Michael

Hei, olen Michael (synt. -93) ja kerron nyt ARFID-syömishäiriöstäni.

Olen elänyt noin 4-5 vuotiaasta lähtien ARFID-syömishäiriön kanssa ja jatkan edelleen tänä päivänä tämän kanssa painimista. Nuorempana pystyin laskemaan kaiken mitä söin käsien sormien lukumäärällä. Tämä aiheutti haasteita ruokailutilanteissa ja minua oli hankala ottaa mukaan esim. ulkomaille perheen kanssa, koska ei voitu olla varmoja olisiko siellä jotain mitä söisin. Oli turvallisempaa jättää minut kotiin, jossa oltiin varmoja että minulla olisi turvallisena kokemaani ruokaa saatavilla. Koulumaailmassa ja leireillä syöminen oli ahdistavaa, mikäli ei ollut saatavilla ruokaa jota olisin pystynyt syömään ja tämä aiheutti sen, että niin muut oppilaat kuin opettajat usein tuijottivat tai kyseenalaistivat syömistäni, jopa syyllistivät. Häpeä ja kateus ovat tämän yhteydessä hyvin tutuiksi tulleita tunteita.

Se, mikä omalla kohdallani eniten vaikuttaa syömisessä ovat ylivirittyneet haju-, maku- ja tuntoaistit.

Haasteista huolimatta olen onnistunut löytämään keinoja, joilla laajentaa omaa syömistäni ja saanut tähän tukea lähipiiristäni niin perheen suunnalta kuin ystäviltäni. He ymmärtävät ettei tästä parannuta sormia napsauttamalla, vaan tämä on pitkä prosessi ja voi mahdollisesti olla läpi elämän kestävä projekti. Heidän ansiosta olen voinut astua epämukavuusalueelle ja maistaa, sekä kokata uusia ruokia, joita olen pystynyt lisäämään ruokalistalleni. Toisinaan on hyviä päiviä ja toisinaan taas huonompia, mutta ne ovat osa elämää ja olen oppinut hyväksymään tämän asian osaksi omaa elämääni.

Pitkään luulin olevani ainoa, joka kamppailee tämän asian kanssa. Nyt tiedän, etten ole yksin, etkä myöskään sinä. Tämän vuoksi haluan tarjota tukea teille muille, jotka painitte myös ARFID-syömishäiriön kanssa, jotta teidän ei tarvitse kulkea enää yksin tätä polkua. Yhteyttä voi ottaa luottavaisin mielin ja vastaan mahdollisimman pian sähköpostin vastaanottamisen jälkeen.

michael(at)etelansyli.fi

Jenni

Olen 25-vuotias urheilija, jolla on ollut pitkä tausta niin ortoreksian kuin ahmimishäiriön kanssa. Tiedän miltä tuntuu, kun ruoka, urheilu ja ...

Kaisa

Hei! Olen Kaisa ja sairastuin syömishäiriöön juuri lukion loputtua 18-vuotiaana (olen syntynyt -76). Tarkoituksena oli vain hieman laihduttaa, mutta huomaamattani ...

Nina

Hei! Olen Nina (syntynyt 1970) ja Itävallasta kotoisin. Taustani on alkoholistiperheestä, jossa opin aika pienestä lähtien, että pitää ottaa vastuuta, ...

Vilma

Hei! Olen Vilma (syntynyt -75). Läheiseni sairasti syömishäiriötä ja elin sairastuneen elämää siinä rinnalla. Kokemuksesta opin itse olemaan armollisempi niin ...

Leena

Hei! Olen Leena (-93) ja kävin läpi anoreksian ja siitä toipumisen noin kymmenessä vuodessa. Sairastuin noin 11-vuotiaana ja rämmin peruskoulun ...