Hei, olen Michael (synt. -93) ja kerron nyt ARFID-syömishäiriöstäni.
Olen elänyt noin 4–5-vuotiaasta lähtien ARFID-syömishäiriön kanssa ja jatkan edelleen tänä päivänä tämän kanssa painimista.
Nuorempana pystyin laskemaan kaiken, mitä söin, käsien sormien lukumäärällä. Tämä aiheutti haasteita ruokailutilanteissa, ja minua oli hankala ottaa mukaan esim. ulkomaille perheen kanssa, koska ei voitu olla varmoja, olisiko siellä jotain, mitä söisin. Oli turvallisempaa jättää minut kotiin, missä oltiin varmoja, että minulla olisi turvallisena kokemaani ruokaa saatavilla.
Koulumaailmassa ja leireillä syöminen oli ahdistavaa, mikäli ei ollut saatavilla ruokaa, jota olisin pystynyt syömään. Tämä aiheutti sen, että niin muut oppilaat kuin opettajatkin usein tuijottivat tai kyseenalaistivat syömistäni, jopa syyllistivät. Häpeä ja kateus ovat tämän yhteydessä hyvin tutuiksi tulleita tunteita.
Se, mikä omalla kohdallani eniten vaikuttaa syömisessä, ovat ylivirittyneet haju-, maku- ja tuntoaistit. Haasteista huolimatta olen onnistunut löytämään keinoja, joilla laajentaa omaa syömistäni ja saanut tähän tukea lähipiiristäni niin perheen suunnalta kuin ystäviltänikin.
He ymmärtävät, ettei tästä parannuta sormia napsauttamalla, vaan tämä on pitkä prosessi, joka voi mahdollisesti olla läpi elämän kestävä. Heidän ansiostaan olen voinut astua epämukavuusalueelle ja maistaa sekä kokata uusia ruokia, joita olen pystynyt lisäämään ruokalistalleni.
Toisinaan on hyviä päiviä ja toisinaan taas huonompia, mutta ne ovat osa elämää ja olen oppinut hyväksymään tämän asian osaksi omaa elämääni.
Pitkään luulin olevani ainoa, joka kamppailee tämän asian kanssa. Nyt tiedän, etten ole yksin, etkä myöskään sinä. Tämän vuoksi haluan tarjota tukea teille muille, jotka painitte ARFID-syömishäiriön kanssa, jotta teidän ei tarvitse kulkea enää yksin tätä polkua.
Yhteyttä voi ottaa luottavaisin mielin. Vastaan mahdollisimman pian sähköpostin vastaanottamisen jälkeen.
michael(at)etelansyli.fi