Mikä sai sinut Laura lähtemään mukaan vapaaehtoistyöhön?
Muutin kesällä 2011 Tukholmasta Helsinkiin ja mietiskelin jonkin uuden harrastuksen aloittamista. Luin Hesarista jutun tytöstä, joka oli parantunut anoreksiasta. Artikkelin lopussa oli Etelän-Sylin yhteystiedot. Samassa tajusin, että näin tämän kuuluu mennäkin: omasta parantumisestani oli jo yli kymmenen vuotta, mutta olin kai alitajuisesti miettunyt tapaa auttaa muita syömishäiriön kanssa kamppailevia. Soitin toimistolle ja menin käymään jo saman iltapäivän kahvihetkeen. Aloin opiskella vertaistukiryhmän ohjaajaksi, mutta silloinen yhdistyksen puheenjohtaja Niko ryhtyi houkuttelemaan minua seuraajakseen. Keväällä 2012 minut valittiin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi, ja nyt on menossa jo neljäs kausi.
Millaista vapaaehtoistyötä teet?
Virallisesti puheenjohtaja johtaa Etelän-Syliä ja sen hallitusta sekä edustaa yhdistystä ja hoitaa suhteita ulospäin. Käytännössä mm. vedän hallituksen kokouksia kerran kuussa, hoidan paperitöitä, pidän yhteyttä työntekijöihin ja edustan yhdistystä eri tapahtumissa ja mediassa. Tällainen vapaaehtoistyö sopii minulle, koska tykkään seurata syömishäiriöihin, ulkonäköön ja itsetuntoon liittyvää keskustelua ja osallistua siihen sekä miettiä, mitä muuta voisimme tehdä kuin sitä, mitä tänään teemme. Yksi tavoitteistani on, että syömishäiriötä sairastavien ja heidän läheistensä tukemisen lisäksi yhdistyksemme voisi toimia myös syömishäiriöiden ennaltaehkäisyn parissa. Siksi olen ollut erityisen aktiivinen mm. Älä laihduta – ja #rantakunnossa -kampanjoiden parissa.
Mikä saa sinut ihastumaan?
Rakastan ideoida ja kehittää uutta – joskus siinä määrin, että työntekijät ja muu hallitus saa palauttaa mut maan pinnalle. On myös aina ihana kuulla, kun joku on saanut konkreettista apua yhdistyksemme toiminnasta. Noin muuten tykkään matkustaa maailmalla, kirjoittaa, lenkkeillä Töölönlahdella, testailla uusia reseptejä, juoda samppanjaa, laulaa, joogata ja opiskella. Parhaillaan käyn muutosjohtamisen kurssia eräässä amerikkalaisessa yliopistossa ja koitan päntätä espanjan alkeita tulevaa Meksikon-reissua varten.
Mikä saa sinut vihastumaan?
Ennakkoluuloisuus ja empatian puute. Samoin ulkonäkökeskeisyys ja jatkuva pinnallistuminen. On ollut järkyttävää huomata, että jopa jotkut näennäisesti itsetunnon parantamiseen keskittyvät kampanjat ovat pöyristyttävän ulkonäkökeskeisiä.
Mitä muuttaisit nykyisessä mediakulttuurissa tai hyvinvointikeskustelussa?
On tosi mahtavaa, että vuosi vuodelta syömishäiriöistä keskustellaan enemmän mediassa. Varmasti suurelle yleisöllekin alkaa pikku hiljaa selvitä, että anoreksiaa sairastava murrosikäinen tyttö ei ole syömishäiriön koko kuva, vaan ongelma on laajempi ja koskettaa joko oman tai läheisen kokemuksen kautta satojatuhansia suomalaisia. Meidän täytyy laittaa paukkuja siihen, että tämä ymmärrettäisiin myös hoidon resurssoinnissa ja suunnittelussa. Siten ongelmiin päästäisiin käsiksi jo oireilun alussa.
