Etelän-SYLIn suositussa webinaarissa 29.9.2021 käsiteltiin häpeän ja syyllisyyden kehitystä, kehitykseen vaikuttavia kiintymyssuhteita, häpeältä suojautumisen keinoja sekä käyttäytymisanalyysin rakennetta ja hoitokeinoja. Luennoitsijana oli psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti ja kognitiivisen käyttäytymisterapian kouluttajapsykoterapeutti Katja Myllyviita, joka on kirjoittanut kirjan Häpeän hoito.
Jos ympäristö suhtautuu pitkäaikaisesti tuomitsevasti tai hylkivästi ihmistä kohtaan, hän alkaa uskoa, että on vääränlainen tai arvoton.
Mitä häpeä on?
Häpeä on itseen liittyvä tunne, joka syntyy, kun vertaamme itseämme muihin tai koemme, että emme tule nähdyiksi sellaisina kuin olemme.
Häpeään liittyy kriittinen, tuomitseva katse, jonka ihminen kohdistaa itseensä tai joka syntyy, kun joutuu muiden katseiden alaisuuteen. Se ilmenee alemmuuden tunteena, riittämättömyytenä, arvottomuutena ja ulkopuolisuuden tunteena, itsensä näkymättömäksi tuntemisena.
Häpeä syntyy suhteessa toisiin. Vähitellen ihminen alkaa myös itse suhtautua itseensä samalla tavalla. Jos ympäristö suhtautuu pitkäaikaisesti tuomitsevasti tai hylkivästi ihmistä kohtaan, hän alkaa uskoa, että on vääränlainen tai arvoton. Uskomus itsestä arvottomana tai vääränlaisena heikentää toimintakykyä. Kokemus siitä, että mikään, mitä teen, ei riitä, ei motivoi toimintaan vaan lamauttaa.
Häpeää tutkinut Paul Gilbert jaottelee häpeän kahteen osaan sen lähteen mukaan:
1. Ulkoinen häpeä: Ihminen keskittyy siihen, miten muut häntä katsovat ja mitä tunteita hän herättää muissa eli keskittyy toisen katseeseen. Ulkoinen häpeä vahvistuu esimerkiksi kiusaamistilanteissa. Ihminen alkaa suhtautua sosiaalisiin tilanteisiin vinoutuneesti ja etsii jo valmiiksi mitätöintiä tai pahansuopuutta.
2. Sisäinen häpeä: Ihminen kokee riittämättömyyttä ja kelpaamattomuutta myös ollessaan yksin. Häpeän aktivoitumiseen ei silloin tarvita sosiaalista ympäristöä.
Ajatus ihmisistä pahansuopina on uskomus, joka on syntyessään voinut olla hyödyllinen ja auttanut selviytymään. Sama uskomus ei enää uudessa ympäristössä toimi vaan aiheuttaa tulkinnan vinoutumia, esimerkiksi ystävällisten tekojen tulkintaa epäluuloisten silmälasien läpi.
Myötähäpeää taas tunnetaan toisen puolesta, jos jollakulla ei ole kykyä tuntea häpeää. Myötähäpeän tunteisiin voi auttaa vastuun rajojen tunnistaminen: Mistä kaikesta minä olen vastuussa tässä tilanteessa ja mikä on vastapuolen vastuulla? Minun vastuullani on, miten reagoin tilanteessa.
Miten häpeä kehittyy?
Kehityspsykologit ovat tutkineet häpeän kehitystä. Toisin kuin perustunteet, esimerkiksi viha ja pelko, häpeä on monimutkainen sosiaalinen tunne. Jotta kykenee tuntemaan häpeää, täytyy ensin hallita useita kognitiivisia kykyjä.
Alle 3-vuotiaat eivät välttämättä koe häpeää, koska sen ikäisellä ei usein ole taitoja, joita häpeä edellyttää. Jotta ihminen ymmärtäisi olevansa erillinen muista ihmisistä ryhmässä, hänen täytyy tunnistaa, että ryhmässä on käyttäytymissääntöjä, ja osata arvioida omaa käyttäytymistään suhteessa ryhmän käyttäytymissääntöihin.
Kehityspsykologia painottaa lapsen ja ensisijaisen hoitajan kiintymyssuhdetta. Häpeältä suojaa lämmin ja turvallinen kiintymyssuhde ja se, ettei lapsi jää liian kauaksi yksin hankalien tunteittensa kanssa. Torjutuksi ja ohitetuksi tulemiset tärkeissä ihmissuhteissa koko elämän läpi altistavat häpeän syntymiselle, myös työpaikoilla.
Häpeältä suojaa lämmin ja turvallinen kiintymyssuhde ja se, ettei lapsi jää liian kauaksi yksin hankalien tunteittensa kanssa.
Ihmiselle tyypilliset sosiaaliset tarpeet
Häpeä aktivoituu, kun sosiaaliset tarpeet eivät tule tyydytetyiksi ja ihminen jää yksin suhteessa toiseen. Arjessa on monenlaisia tarpeita:
- Tarve olla osa laumaa ja olla suhteessa toisiin.
- Kosketuksen ja sylissä olemisen tarve, joka voi olla myös emotionaalista.
- Peilatuksi tulemisen tarve, eli vastapuoli tunnistaa tarpeeni ja vastaa niihin.
- Erilliseksi tulemisen tarve, eli meidät hyväksytään omine tarpeinemme.
- Hoivatuksi tulemisen tarve
- Vahvistuksen tarve epävarmuuden hetkellä
- Tarve vaikuttaa ympäristöön, jossa olemme.
Kaikki sosiaaliset tarpeet eivät voi tulla koko ajan tyydytetyiksi. Ongelmia syntyy, jos moni tarve jää pitkään tyydyttämättä.
Kasvatusprosessissa lapsi oppii ryhmän jäseneksi. Siinä yhteydessä häpeä, syyllisyys ja empatia ovat tärkeitä moottoreita. Nämä tunteet ovat tärkeitä, kun niitä ei ole liikaa. Moraalisessa kehityksessä tarvitaan kykyä tuntea syyllisyyttä, sillä se ohjaa yleensä korjaaviin tekoihin: haluamme hyvittää tuottamaamme kärsimystä tai kärsiä teosta rangaistuksen.
Häpeä taas kohdistuu itseen liittyviin piirteisiin, ja siksi se on syyllisyyttä passivoivampi tunne. Jos ihminen kokee, että hänessä itsessään on jokin piirre, joka ajaa muut pois, hän ei ole motivoitunut tekemään korjaavia toimia. Häpeä halvaannuttaa ja ajaa sivuuttamaan itsestä puolia, jotka aiheuttava erillisyyden kokemusta.
Syyllisyys on siis tärkeä moraalisen kehityksen kannalta, mutta häpeää ei kannata tuottaa lapselle enemmän kuin sitä itsestään syntyy. Jotta häpeästä edettäisiin syyllisyyteen, lapselle on tärkeä selittää konkreettisesti, mitä hän on tehnyt väärin. Ilman selitystä lapselle jää tunne, että hänessä itsessään on perustavanlaatuista vikaa.
Häpeän yhteys psykopatologiaan
Yleistynyt häpeä vaikuttaa siihen, miten ihminen hahmottaa sosiaalisia tilanteita ja itseään, ja sitä kautta se altistaa mielenterveysongelmille. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon liittyy usein häpeää ja ahdistusta, ja ne voivat aiheuttaa mielialaoireita. Syömishäiriöihin liittyy sekä ahdistusta että häpeää. Masennuksessa ja toiminnallisissa riippuvuuksissa yhteinen tekijä on häpeä.
Häpeä vaikeuttaa hoitoon hakeutumista, koska taustalla on usein kokemus siitä, että itseen on suhtauduttu väheksyvästi tai pahansuovasti – kipua ei ole nähty. Tällaisessa tilanteessa on vaikea hakeutua avun piiriin ja luottaa, että joku pystyy auttamaan.
Myös hoitosuhteissa ihminen pyrkii suojautumaan häpeäkokemuksilta. Omista kokemuksista voi olla vaikea kertoa sellaisina kuin ne ovat, jolloin hoitosuhde muuttuu haastavammaksi.
Suoja ulkoista häpeää vastaan
Ulkoiselta häpeältä suojaa yhteys toisiin: se, että tulee muiden hyväksymäksi, saa ryhmältä arvostusta ja tulee nähdyksi.
Sisäistä häpeää voidaan hoitaa ystävällisellä, lämpimällä, hyväksyvällä ja myötätuntoisella suhtautumisella itseen. Suhde itseen voi olla häpeää voimistavaa tai defensiivisyyttä sulattavaa ja haavoittuvuuden tunteita hoivaavaa. Itsemyötätunnolla on vaikutusta ahdistuksen tunteisiin, minkä vuoksi sitä kannattaa harjoitella.
Paul Gilbert puhuu sosiaalisesta mielen teoriasta, joka on kehittynyt evoluution myötä. Ihmiset ja eläimet luovat suhteita, joissa he ottavat rooleja suhteessa toisiinsa. Nämä voivat olla kiintymyssuhteita, seksisuhteita tai valtasuhteita.
Suhteet muodostuvat signaaleja lähettämällä. Signaalit voivat olla käyttäytymissignaaleja (ilmeet, eleet ja asennot). Emme ole tietoisia näistä signaaleista, vaan koemme ne tunnetasolla.
Sisäistä häpeää voidaan hoitaa ystävällisellä, lämpimällä, hyväksyvällä ja myötätuntoisella suhtautumisella itseen.
Meille on evoluution kehityksessä syntynyt automaattisia yllykkeitä, kuten halu hoivata pientä ja avutonta olentoa. Tunnejärjestelmät ovat aivoissamme melko samanlaisia kuin evoluution aikaisemmissa vaiheissa. Käytännössä elämme ja toimimme näiden kolmen järjestelmän piirissä:
Uhkajärjestelmä on lajikehityksen näkökulmasta ensisijainen. Se on aktivoitunut, kun on ollut tarve paeta nopeasti ilman, että tilannetta on tarvinnut jäädä puntaroimaan.
Aktivointijärjestelmä saa aikaan sen, että kiinnostumme uusista asioista sekä etsimme ja saavutamme hyviä asioita. Tällä tavoin ihminen tekee itsestään laumassa tärkeän ja kilpailee muiden kanssa. Uhka on koko ajan nurkan takana. Kun huomaamme olevamme häviöllä, uhkajärjestelmä alkaa aktivoitua.
Rauhoittumisjärjestelmä sisältää kiintymyksen, hoivasuhteet ja yhdessäolon lauman kanssa. Rauhoittumisjärjestelmän avulla palaudumme päivän stressistä ja uupumuksesta. Rauhoittumisjärjestelmä voimistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Muiden auttaminen ja kärsimyksen vähentäminen auttaa meitä voimaan paremmin ja lisää tunnetta siitä, että ei jää yksin.
Rauhoittumisjärjestelmä on ainoa väylä päästä häpeästä pois. Kilpailu pitää yllä vihaa, pettymystä ja häpeää, koska häviölle jäänyt on aina heikoilla. Kun häpeä on jäänyt päälle, uhkajärjestelmä on jäänyt aktiiviseksi.
Suojamekanismit häpeässä
Ensimmäisten elinvuosien aikana opimme, onko yhteys toiseen mahdollinen. Malli muiden kanssa suhteessa olemiseen kehittyy varhain. Opimme, onko todennäköistä saada pidettyä toinen suhteessa minuun vai onko turvallisempaa pysyä välimatkan päässä.
Estääksemme itseämme kivuliailta kokemuksilta opettelemme suojelemaan itseämme erilaisten mekanismien avulla. On hyvä tunnistaa, mikä on itselle tyypillinen tapa suojautua häpeältä, sillä silloin pystyy myös hoivaamaan itseään.
Donald Nathanson on esittänyt suojamekanismit (defenssit) häpeäkompassina, jonka päästrategiat ovat itsetuhoisuus, hyökkäys muita vastaan, vetäytyminen ja välttely. Kaikki suojamekanismit ovat jatkumoita lievästä voimakkaaseen.
Itsetuhoisuutta ja hyökkäystä muita vastaan yhdistää viha. Suuttuminen tuo voiman tunnetta lamauttavan häpeän sijasta. Itsetuhoisuutta voi olla itsen vahingoittamisen lisäksi omien pyrkimysten sabotointi ja omien tarpeiden ohittaminen.
Suuttuminen tuo voiman tunnetta lamauttavan häpeän sijasta.
Vetäytymistä ja välttelyä yhdistää se, että niiden avulla häpeä leikataan pois omasta kokemuspiiristä. Addiktiot ja päihteet turruttavat. Narsismissa tai hybristisessä ylpeydessä häpeän tunteet heijastetaan muihin.
Myös perfektionismi voi olla välttelykeino, jos taustalla on pyrkimys toimia täydellisesti, jotta ei joudu kokemaan huonommuutta. Itsekriittisyyden avulla ihminen soimaa itseään ennen kuin muut ehtivät soimaamaan.
Joskus vetäytyminen auttaa säilyttämään oman paikan ryhmässä, koska se on merkki muille, että tajuaa tehneensä jotain hölmöä.
Estääksemme itseämme kivuliailta kokemuksilta opettelemme suojelemaan itseämme erilaisten mekanismien avulla.
Käyttäytymisanalyysi
Häpeän taustoja voi pohtia esimerkiksi näiden kysymysten avulla:
- Mihin ongelmiin haluat muutosta, mitkä ovat suurimmat esteet elää elämää kokonaisena?
- Onko elämässäsi ollut hankalia kokemuksia? Mitkä kokemukset ovat eniten vaikuttaneet siihen, miten koet itsesi ja muut ihmiset?
- Miten sinua on autettu, kun sinulla on ollut hätä? Milloin ja missä tilanteissa olet saanut hoivaa osaksesi?
- Miten saavutuksiisi on suhtauduttu? Oletko tullut enemmän nähdyksi, kun olet saanut suuria tekoja aikaiseksi, vai onko saavutuksiin suhtauduttu penseästi?
- Onko olemassa sellaisia biologisia tekijöitä, jotka ovat lisänneet kokemuksia siitä, että olet erilainen kuin toiset, esimerkiksi sairaus?
- Miten nämä asiat ovat vaikuttaneet tämänhetkisiin pelkoihisi? Millaista uhkaa koet ympäristöstä?
- Miten olet suojautunut peloilta suhteessa itseen tai suhteessa muihin? Miten suojautumiskeinot toimivat nykyään? Turvastrategiat syntyvät tarpeeseen ja ovat olleet hyödyllisiä syntyessään, mutta ne alkavat kuormittaa ajan myötä.
Harjoittelua turvallisissa olosuhteissa
Voit pyrkiä tunnistamaan, mitkä tilanteet aktivoivat häpeää, ja tehdä itsemyötätuntoharjoituksia. Itsemyötätunnosta ovat kirjoittaneet esimerkiksi Kristin Neff ja Ronnie Grandell.
Häpeälle altistuminen vahvistaa häpeää, mutta häpeän alla olevaa pelkoa voi testata turvallisissa olosuhteissa. Tilanne ei saisi olla häpeää tuottava vaan sellainen, jossa häpeä estää toimimasta. Sosiaalisten tilanteiden pelon kohtaamista voi kokeilla esimerkiksi pitämällä lyhyen puheenvuoron kokouksessa ja tarkkailla, miten ympäristö suhtautuu.
Myös kehon avaamista ja katsekontaktia voi harjoitella, koska häpeä aiheuttaa katsekontaktin välttämistä ja kehon kääntämistä syrjään.
Lukuvinkki: Myllyviita, Katja: Häpeän hoito. Duodecim 2020.
Tekstin kirjoittaja on Etelän-SYLIn vapaaehtoinen.
