Entä jos sairastuu syömishäiriöön aikuisiällä? Tai nuorena kehittynyt syömishäiriö aktivoituu uudelleen aikuisiällä?

Mielenterveyden professori Anna Keski-Rahkonen sekä Etelän-SYLIn vapaaehtoiset Anu ja Saila keskustelevat aiheesta. Mukana myös Etelän-SYLIn toiminnanohjaaja Taija Kuula.

Osallistu tästä!

Paneelikeskustelu on avoin ja maksuton kaikille aiheesta kiinnostuneille. Osallistujien kamerat ja mikrofonit ovat kiinni, mutta kysymyksiä ja kommentteja voi esittää chat-ikkunassa.

Anu (48 v):
”Koin elämässä noin 30-vuotiaana hallitsemattomuuden tunnetta, rajattomuutta ja stressiä. Aloin kontrolloida ainoaa asiaa, johon pystyin vaikuttamaan eli ruokailuun. Ympäristö piti määrätietoisesta ja hoikasta uudesta minästä eli elin yhteiskunnan normien ja paineiden alla kuuliaisesti ja olin ’hyvä tyttö’. Olin suorittaja, ja reippauden viitta oli oikein hyvin hartioilla. Ulospäin ei näkynyt säröjä tai kaaosta. Tämä kaikki laukaisi syömishäiriön.

Olen käynyt terapiassa ja saanut apua. Ohjaan mm. ahmimishäiriö-ryhmiä ja koen, että vertaistuki on auttanut terapian ohella itseäni aikoinaan.”

Saila:
”Olen oireillut syömisellä eri tavoin oikeastaan jo alakouluikäisestä asti. Välillä oli pitkiäkin hyviä jaksoja, mutta lopulta liki nelikymppisenä sairastuin niin pahasti, että sitä ei enää voinut ohittaa. Hoitoon päädyin lähinnä laihuushäiriön takia ja samaan aikaan löysin myös Etelän-SYLIn toiminnan.

Kuten kokemuspuheenvuorossanikin kerron, hoito piti minut hengissä ja vertaistuki auttoi toipumaan. Nyt olen useamman vuoden ollut vapaaehtoisena. Ohjaan lähinnä ahmimistyyppisesti oireilevien ja yli 40-vuotiaiden ryhmää sekä chattejä.

Elämä ei edelleenkään ole aina pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, mutta ainakin se on helpompaa syömishäiriöstä toipuneena kuin sen kanssa rämpiessä.”

Lämpimästi tervetuloa mukaan!