Miten Pihla sait kuulla Etelän-SYLIstä ja mikä sai sinut lähtemään vapaaehtoistoimintaan mukaan?
Olen ’toisen sukupolven’ hallituslainen…vanhempani ovat olleet mukana toiminnassa jo 90-luvun loppupuolella, jolloin yhdistys oli vasta lapsenkengissään ja nimikin toinen. Äitini toimi aikoinaan sihteerinä ja isäni taisi tarkastella tilejä.
Olen seurannut yhdistyksen toimintaa, mutta itse tulin mukaan vasta paluumuutettuani Suomeen pari vuotta sitten. Kävin parissa keskustelu/luentoillassa ja sitten kun hallituspaikka aukesi, päätin yrittää änkeä itseni mukaan, koska olin muutenkin kiinnostunut hallitustyöstä jossain sydäntä lähellä olevassa yhdistyksessä. Minussa asuu pieni maailmanparantaja ja vapaaehtoistyön kautta saan toteuttaa minulle tärkeitä arvoja.
Millaista vapaaehtoistyötä teet?
Hallitustyön lisäksi olen mukana vetämässä kahta ryhmää – englanninkielinen ryhmä ja teemalliset teehetket. Lisäksi puuhailen kaikkea muuta, mitä nyt tulee yhdistyksen eteen, mm. Älä laihduta -päivän tapahtumaa, messuedustusta ja Pride-paraatissa olen tietty mukana #rantakunnossa-teemalla. Toiminta Etelän-SYLIssä on ollut tärkeä osa omaa toipumistietäni.
Mikä saa sinut ihastumaan? Mikä vihastumaan?
Kaikenlainen luova tekeminen, kesäaurinko ja värit saa minut ihastumaan. Minulla on hyvä mielikuvitus ja kun saan käyttää sitä, olen varmaan kaikista onnellisin.
Minua ei vihastuta, vaan ehkä enemmänkin suruttaa se, että tosi monella ihmisellä nyky-yhteiskunnassamme tuntuu olevan paha olo. Pahalle ololle löydetään ihan vääriä syntipukkeja ja haavoja yritetään tilkitä varsin lyhytnäköisesti kaikenlaisilla pikaratkaisuilla, jotka pidemmässä juoksussa aiheuttavat luultavasti vain lisää pahoinvointia. Kolmannen sektorin toimijoiden työn tärkeys korostuu yhteiskunnassa, jossa leikataan vähän sieltä, vähän täältä.
Mitä muuttaisit nykyisessä mediakulttuurissa/hyvinvointikeskustelussa?
Ylipäätään se, että ihmiset ovat nykyään niin ’framilla’ ja paljaana arvostelulle sosiaalisessa mediassa, ei ole hyvä juttu varsinkaan nuorille ihmisen taimille, jotka vertaavat omia kuvia instagramin photoshopattuihin ja editoituihin versioihin täydellisestä kehosta ja täydellisestä elämästä. Olen huomannut, että arvostelu ulottuu monelle elämänalueelle: pitäisi suorittaa ulkonäköä, työtä, vapaa-aikaa, vanhemmuutta parhaalla mahdollisella tavalla tai muuten joku taas arvostelee internetin anonymiteetin suojasta. Itse kasvoin aikuiseksi ennen sosiaalista mediaa ja mietin, miten minulle olisi käynyt, jos olisin teini vasta nyt. Täydellistä elämää ei kukaan tarvitse ja sen tavoittelu ei koskaan lopu, siispä kehotan rentoon ja armolliseen asenteeseen. Allekirjoittanut opettelee sitä pikku hiljaa…
