Ulfåsan Syömishäiriöyksikön ylilääkäri Jaana Suokas kävi Etelän-SYLI:ssä 30.10. pitämässä alustuksen pakkohoidosta osana syömishäiriöiden hoitoa. Illan aikana keskusteltiin pakkohoidon kriteereistä, mielenterveyslaista ja siitä, miten pakkohoito on osana syömishäiriöpotilaiden hoitoa.
Tahdosta riippumaton hoito (pakkohoito) on mielenterveyslaissa tarkasti määritelty ja säädelty hoitomuoto, joka tulee kyseeseen ainoastaan tietyissä tapauksissa. Tänä päivänä Suomessa aikuispotilaan tahdosta riippumaton hoito on mahdollista vain, kun potilas on mielisairas eli psykoottinen, kun hoitamatta jättäminen pahentaisi potilaan mielisairautta tai vaarantaisi potilaan tai muiden henkilöiden terveyttä tai henkeä, tai kun muut hoitokeinot katsotaan riittämättömäksi. Alaikäisen potilaan kohdalla tahdosta riippumatonta hoitoa koskevat kriteerit ovat muuten samat, mutta alle 18-vuotiasta potilasta voidaan hoitaa tahdosta riippumatta myös tämän kärsiessä mielenterveyden häiriöstä. Alaikäisen potilaan ei siis tarvitse olla psykoottinen, jotta tahdonvastainen hoito voidaan aloittaa. Muiden kriteerien tulee kuitenkin täyttyä. Nämä kriteerit määrittelee Mielenterveyslain 2. luku § 8.
Syömishäiriöt ja pakkohoito
Syömishäiriö on vakava sairaus, mutta se ei ole psykoosisairaus. Aikuisen syömishäiriötä sairastavan potilaan kohdalla tahdosta riippumattoman hoidon kriteerit eivät siis täyty, vaikka tämä olisikin vakavasti sairas sekä psyykkisesti että somaattisesti, ellei potilaalla ole psykoosia samanaikaisesti. Tämä johtaa siihen, että aikuisella syömishäiriöpotilaalla on oikeus kieltäytyä tarjotusta hoidosta, vaikka esimerkiksi ravitsemustila olisikin hälyttävä.
Aikuispotilaan oikeus kieltäytyä hoidosta vakavissakin tilanteissa saattaa herättää huolta paitsi läheisissä, myös hoitavalla taholla, mikäli vaikeasti sairas potilas ei kykene ottamaan hoitoa vastaan. Erilaiset motivoivat keinot ja keskustelut otetaan käyttöön ja pyritään herättämään potilaan sisäistä motivaatioita ja paranemistoivetta. Toiveena on, että potilaan kanssa päästäisiin sopimukseen hoidosta, johon potilas kokee voivansa sitoutua ja josta tämä hyötyy.
Alaikäisen potilaan tahdosta riippumattoman hoidon kriteerit mahdollistavat sen, että alle 18-vuotiasta on mahdollista hoitaa tahdosta riippumatta myös syömishäiriön perusteella. Tietenkin myös alaikäisten kohdalla olisi toivottavampaa, että potilas itse suostuisi hoitoon ja olisi valmis ottamaan sitä vastaan. Vapaaehtoinen hoito on yleisestikin aina suotavampi vaihtoehto, sillä potilas itse kokee sen useimmiten mielekkäämpänä. Myös tilastot kertovat, että tahdosta riippumattomassa hoidossa olleen syömishäiriötä sairastavan potilaan ennuste on huonompi kuin vapaaehtoisessa hoidossa olleen. Tilaisuudessa käytiin läpi tilastoja. Niihin vaikuttaa moni tekijä. Tästäkin syystä olisi aina suotavaa, että potilas on itse suostuvainen saamaansa hoitoon ja näin ollen myös pystyy siihen vaikuttamaan.
Tunteita herättävä aihe
Tahdosta riippumattomasta hoidosta ja sen kriteereistä voi olla montaa mieltä, ja se onkin herättänyt paljon keskustelua mediassa lähiaikoina. Myös lain mahdollisesta muuttamisesta on ollut puhetta. Aihe herättää paljon tunteita puolin ja toisin. Toisaalta itsemääräämisoikeus koetaan tärkeänä, toisaalta ihmisen terveys ja hyvinvointi halutaan laittaa ensisijaiseksi. Ydinasiaksi muodostuu se, että tahdosta riippumaton hoito on äärimmäinen keino, joka tulee ottaa käyttöön vasta silloin, kun kaikki muut keinot on kokeiltu ja todettu riittämättömiksi. Kokemus voi olla sairastavalle pelottava ja ahdistava, mutta myös pelastava. Kuitenkin tärkeintä olisi, että syömishäiriötä sairastava saisi apua riittävän aikaisin, jotta sairaus ei pääsisi kehittymään siihen pisteeseen, että tahdosta riippumattomaan hoitoon on turvauduttava.
Kirjoittaja: Etelän-SYLI:n vapaaehtoinen Heidi
