“You,” he said, ”are a terribly real thing in a terribly false world, and that, I believe, is why you are in so much pain.”  

– Emilie Autumn, The Asylum for Wayward Victorian Girls

Näillä sanoilla alkoi 3.3.2014 kirjoitettu teksti, joka oli vasta työssään aloittaneen tuoreen toiminnanohjaajan ensimmäinen blogikirjoitus. Nyt, kolme ja puoli vuotta myöhemmin sen luettuani liikutun edelleen. Kirjoituksen teksti on kypsää, kirjoittaja melkoisen raakile omalla matkallaan.

Kevättalvi 2014. Olen hikoillut rappusia neljänteen kerrokseen, koputan toimiston oveen, perhosia liitelee vatsassa. Seuraavan tunnin ajan juttelen silloisen tulevan kollegani kanssa vapaaehtoistyön mahdollisuuksista yhdistyksessä nimeltä Etelän-SYLI ry. Omasta toipumisesta voimaantuneena otan vastaan kaiken tiedon minkä siinä hetkessä irti saan. Tuntuu, kuin olisin tullut kotiin. Minun kannaltani onnekkaiden sattumusten myötä aloitan yhdistyksessä toisena toiminnanohjaajana vielä samana keväänä.

Rahoittajan yhdistykseen kohdistama tarkastus selvityksineen, raportointeineen ja lisätöineen auttoivat surutta sukeltamaan yhdistyksen arkeen ensimmäisenä keväänä. Seuraavana syksynä sain rinnalleni jo toisen ihanan kollegan, jonka kanssa työskentelin tiiviinä tiiminä seuraavat kolme vuotta. Nuo vuodet veivät yhdistyksen toimintaa kaikin tavoin harppauksittain eteenpäin. Paine toiminnan kehittämiseen ja volyymin lisäämiseen kantoivat hedelmää: Yhdistyksen Raha-automaattiyhdistykseltä (1.1.2017 alkaen Stm Veikkauksen tuotoilla) saaman toiminta-avustuksen määrä korottui! Positiivinen kehitys alkoi näkyä myös sidosryhmä- ja yhteistyöverkostojen laajenemisena, vapaaehtoisten määrän huikeana lisääntymisenä sekä tukityön tilastojen paisumisena. Kävijä- ja käyntimäärien kasvun lisäksi toiminta kasvoi myös laadullisesti: uudenlaiset vertaistuen muodot vakiintuivat osaksi tukitoimintapalettia. Merkittävään suosioon nousi myös yhdistyksen tarjoama syömishäiriötä sairastavien ja heidän läheistensä kokemusääni, jota yhdistyksen vapaaehtoiset ahkerasti lähtivät viemään mm. sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoille ja ammattilaisille.

Viime vuosien aikana panoksia ladattiin myös miesten ja poikien syömishäiriöiden sekä ahmintahäiriön yleisyyden esiintuomiseen. Tämän päivän kulttuurisen ympäristön yhtenä tärkeimpänä valloituskohteena mainittakoon myös urheilun kenttä, jossa etenkin esteettisten ja painosidonnaisten lajien parissa kytee aikamme syömishäiriöpommi. Tärkeiden askeleiden listaa voisi jatkaa loputtomiin. Maininnan ansaitsee kuitenkin vielä etenkin yhteistyön tiivistyminen syömishäiriöitä hoitavien tahojen kanssa. Yhdistyksen organisoiman vertaistukitoiminnan tunnustaminen yhä useammalta taholta tärkeäksi lenkiksi syömishäiriöiden hoidon ja sen kehittämisen ketjua on palautteista parhainta.

Olen ollut onnekas päästessäni yhdistyksen toimintaan mukaan juuri siinä kohdin, kun tämä aaltoliike on hakenut voimiaan ja lähtenyt kuohumaan. Kahden työntekijän yhdistyksessä, joka hakee kehittymistä joka suunnalta, on tärkeä oppi ollut myös omien rajojen hakeminen. Tämä työ viimeistään on opettanut kuulostelemaan niitä samoja arvoja, joita kävijöillemmekin välitämme: Armollisuus, ymmärrys, omanlaisuuden kunnioittaminen.

Viimeisten kuukausien aikana olen muistellut, kerrannut, ihmetellyt, pohdiskellut, iloinnut, liikuttunut, oivaltanut. Työnohjauksessa piirtämäni aikajana kiteyttää voimakkaimmin viime vuosien saldon. Luentoja, kohtaamisia, puheluja, tilastointeja, raportteja, selvityksiä, sähköposteja (!). Uuden luomista, väsymystä, innostusta, itkua, iloa. Tiskaamista, kahvin keittämistä. Halauksia, kuuntelemista. Epäröintiä, turhautumista. Pienin askelein toiminnan kehittämistä ja henkilökohtaista kasvua. Niin. Henkilökohtaista kasvua. Se, mitä vuodet toiminnanohjaajan työssä ovat antaneet ovat olleet hieman sitä mitä uskalsin keväällä 2014 aavistaa mutta suurimmaksi osaksi sitä, mitä en ymmärtänyt edes pelätä ja josta en uskaltanut edes unelmoida.

Valehtelisin, jos väittäisin että työ syömishäiriöyhdistyksessä ei olisi lisännyt maailmantuskaani x 100. Kyllä, olen ikävän tietoinen asioista, joita ympärillämme jatkuvasti tapahtuu. Niistä hienovaraisista viesteistä, joita jokapäiväiseen puheeseemme soljuu, jotka välittyvät epäterveinä arvoina sukupolvelta toiselle, jotka saavat niin monen epäröimään ja voimaan pahoin. Olen surullisen tietoinen siitä, että liian moni nuori jää varhaiseläkkeelle, koska apua mielenterveysongelmiin ei aina syystä tai toisesta ajoissa saada. Maailmantuskani keskellä olen myös viisastunut. Tiedän mitä itse haluan, mitkä omat arvoni ovat. Ehkä takataskuun on etsiytynyt jokunen pieni keinokin jolla pyrkiä näihin. Toisaalta myös se tieto, että parhainkaan vanhempi ei aina onnistu (onko täydellistä onnistumista olemassakaan?), rauhoittaa jo nyt levotonta tulevan äidin mieltä.

Kuvailemillani Emilie Autumnin ajatuksilla alkanut ensimmäinen blogikirjoitukseni päättyi

”Istun uuden työpisteeni ääressä. Paperinivaskat ja työpöydän kotoisa kaaos muistuttavat siitä, kuinka paljon on opittavaa. Katsellessani ulos tihkusateiseen ja harmaaseen maaliskuuhun olen iloinen istuessani toimistossa, joka henkii lämpöä, ymmärrystä ja armollisuutta. En voisi kuvitella parempaa paikkaa ottaa vastaan uuden työn mukanaantuomat haasteet.”

Kaaos, se on pysynyt samana, joskin sen voisi näin jälkikäteen nähdä suloisena, kehittävänä kaaoksena. (Ehkä myös hyppysellinen allekirjoittaneen oman toiminnan kunnollista organisointia on auttanut tähän kaaokseen!) Lempeä kaaos ei kuitenkaan elämässäni varmasti tule loppumaan. Seuraavien kuukausien aikana hyppään tuntemattomaan, jälleen kerran. Äitiysloma, se on aivan nurkan takana.

Tuntuu, että jätän taakseni olohuoneen, toisen kotiosoitteen. Erona tosin se, että virallisessa kotiosoitteessa harvoin kuulee jazzin sävelkulkuja seinien takaa, haistaa tuoreen maalin naapuritaiteilijoiden työhuoneista tai kuulee koko käytävällistä hersyvää naurua tietokoneen äärelle. Työpaikalle jää myös toinen perheeni, mahtavista persoonista koostuva Etelän-SYLIn hallitus sekä tärkeimpänä kollegani, matkakumppanini Uura. Näitä ja heitä jään kaipaamaan. Virallisessa kodissa on kuitenkin nyt tilaa uudelle. Ja sinne on nyt juuri tänään oikea hetki suunnata.

 

Hei hei ja tavataan taas!

 

Kaisa

 

Ps. Tiedoksi, että sijaiseni Suvi Ala-Venna aloittaa työssään maanantaina 28.8. Suvin tavoitat jatkossa: suvi.ala-venna(at)etelansyli.fi, 045 841 6853