläkin. Syömishäiriöiden ilmenemiseen vaikuttavat mm. yksilölliset kuormittavat elämäntapahtumat, peritty alttius, muu biologinen ja psykologinen alttius sekä sosiokulttuurinen ympäristö.
Syömishäiriötä ovat laihuushäiriö (anoreksia), epätyypillinen anoreksia, ahmimishäiriö (bulimia), epätyypillinen bulimia, BED (ahmintahäiriö, eli binge eating disorder), ARFID ja muut määrittämättömät syömishäiriöt ja psyykkiseen häiriöön liittyvä ylensyöminen tai oksentelu.
Häiriintyneen syömisen ei-diagnosoituja muotoja ovat mm. ortoreksia, naisurheilijoiden oireyhtymä, diabulimia ja dysmorfia.
Samanaikaisesti syömishäiriön kanssa voi ilmetä samanaikaishäiriöitä, kuten mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöitä, pakko-oireista häiriötä, persoonallisuushäiriöitä, itsetuhoisuutta ja päihteiden ongelmakäyttöä.
Lähteet:
- Keski-Rahkonen, A., Charpentier, P & Viljanen, R. (toim.). (2020). Olen juuri syönyt. Läheiselläni on syömishäiriö. 2. painos. Kustannus Oy Duodecim.
- Käypä hoito -suositus. (2024). Syömishäiriöt, https://www.kaypahoito.fi/hoi50101. [viitattu 26.2.2026].
Syömishäiriöistä toipuminen
Toipuminen on fyysistä, psyykkistä, sosiaalista, kognitiivista ja käyttäytymisen tasolla ilmenevää eheytymistä, joka vaatii suurta rohkeutta.
Sairauden vaiheiden tunnistaminen on tärkeää toipumisprosessin ymmärtämiseksi ja muutosmotivaation (= toipumisrohkeuden) herättämiseksi. Toipuminen edellyttää tiettyjen muutosten tekemistä ja niiden ylläpitämistä.
Toipumisrohkeus voi pelottaa ja herättää vastarintaa. Toipumisrohkeuden puute ei kuitenkaan ole este hoidon saamiselle, vaan hoidon yksi kohde (Käypä hoito suositus, 2024). On tärkeää suunnitella muutos hyvin ja saada riittävästi tukea sekä työkaluja toipumisen toteuttamiseksi. Toimintasuunnitelma auttaa muutoksen toteuttamisessa. (Mielenterveystalo.fi).
Toipuminen on prosessi, jolle on hyvä antaa riittävästi aikaa. Muutosmotivaatio ei synny hetkessä ja vaatii kärsivällisyyttä. Toipumista ei tule suorittaa.
Eteen tulevat horjahdukset eivät tarkoita epäonnistumista, vaan niistä voi oppia ja jatkaa sitten matkaa eteenpäin. Toipuminen mitataan ennemminkin vuosissa kuin kuukausissa (Keski-Rahkonen ym., 2020).
Oireiden tunnistaminen ja työstäminen sekä juurisyiden ratkominen ovat avaintekijöitä toipumisessa. Haitallisesta syömiskäyttäytymisestä irti päästäminen on kuitenkin vaikeaa, koska ihminen joutuu luopumaan toimintamalleista, jotka ovat tuoneet helpotusta ahdistukseen.
Tilalle tuleekin löytää uusia terveyttä tukevia tunteiden tunnistamisen ja käsittelyn sekä ahdistuksen hallinnan keinoja.
Ruoka on syömishäiriön hoidossa yksi tärkeimmistä lääkkeistä, jota tuetaan ravitsemuskuntoutuksen avulla. Täsmäsyömisen merkitys korostuu, olipa kyse sitten mistä tahansa syömishäiriöstä.
Täsmäsyöminen tähtää hyvinvointipainon saavuttamiseen ja keholliseen tasapainoon, mutta on tärkeää muistaa, että se on vain yksi osa toipumista. Sen lisäksi ja rinnalla tulee tehdä työtä mielen tasolla.
Syömishäiriön jatkuessa pitkään voi siitä tulla sairastuneelle elämäntapa, identiteetti. Toipumisvaiheessa onkin tärkeä pohtia, mitä muita asioita elämässä on sekä millainen ihminen sairauden takana oikeastaan onkaan.
Syömishäiriöistä toipuminen voi käynnistyä jopa vuosikymmeniä kestäneen oireilun jälkeen. Toivon luominen ja ylläpitäminen on tärkeää.
Haastavissa hetkissä toivon näkeminen on vaikeaa, minkä vuoksi läheisillä ja ammattilaisilla on suuri rooli toivon ylläpitämisessä. Etelän-SYLIn tärkein sanoma onkin: toivoa on aina!
Lähteet:
- Keski-Rahkonen, A., Charpentier, P & Viljanen, R. (toim.). (2020). Olen juuri syönyt. Läheiselläni on syömishäiriö. 2. painos. Kustannus Oy Duodecim.
- Käypä hoito -suositus. (2024). Syömishäiriöt, https://www.kaypahoito.fi/hoi50101. [viitattu 26.2.2026].
- Mielenterveystalo.fi. Tukea syömishäiriöön sairastuneen läheiselle, https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/tukea_syomishairioon_sairastuneen_laheisille/Pages/default.aspx. [Viitattu 4.6.2021].
Syömishäiriöiden hoitaminen
Jos itsellä tai läheisellä herää huoli syömishäiriöstä, se on merkki avun hakemisen tarpeellisuudesta. Sairastava ei aina itse tuo tai tunnista oireitaan, minkä vuoksi sairaudesta tulee kysyä aktiivisesti.
Apua voi hakea lähimmästä hoitopaikasta, oli se sitten oma terveysasema, koulu- tai opiskeluterveydenhuolto, työterveyshuolto tai yksityinen lääkäriasema.
Varhainen hoitoon hakeutuminen voi ehkäistä sairauden lopullisen puhkeamisen.
Syömishäiriö on monimuotoinen sairaus, jonka vuoksi tarvitaan moniammatillinen hoitoverkosto sairauden hoitamiseksi. Hoidon tulee huomioida myös samanaikaissairaudet.
On tärkeää tavata ammattilaista, jonka kanssa on mahdollista kartoittaa kokonaisvaltaisesti fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tila sekä laatia hoitosuunnitelma.
Tilanteesta riippuen perusterveydenhuollon palveluista voi saada jatkohoidon lähetteen erikoissairaanhoidon palveluihin sekä muun muassa fysioterapiaan, ravitsemusterapiaan, toimintaterapiaan ja psykoterapiaan.
Helsingin ja Uudenmaan alueella toimiva HUSin Syömishäiriöyksikkö on syömishäiriöiden hoitoon erikoistunut erikoissairaanhoidon palvelu. Lisäksi alueella toimii Elämän Nälkään ry:n ylläpitämä Syömishäiriökeskus, joka on yksityinen palveluntarjoaja.
Häpeän tunne, pelko ja ahdistus voivat vaikeuttaa asioista kertomista, mutta on tärkeää, että lääkäri saa kaiken tiedon sen hetkisestä tilanteesta. Silloin ammattilainen voi arvioida tilanteen kokonaisvaltaisesti kaikki osa-alueet huomioon ottaen.
Joskus voi kuitenkin käydä niin, että avoimuudesta huolimatta jää kokemus siitä, ettei tullut kuulluksi tai ymmärretyksi. Kaikki hoitoalan ammattilaiset eivät ole yhtä perehtyneitä syömishäiriöihin, jolloin voi olla tarpeen kysyä toisen lääkärin mielipidettä, kenellä on tietoa syömishäiriötä sairastavan kohtaamisesta sekä sairauden luonteen, ominaispiirteiden ja hoitamisen/hoitolinjojen tuntemista.
Läheinen voi tulla tueksi vastaanotolle, olipa kyseessä sitten lapsi tai aikuinen. Jos kyseessä on alaikäinen lapsi, huoltajien mukaan ottaminen hoidon eri vaiheisiin on olennaisen tärkeää (perhepohjainen hoitotyö).
Tilanteesta riippuen hoito voi olla avohoitoa poliklinikalla tai osastohoitoa päivä- tai kokovuorokausiosastolla. Hoidossa tulee huomioida fyysinen ja psyykkinen kuntoutuminen, mutta painopiste voi vaihdella sairauden vaiheesta riippuen.
Syömishäiriöiden hoitamisessa olisi hyvä luoda yhteinen rintama, jolloin sairastunut, läheiset ja hoitohenkilöstö toimivat yhdessä. Se tarkoittaa yhdessä laadittuja hoitosuunnitelmia ja niihin sitoutumista.
Psykoterapia on usein hyödynnetty hoitomuoto syömishäiriöiden hoidossa.
Terapeuttia voi etsiä esimerkiksi Kelan sivuilla olevasta terapeuttihausta sekä Minduun, Helsingin Psykoterapiayhdistyksen, Perheterapiayhdistyksen ja Psykologiliiton verkkosivuilta. Terapeuttia voit kysyä myös Syömishäiriökeskuksen terapiayksiköstä.
Liikunta ja ravinto – terveyttä tukevaa vai tuhoavaa?
Liikunnalla hyvinvointia edistäviä vaikutuksia, suojaten myös häiriintyneeltä syömiskäyttäytymiseltä. Liiallinen liikunta ja kilpaurheilu voivat myös lisätä syömishöiriöriskiä lajista tai sukupuolesta riippumatta.
Liikunnan aikaansaamaa hyvänolontunnetta on selitetty mielihyvähormonien lisääntymisenä kehossa, vaikuttaen positiivisesti myös minäkuvaan ja itsetuntoon. Mutta jos liikuntaa lisäämällä pyritään korjaamaan psyykkistä pahaa oloa, tunne-elämän ongelmia tai haurasta itsetuntoa, yllämainitut positiiviset vaikutukset voivat toimia korkeintaan välillisesti. Treenaamisesta voi muodostua pakonomainen suorite.
Tutkitusti tiedetään myös, että urheilijoilla on suurempi riski häiriintyneeseen syömiseen ja syömishäiriöön. Erityisesti painoluokat, esteettiset lajit ja kehokeskeinen ilmapiiri altistavat syömishäiriöille.
Urheilijan arki sisältää usein syömishäiriöille altistavia asioita (kurinalaisuus, tulostavoitteellisuus, suorituskeskeisyys, treenin/syömisen tarkkailu), jolloin raja sairauden ja kilpaurheilun välillä voi häilyä. Häiriintynyt syöminen voi olla urheilijalle myös terveyttä haittaava, mahdollisesti tiedostamaton tapa hallita suorituspaineita.
Myös arki- ja kuntoliikkujien tavoitteet suoritusmäärien ja ravitsemuksen osalta voivat kohota huomaamatta yli terveyttä tukevan rajan, altistaen häiriintyneelle syömis- ja liikuntakäyttäytymiselle.
Siksi on tärkeä muistaa riittävän levon sekä monipuolisen, riittävän, joustavan ja sallivan syömisen (= täsmäsyöminen) merkitys arki- ja kuntoliikunnassa sekä urheilussa.
Milloin olisi syytä huolestua?
Häiriintyneen syömis- ja liikuntakäyttäytymisen tunnistaminen on haastavaa. Ratkaisevaa ei ole ainoastaan syömisen ja treenaamiseen määrä, vaan käytöstä ohjaava ja hallitseva ajatusmaailma.
Jos huoli herää omasta tai läheisen toiminnasta, on syytä puuttua tilanteeseen. Jo epäilys on syy avata keskustelu.
Syömisen seuraaminen on paljon liikkuvien keskuudessa melko yleistä, ja siihen tulisi puuttua. Syömistä varova, runsaasti treenaava liikkuja voi:
- välttää täysipainoisia aterioita ja syödä niiden sijaan pieniä välipaloja.
- syödä vain vähän aamulla ja päivällä.
- liikkua nälkäisenä.
- napostella, herkutella tai ahmia illalla päivän syömättömyyden seurauksena.
- kärsiä vatsaongelmista, kuten vatsakivusta, turvotuksesta, ilmavaivoista ja ummetuksesta huonon syömisen seurauksena.
Riittävästä ja monipuolisesta syömisestä huolehtiminen on tärkeä osa jokaisen liikkujan arkea. Syytä huoleen on, jos:
- ihminen itse tai joku muu rajoittaa liikaa syömisen määrää liikaa.
- paino laskee liian alas.
- ruokailu- ja liikuntahetkistä katoaa ilo ja nautinto.
- urheilusuoritukset huononevat, kehitys pysähtyy ja palautuminen hidastuu.
- treenimäärät kasvavat nopeasti poikkeuksellisen suuriksi.
- ajatus treenien väliin jättämisestä tai pakotettu treenitauko ahdistaa ja/tai johtaa muuhun psyykkiseen oireiluun.
- ajatukset pyörivät jatkuvasti ruoan, kalorien ja liikkumisen ympärillä.
Syömishäiriöitä sairastavan läheiselle
Kun yksi perheestä sairastuu syömishäiriöön, koskettaa se koko perhettä. Avun hakeminen koko perheelle on tärkeää.
Syömishäiriöiden hoidossa korostuu koko perheen huomioiminen osana hoitoa, minkä vuoksi osa hoitoyksiköistä hyödyntää Family-Based Treatment (FBT) -hoitomallia.
Syömishäiriö pysyy usein pitkään piilossa, koska sairastuneelle se on selviytymiskeino, josta hän ei halua luopua.
Sairastunut on myös taitava peittelemään oireiluaan. Joskus ajatus asian kertomisesta läheiselle tuntuu liian häpeälliseltä tai vaikealta.
Moni läheinen voi soimata itseään, ettei reagoinut tilanteeseen aiemmin, tai pohtii, mitä olisi voinut tehdä toisin.
Syiden etsiminen itsestä on kuitenkin tarpeetonta, sillä syömishäiriöt syntyvät monien syiden summana. Tärkeintä on tilanteeseen puuttuminen tässä hetkessä.
Läheisen rooli toipumisen tukijana ei ole helppo, mutta sitäkin tärkeämpi. Toipuminen vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja armollisuutta. Jälkikäteen kokemus sairaudesta ja sen voittamisesta voidaan kokea voimaannuttavana.
Myös läheisen tulee huolehtia hyvinvoinnistaan ja saada tukea. Kenenkään ei tarvitse, eikä pidä jäädä yksin! Jokainen meistä tarvitsee joskus tukea jaksaakseen.
Läheisenä on tärkeää saada riittävästi tietoa ja ymmärrystä sairaudesta sekä työkaluja arjen tilanteisiin. Apua saat syömishäiriötyön ammattilaisilta ja hoitotahon kautta, mutta myös kolmannelta sektorilta.
Etelän-SYLI ja Syömishäiriöliitto muine alueyhdistyksineen ja SYLI-keskuksineen tarjoavat monipuolista tukitoimintaa myös läheisille.
Muita kanavia tuen saamiseksi:
- Syömishäiriöliitto – SYLI ry:n blogi, tukipuhelin, läheisten toiminta ja esitteet
- Facebookissa toimiva suljettu ryhmä syömishäiriöitä sairastavan läheiselle: Maudsley-perheet yhdessä rintamassa syömishäiriöitä vastaan
- Mielenterveystalo.fi: Tukea syömishäiriöön sairastuneen läheiselle -omahoito-ohjelma (2020)
- Keski-Rahkonen, ym. 2020. Olen juuri syönyt. Läheiselläni on syömishäiriö. Kustannus Oy Duodecim
- Syömishäiriökeskuksen Omenatupa–blogi ja palveleva puhelin
Syömishäiriötä sairastavan sisaruksille
Usein syömishäiriöiden hoito kohdistuu sairastavan ja vanhempien tukemiseen, jolloin muut sisaret voivat jäädä vaille huomiota.
Kotonakin vanhempien huomio kiinnittyy väistämättäkin sairastavaan.
Sisarukset voivat tarkoituksella välttää vanhempien kuormittamista ja kokea jopa syyllisyyttä tarpeistaan, jolloin omat tarpeet jätetään helposti taka-alalle.
Sisaruksilla tuntevat surua, pelkoa, epäoikeudenmukaisuutta, katkeruutta, kiukkua, ikävää ja yksinäisyyttä. Tunteista on tärkeää voida puhua.
Myös sisarusten täytyy saada kokemus kuulluksi tulemisesta omine tarpeineen, tunteineen ja toiveineen.
Tuen saaminen auttaa sisaruksia ymmärtämään, että myös heidän tunteensa ovat sallittuja, eivätkä ne ole esteenä sairastavan toipumiselle.
Ajoittainen turhautuminen ei tarkoita sitä, ettei sisarus ymmärtäisi sairastavan tilannetta tai välittäisi siitä.
Arki kotona voi muuttua nopeasti. Ruokailutilanteet ovat usein jännittyneitä, eikä samanlaista rentoa oleskelua ruokapöydän ääressä enää ole.
Perheen taloudellinen tilanne voi heikentyä, jos vanhempi jää kotiin hoitamaan sairastavaa.
Tällä voi olla vaikutusta harrastuksiin ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin. Myös ystävyyssuhteet voivat muuttua, kun ei aina tiedä, voiko kotiin kutsua vieraita.
Sisarusten hyvinvointiin tulee kiinnittää huomiota myös siitä syystä, että syömishäiriö ja muut mielenterveyden häiriöt, kuten masennus ja ahdistuneisuus, voivat olla geneettisesti periytyviä.
Sisarukset ovat alttiimpia sairastumaan, minkä vuoksi myös heidän tulisi saada tukea omaan jaksamiseensa. Huolen herätessä apua on haettava ajoissa.
Sisarusten on hyvä saada riittävästi tietoa tilanteesta ja syömishäiriöistä ikätasoaan vastaavalla tavalla. Heidänkin on hyvä osallistua ajoittain hoitokäynneille, jotta he voivat esittää kysymyksiä hoitohenkilökunnalle.
Sisaruksille on hyvä kertoa, mistä sairaudessa on kyse, miten se näyttäytyy käyttäytymisessä ja fyysisessä olemuksessa sekä miten häiriötä hoidetaan.
Sisaruksille on hyvä todeta, että sairastuneen käytös johdu heistä vaan sairaudesta ja että aliravitsemus aiheuttaa muutoksia aivojen biologiassa, mikä vaikuttaa sairastuneen käyttäytymiseen.
Kukaan ei sairastu omasta tahdostaan.
Aivot toipuvat ennen pitkää aliravitsemustilan korjaantumisen myötä. Tuttu ja rakas sisarus on olemassa, mutta sairaus vaikuttaa hetkellisesti hänen käytökseensä ja ajatuksiinsa.
Avoimuus perheenjäsenten kesken auttaa jaksamaan.
Vanhempien on hyvä sanoittaa tilanteen vakavuutta ja sitä, että vaikka suurin osa huomiosta kohdistuukin tällä hetkellä sairastavaan, se ei tarkoita sitä, etteivätkö muut sisarukset olisi yhtä rakkaita ja tärkeitä.
Sisarukset miettivät usein, miten he voivat auttaa sairastavaa. He ovat kallis apu sen mallintamisessa, että elämässä on paljon muitakin asioita kuin syömishäiriö.
Sairastavan mukaan pyytäminen osoittaa, ettei häntä jätetä yksin. Sisaruksena voi mallintaa myös sitä, että avun pyytäminen on hyväksyttävää.
Toisen puolesta ei kuitenkaan voi toipua, vaan jokaisen tulee tehdä toipumistyö itse. Sisarukset voivat olla tukena.
Yhdessä jaettu, koettu ja voitettu vaikea kokemus voi saattaa perheenjäseniä lähemmäksi toisiaan.
Kertynyttä kokemusta ja tietoa syömishäiriöistä voi hyödyntää omassa elämässä varhaisen tunnistamisen apuna.
Lähteet:
- Maudsleyn menetelmä – syömishäiriöiden perhepohjainen hoito. (2014). Miten sisarukset selviävät ja voiko heitä auttaa? 7.6.2021.
- Syömishäiriökeskuksen Omenatupa-blogi. (2016). Otteita sisaruksen päiväkirjasta. [Viitattu 7.6.2021].
