webinaari

Webinaari: Syömishäiriöt ja toipumisrohkeus

Syömishäiriöt ja toipumisrohkeus kulkevat erottamattomasti käsi kädessä. Osallistu tästä! Syömishäiriöissä on tavallista, että suhde omaan sairauteen ja toipumiseen on ristiriitainen. Vaikka haluaisi voida paremmin ja saada apua, ajatus muutoksesta voi tuntua vaikealta, kaukaiselta tai pelottavalta. Oireilu voi esimerkiksi toimia selviytymiskeinona tai yrityksenä tulla toimeen vaikeiden tunteiden kanssa. Joskus voi tuntua siltä, ettei tiedä, kuka olisi ilman syömishäiriötä. Häilyvä tai ristiriitainen … Lue koko artikkeli


Webinaari: Syömishäiriöt – mistä on kyse? (Helsinki)

Osallistu tästä! Webinaarin aiheina ovat syömishäiriöt, varhainen tunnistaminen, puheeksi ottaminen sekä läheisen rooli ja jaksaminen. Kerromme myös, miten Etelän-SYLI voi tukea sairastavia, toipuvia, läheisiä ja ammattilaisia. Terveydenhuollon ammattilainen kertoo syömishäiriöiden hoitopolusta Helsingissä. Webinaarin päätteeksi kuullaan syömishäiriöstä toipuneen kokemuspuheenvuoro. Webinaari on avoin ja maksuton kaikille kiinnostuneille. Se on suunnattu kuitenkin etupäässä sairastavien läheisille ja sairastavia työssään kohtaaville ammattilaisille. Sinun ei tarvitse … Lue koko artikkeli


Webinaari: Syömishäiriöt ja diabetes

Osallistu tästä! Insuliinihoitoista diabetesta sairastavien syömishäiriöoireilu tunnetaan nimellä diabulimia. Tämän tyyppinen oireilu on yleistä diabetesta sairastavien keskuudessa. Oireilu on alitunnistettua ja siten myös alihoidettua. Syömishäiriöoireilu diabetesta sairastavalla vaikuttaa heikentävästi diabeteksen hoitotasapainoon sekä elämänlaatuun. Paikka: ZoomAika: Ke 26.2. klo 17.30–18.45 Kenelle? Webinaari on avon ja maksuton kaikille, jotka haluavat lisätietoa diabetesta sairastavien syömishäiriöoirelusta. Kuuntelemaan ovat tervetulleita terveydenhuollossa työskentelevät henkilöt, syömishäiriötä sairastavat … Lue koko artikkeli


Webinaari: Syömishäiriöt – mistä on kyse? (Keski-Uudenmaan hyvinvointialue)

Osallistu tästä! Webinaarin aiheina ovat syömishäiriöt, varhainen tunnistaminen, puheeksi ottaminen sekä läheisen rooli ja jaksaminen. Illan päätteeksi kuullaan syömishäiriöstä toipuneen kokemuspuheenvuoro. Webinaari on avoin ja maksuton kaikille kiinnostuneille. Se on suunnattu kuitenkin etupäässä sairastavien läheisille ja sairastavia työssään kohtaaville ammattilaisille. Sinun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Voit osallistua asuinpaikastasi riippumatta. Kysymyksiä ja kommentteja voit lähettää chatissä. Jos et halua nimesi näkyvän … Lue koko artikkeli


Webinaari: Syömishäiriöt – mistä on kyse? (Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue)

Osallistu tästä! Webinaarin aiheina ovat syömishäiriöt, varhainen tunnistaminen, puheeksi ottaminen sekä läheisen rooli ja jaksaminen. Webinaari on avoin ja maksuton kaikille kiinnostuneille. Se on suunnattu kuitenkin etupäässä sairastavien läheisille ja sairastavia työssään kohtaaville ammattilaisille. Sinun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Voit osallistua asuinpaikastasi riippumatta. Kysymyksiä ja kommentteja voit lähettää chatissä. Jos et halua nimesi näkyvän chat-ikkunassa, liity webinaariin nimimerkillä.


Webinaari: Syömishäiriöt – mistä on kyse? (Itä-Uudenmaan hyvinvointialue)

Osallistu tästä! Webinaarin aiheina ovat syömishäiriöt, varhainen tunnistaminen, puheeksi ottaminen sekä läheisen rooli ja jaksaminen. Illan päätteeksi kuullaan syömishäiriöstä toipuneen kokemuspuheenvuoro. Webinaari on avoin ja maksuton kaikille kiinnostuneille. Se on suunnattu kuitenkin etupäässä sairastavien läheisille ja sairastavia työssään kohtaaville ammattilaisille. Sinun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Voit osallistua asuinpaikastasi riippumatta. Kysymyksiä ja kommentteja voit lähettää chatissä. Jos et halua nimesi näkyvän … Lue koko artikkeli


PERUTTU Webinaari: Miesten häiriintynyt syöminen

Valitettavasti webinaari on peruttu luennoitsijan sairastumisen vuoksi. Miten häiriintynyt syöminen ilmenee eri ikäisillä miehillä ja kuinka suurta osaa miehistä asia koskettaa? Miten häiriintyneeseen syömiseen voi puuttua ja millä tavoin tottumuksia voisi muuttaa parempaan suuntaan? Osallistu tästä! Webinaarissa käydään läpi nälkävelan vaikutuksia ja kuinka tuo nälkävelka saadaan purettua. Tämä usein ja tyypillisesti tuo jo paljon rauhaa ja hallintaa kaoottiseen syömiskäyttäytymiseen sekä … Lue koko artikkeli


Webinaari: Taloudelliset vaikeudet ja mielenterveys

Tule kuulemaan taloudellisten vaikeuksien ja taloudellisen hyvinvoinnin vaikutuksesta mielenterveyteen tutkimuksen valossa, erityisesti stressin ja häpeän näkökulmista! Osallistu tästä! Näillä tekijöillä on vaikutusta myös syömishäiriöiden ilmenemiseen. Syömishäiriöt ja taloudelliset vaikeudet saattavat muodostaa myös noidankehän, jossa tuen tarve on erityisen tärkeää tunnistaa. Saat vinkkejä siihen, miten tiukassakin taloudellisessa tilanteessa voit pyrkiä pitämään huolta itsestäsi ja mielenterveydestäsi. Kenelle? Kaikille, jotka ovat kiinnostuneita voimaan … Lue koko artikkeli


Webinaari: Syömishäiriöt – mistä on kyse? (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue)

Osallistu tästä! Webinaarin aiheina ovat syömishäiriöt, varhainen tunnistaminen, puheeksi ottaminen sekä läheisen rooli ja jaksaminen. Illan päätteeksi kuullaan syömishäiriöstä toipuneen kokemuspuheenvuoro. Webinaari on avoin ja maksuton kaikille kiinnostuneille. Se on suunnattu kuitenkin etupäässä sairastavien läheisille ja sairastavia työssään kohtaaville ammattilaisille. Sinun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Voit osallistua asuinpaikastasi riippumatta. Sinulla ei tarvitse olla Zoom-sovellusta ladattuna. Osallistujien kamerat ja mikrofonit ovat … Lue koko artikkeli


Webinaari: Syömishäiriöt – mistä on kyse? (Helsinki)

Osallistu tästä! Webinaarin aiheina ovat syömishäiriöt, varhainen tunnistaminen, puheeksi ottaminen sekä läheisen rooli ja jaksaminen. Webinaarin päätteeksi kuullaan syömishäiriöstä toipuneen kokemuspuheenvuoro. Webinaari on avoin ja maksuton kaikille kiinnostuneille. Se on suunnattu kuitenkin etupäässä sairastavien läheisille ja sairastavia työssään kohtaaville ammattilaisille. Sinun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Voit osallistua asuinpaikastasi riippumatta. Sinulla ei tarvitse olla Zoom-sovellusta ladattuna. Osallistujien kamerat ja mikrofonit ovat … Lue koko artikkeli