Etelän-SYLI ry:n luennolla 27.11. käsiteltiin erilaisia lähestymistapoja liikuntaan. Keskustelua johti HUS:issa fysioterapeuttina ja liikunnanohjaajana toimiva Jaana Ahoranta. Työnkuvansa kautta Ahoranta on päivittäin tekemisissä liikkumattomuuden ennaltaehkäisyn ja terveyden edistämisen kysymysten kanssa.
Luennon merkittävänä kiinnekohtana toimivat UKK-instituutin lokakuussa 2019 julkistamat uudistetut liikuntasuositukset. Näitä suosituksia käytettiin peilauspintana omille käsityksille ja tottumuksille liikuntaa koskien. Luennolla tehtiin ajatusharjoituksia, joiden kautta kartoitettiin henkilökohtaisia voimavaroja suhteessa liikunnalliseen elämäntapaan.
Liikunnallisen pystyvyyskäsityksen muodostuminen
Jaana Ahoranta huomaa työssään toistuvasti, kuinka suuri merkitys koululiikuntatuntien kokemuksilla saattaa olla vielä vuosienkin päästä. Jos koululiikunnassa on joutunut toistuvien moitteiden ja syrjinnän kohteeksi, liittyy omaan liikkumiseen usein vielä aikuisiälläkin kohtuutonta häpeän kokemista. Varhaiset kokemukset kelpaamattomuudesta ja ulkopuolisuudesta heijastelevat monen kohdalla kauaskantoisesti siihen, millainen pystyvyyskäsitys itsestä on liikkujana.
Median välittämillä viesteillä voidaan niin ikään todeta olevan tuntuvasti painoarvoa liikuntasuhteen muovautumisessa. Suorituskyvyn ja fyysisen ulkomuodon yhteys esitetään yleisesti korostetun keskeisenä. Esimerkiksi television painonpudotusohjelmat viihteellistävät kulttuurisesti ”virheellisiksi” määriteltyjä kehoja. Tavoitteisiin yltämättömyys ja spontaaneihin mielitekoihin vastaaminen näyttäytyvät yksioikoisesti ”väärinä” tekoina, joista seuraa rangaistuksia. On tyypillistä, että elämässä menestyminen pelkistyy mediakuvastoissa suoritusten jatkumon ja ulkonäköihanteisiin vastaamisen summaksi.
Häiriintynyt liikuntasuhde
Syömishäiriötä sairastavan liikuntasuhteelle tunnusomaista on asennoitumisen ehdottomuus. Toiselle liikunta on vaikeita tunteita laukaiseva asia. Säännöllistä tai tietynlaista liikkumista kohtaan saatetaan kokea voimakastakin välttelyn tarvetta. Käsitys itsestä liikkujana on rakentunut huonommuuden ja riittämättömyyden kokemusten varaan. Kun liikuntasuhdetta leimaa pelko vääjäämättömistä epäonnistumisista ja nöyryytetyksi tulemisesta, ei liikkuminen näyttäydy luontevana osana arjen hyvinvointia.
Syömishäiriötä sairastavan liikuntasuhteelle tunnusomaista on asennoitumisen ehdottomuus. Toiselle liikunta on vaikeita tunteita laukaiseva asia.
Toiselle syömishäiriötä sairastavalle liikkumisesta on puolestaan muodostunut pakonomaisesti suoritettava osa arkea. Suhde liikuntaan on rituaalien ja kaavojen värittämä. Liikkuminen ottaa enemmän kuin antaa. Se vie aikaa niin levolta, syömiseltä, sosiaalisilta suhteilta kuin muulta terveyttä edistävältä ajanvietoltakin. Omanarvontunne perustuu oleellisesti nimenomaan liikunnan määrään ja intensiteettiin.
Voimavarojen löytäminen
Syömishäiriötä sairastaessa oman todellisen jaksamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on usein haastavaa. Halutun mukaiset tavoitteet eivät välttämättä kohtaa oman elämäntilanteen ja senhetkisen voinnin kanssa. Ulkoiset motivaatiotekijät ja paine jatkuvaan itsensä ylittämiseen vääristävät entisestään käsitystä omasta arvosta ja kyvykkyydestä. Elämä sosiaalisten, kulttuuristen ja itselle asetettujen vaatimusten ristitulessa on uuvuttavaa. Energinen ja joustava arki vailla sääntöjen orjallista noudattamista voi tuntua hyvin kaukaiselta ajatukselta.
Luennon yhteydessä käytiin ajatustenvaihtoa siitä, millaisin keinoin liikunnasta on mahdollista muodostaa mielekäs ja hyvinvointia tukeva osa arkea. Ensisijaisena voidaan pitää oman nykyhetkisen elämäntilanteen tunnistamista ja sen hyväksymistä koetuista puutteistaan huolimatta. Pitkällä aikavälillä oikeaan suuntaan kulkeminen on kokonaiskuvassa kaikkein merkityksellisintä. Ajoittaiset poikkeamat ja johonkin ennalta määriteltyyn ideaaliin mahtumattomat ajanjaksot ovat luonnollinen osa aivan jokaisen ihmisen elämää. Tietyllä hetkellä harmia ja ahdistusta aiheuttavat yksityiskohdat eivät määrittele kenenkään ihmisarvoa tai myöhempänä odottavien elämänvaiheiden sisältöä.
Erityisesti syömishäiriöiden tapauksessa oman vireystilan huomioon ottaminen ja sen kunnioittaminen voi olla ongelmallista. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää antaa itselleen lupa kuunnella omia tuntemuksiaan ja yleistä vointiaan. Jokaisen keho tarvitsee riittävästi aikaa levolle ja palautumiselle. Kun energiatasot ovat ehtyneet, tulisi pääpainon olla rentoutumisessa ja elvyttävässä liikkumisessa. Reippaammin voi liikkua silloin, kun oma jaksaminen sitä todella tukee. Keskeisintä on harjoitella kehon antamiin viesteihin luottaen.
On hyvä pitää mielessä, että eri ihmiset elävät hyvinkin erilaisissa elämäntilanteissa. Työn luonne, opiskelutilanne, ihmissuhteet sekä muut kuin liikunnalliset harrastukset vaikuttavat merkittävästi ajankäytöllisiin mahdollisuuksiin ja yksilölliseen jaksamiseen. Jokaisen kohdalla ei ole realistista eikä tarkoituksenmukaista sisällyttää viikkoaikatauluunsa useita tehotreenejä. Vaikka tavoitteellinen urheilu saa epäilemättä osakseen kaikkein eniten yhteiskunnallista huomiota, on se kuitenkin vain yhdenlainen tapa liikkua ja harrastaa.
Kehon ja mielen hyvinvoinnin kannalta muun muassa lempeä jooga ja rauhallinen kävely metsässä ovat mainioita liikkumisen muotoja. Tasoittunut ja levollinen olotila liikunnan jäljiltä on arvokas saavutus, josta on syytä olla itselleen kiitollinen. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta on oleellista osata myös pysähtyä ja nauttia rauhallisista hetkistä.
Syömishäiriötä sairastava voi suhtautua erilaisiin harrastuksiin ja vapaa-ajanvieton tapoihin kovin arvottavasti ja kategorisoivasti. Liikuntalajit saattavat näyttäytyä ”parempina” valintoina kuin sellaiset ajanvietteet, jotka eivät ole vastaavalla tavoin aktiivista suorittamista. Avoimuus monenlaisille mahdollisuuksille sekä kiinnostus uusien taitojen opettelua kohtaan voivat kuitenkin osoittautua monin tavoin palkitseviksi lähtökohdiksi. Maalaaminen, lemmikkieläinten hoitaminen tai teatteriharrastus ovat aivan yhtä merkityksellisiä vapaa-ajanvieton muotoja kuin erilaiset liikuntaharrastuksetkin. Ratkaisevassa asemassa on tasapaino henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin välillä.
Maalaaminen, lemmikkieläinten hoitaminen tai teatteriharrastus ovat aivan yhtä merkityksellisiä vapaa-ajanvieton muotoja kuin erilaiset liikuntaharrastuksetkin.
Pohtimisen aihetta
Voimavarakeskeisyyden näkökulmasta on hyödyllistä pohtia niitä tekijöitä, joista oma liikuntamotivaatio koostuu. Tuottaako liikkuminen itselle hyvää oloa ja auttaa jaksamaan paremmin arjessa? Onko lenkillä käynti mahdollista jättää joskus väliin ilman merkittävää omantunnontuskaa ja kompensaatiokeinoihin turvautumista? Onko omassa arjessa sopivasti tilaa niin mielekkäälle liikkumiselle, ihmissuhteiden vaalimiselle kuin rennolle olemisellekin?
Olet lämpimästi tervetullut mukaan Etelän-SYLIn toimintaan, kun oma suhde liikkumiseen askarruttaa tavalla tai toisella. Mieltä vaivaavien kysymysten kanssa ei tarvitse jäädä yksin. <3
Kirjoittaja on yhdistyksen vapaaehtoisena toimiva Jenni.
