”Hei Uura-Liina, Oli tosi kiva huomata, että olet palannut töihin…Kiitokset arvokkaasta panoksestanne.” Tämän suuntainen viesti tuli eilen sähköpostiini eräältä pitkän uran syömishäiriöhoidon parissa tehneeltä lääkäriltä. Viesti lämmitti sydäntäni.
Tämä lääkäri ei suinkaan ollut kuka tahansa lääkäri. 2000-luvun alkupuolella tämän lääkärin vastaanotolle asteli nuori nainen – lääkeriippuvainen, alkoholin väärinkäytöllä ja syömisellä oireileva, työssään uupunut työnarkomaani, jonka määräaikainen työsuhde oli loppunut viikko sitten. Olin siis työtön – ja myös edellisillan jälkeen krapulassa.
YTHS:llä minut vastaanotti lempeäkasvoinen, pehmeä-ääninen lääkäri. Hän yritti löytää silmäni, jotka olivat häpeästä painuneet lattiaa kohti ja kysyi mitä minulle kuuluu. Tapaaminen oli lääkärille hyvin rutiiniluontoinen tutkimuksineen ja lähetteiden kirjoittamisineen. Minulle tapaaminen ja ne lähetteet olivat tie Elämään.
Mikä teki tästä lääkäristä ja hänen vastaanottokäynneistään erityisen? Varmasti aika oli otollinen kohdallani ja olin valmis ottamaan apua vastaan ja tekemään töitä paranemisen eteen. Yksi merkittävä asia oli kuitenkin tapa, jolla lääkäri kohtasi minut. Hän ei saarnannut, ei syyllistänyt. Hän ei yrittänyt asettua yläpuolelleni. Hän kysyi ja kuunteli. Hän huomioi toiveeni ja tarpeeni jatkosuunnitelmien laatimisessa. Hän oli läsnä. Hän loi toivon tulevaisuuteen ja uskon paranemiseen.
Lääkäriltä eilen saamani sähköpostiviesti sai minut muistelemaan näitä tapahtumia syvemmin käynnissä olevan nuorisotyön viikon ansiosta. Nuorisotyö kaikessa moninaisuudessaan on äärimmäisen arvokasta. Nuoret ja nuoret aikuiset tarvitsevat rinnalleen läsnä olevia aikuisia – aikuisia, jotka kysyvät kuulumisia ja kuuntelevat. Aikuisia, jotka auttavat löytämään omia vahvuuksia ja näkemään itsensä arvokkaana ja riittävän hyvänä sellaisenaan. Aikuisia, jotka rohkaisevat ja kannustavat elämän eri vaiheissa.
Henkilökohtaisesti minä puolestani kiitän edelleen tuota lääkäriä, joka kohtasi minut nuorena aikuisena ihmisarvoisesti elämäni syvimmässä kuopassa. Hänen ja monen muun oman lähimmäiseni esimerkkiä noudattaen toivon kykeneväni kohtaamaan ihmiset ikään katsomatta ihmisarvoisesti ja rohkaisemaan, lohduttamaan ja valitsemaan Elämän.
