LT Milla Linna, psykiatriaan erikoistuva lääkäri, oli 25.9.2019 Etelän-SYLI:ssä luennoimassa syömishäiriöiden vaikutuksesta lisääntymisterveyteen sekä raskaus- ja lapsivuodeaikaan. Linna työskentelee Tampereen Syömishäiriöyksikkö Sylvissä ja on tehnyt aiheesta väitöskirjan.
Raskaus
Koska syömishäiriö vaikuttaa elimistössä lähes kaikkeen aivojen toiminnasta luuntiheyteen ja sydämeen asti, on selvää, että sillä on vaikutuksensa myös lisääntymisterveyteen. Näkyvimpänä merkkinä tästä on mahdollinen kuukautiskierron epäsäännöllisyys tai kuukautisten jääminen kokonaan pois. Häiriöiden korjaamisessa tärkeää on niin ravitsemustilan, syömishäiriökäyttäytymisen kuin liikuntatottumustenkin korjaaminen. Syömishäiriö ei kuitenkaan aiheuta pysyviä ongelmia lisääntymisterveydelle. Keskeistä on, että ravitsemustila saadaan hoidettua kuntoon.
Raskaus on monesti syömishäiriötä sairastavalle jonkinlainen vedenjakaja, joka voi joko toimia kimmokkeena paranemiselle tai toisaalta pahentaa oireita. Se voi valitettavasti myös aiheuttaa sairauden uusimisen varsinkin, jos sairauden takana olevat asiat ovat jääneet käsittelemättä. Sairauden pahenemista aiheuttavat mm. muuttuvan kehon luomat lisähaasteet, raskauden aiheuttamat toipumisen aikapaineet, hormonitoiminnan muutokset ja mielialavaihtelut. Toisaalta oireita voi vähentää huoli lapsen kasvusta ja terveydestä. Se toimii monilla uutena motivaattorina muutokseen, lisää kykyä ravita itseään paremmin sekä antaa rohkeutta luopua syömishäiriöoireilusta ja voimaa sietää ahdistusta.
Linna kertoi myös, millaisia riskejä syömishäiriöstä voi olla toisaalta odottavalle äidille, toisaalta syntyvälle lapselle. Ongelmia ei kannata liikaa pelätä etukäteen, mutta riskit ovat kuitenkin todellisia. Linna korostikin luennollaan, että tärkeää on aina tehdä se, mikä on lapselle parasta.
Riskien takia olisi toivottavaa, että syömishäiriöoireilu tunnistettaisiin paremmin neuvoloissa ja että siihen olisi mahdollista saada matalalla kynnyksellä riittävän intensiivistä hoitoa ja seurantaa raskausaikana ja sen jälkeen. Neuvoloissa olisi hyvä myös osata käyttää syömishäiriöstä toipumista tukevaa puhetta sairauden jatkumista tukevien viestien sijaan. Esimerkkinä Linna käytti mm. lausetta: ”Älä ole huolissasi, sikiö kyllä ottaa omansa”, jonka syömishäiriötä sairastava helposti tulkitsee tarkoittavan, ettei hänen tarvitse syödä tai jopa, ettei hän saa syödä. Parempi lause olisikin vaikka: ”Lapsen kannalta on tärkeää, että syöt säännöllisesti ja riittävästi.”
Raskauden aikaisessa ravitsemuksessa tulisi ottaa huomioon, että energiantarve kasvaa ja että varsinkin rasvojen liian vähäinen saanti voi johtaa sikiön kehityksen pysähtymiseen ja kehityshäiriöihin. Myös proteiinien, vitamiinien ja kivennäisaineiden tarve on raskaana ollessa suurempi.
Lisäksi raskausaikana olisi hyvä oppia kuuntelemaan omaa kehoaan, koska kuten Linna asian totesi,
keho on viisaampi kuin mieli, sitä täytyy kuunnella ja kunnioittaa. Ja tätä täytyy harjoitella
kysymällä esimerkiksi:
Mitä kehoni tarvitsee nyt?
Miten voin osoittaa ystävällisyyttä itselleni? Tarvitsenko liikuntaa vai lepoa? Miksi haluan liikkua? Lähteekö tämä hyvinvoinnista vai pakosta käsin?
Lapsivuodeaika
Synnytyksen jälkeinen aika saattaa olla syömishäiriötä sairastavalle haastavaa. Vaikeuksia voi aiheuttaa tyytymättömyys omaan kehoon ja tarve päästä nopeasti takaisin lähtöpainoon. Myös äitiyteen sopeutuminen on monelle vaikeaa. Tähän voivat olla syynä niin pelko virheistä, perfektionismi kuin oman aikuistumiskehityksen puutteellisuuskin. Synnytyksen jälkeinen masennus puhkeaa noin joka kolmannelle syömishäiriötä sairastavalle. Toisaalta monella syömisoireilu ei raskauden jälkeen enää palaa, vaan raskaus todella auttaa lopullisessa toipumisessa. Tällöin sairastava on saattanut raskausaikana löytää uudenlaisen suhtautumisen omaan kehoonsa: ei vain hallittavissa olevana objektina, vaan tuntevana, kokevana ja uutta luovana.
Tärkeää olisi, että synnyttänyt nainen saisi joka tapauksessa edelleen riittävästi ulkopuolista tukea – ja ottaisi sitä myös vastaan. Valitettavasti Suomessa on vallalla yksinpärjäämisen kulttuuri eikä meillä ole tapana edes heti synnytyksen jälkeen jakaa vaikkapa ruokahuoltoa läheisten ja ystävien kesken, jotta tuore äiti saisi tarvitsemansa levon. Apu olisi erityisen korvaamatonta varsinkin silloin, jos syömishäiriöajatukset vievät paljon vanhemman aikaa ja voimavaroja. Vastuuta jakamalla myös lapsi saisi tarvitsemaansa fyysistä ja psyykkistä läsnäoloa.
Luennon lopuksi Linna muistutti, että lapsi oppii aina esimerkistä. Tämän takia vanhemman suhde ruokaan ja omaan kehoonsa on erityisen merkityksellistä lapsen kehityksen kannalta. Jokaisen vanhemman olisikin yhä uudelleen syytä kysyä:
Miten voin toimia jo tänään niin, että mallinnan terveempää suhdetta ruokaan ja kehoon?
