Sähköpostituki
Me tiedämme, että kynnys vertaistuen pariin tulemiselle voi joskus tuntua kohtuuttoman suurelta. Tämän vuoksi haluamme tarjota Sinulle monenlaisia tukimahdollisuuksia – muitakin kuin yhteistä läsnäoloa vaativia. Sähköpostituki mahdollistaa kuulluksi tulemisen kokemuksia ajasta tai paikasta riippumatta. Lähde rohkeasti kokeilemaan!
Voit halutessasi kirjoittaa sähköpostia vertaistukihenkilöillemme Merille, Inalle, Evalle, Ninalle, Reettalle, Kaisalle, Vanessalle (myös ruotsiksi), Mirellalle tai Vilmalle. Meri, Ina, Eva, Nina, Reetta, Kaisa, Vanessa ja Mirella vastaavat sairastaville ja toipuville, Vilma läheisille. Kysy rohkeasti mieltäsi painavia asioita tai kirjoita muuten vaan.
Muistithan, että myös sähköpostitse käytävä vertaistuki on aina ehdottoman luottamuksellista.
Hei, olen Leena (-93) ja kävin läpi anoreksian ja siitä toipumisen noin kymmenessä vuodessa. Sairastuin noin 11-vuotiaana ja rämmin peruskoulun läpi sairauden kourissa ja terveydenhoitajan käyntejä vastaan pulikoiden. Lukioon siirtyessäni olinkin fyysisesti jo niin huonossa kunnossa, että minulle suositeltiin osastohoitoa. Kuntoni äkillinen heikentyminen ja kokemus kaiken menettämisestä (terveyteni, ystäväni, hyvät välit perheenjäseniini) toimivat motivaattorina toipumiselleni ja lopulta olin itse asiassa kiitollinen päästessäni osastolle. Vointini koheni vauhdilla ja kotiuduin jo kolmen kuukauden hoitojakson jälkeen. Hoito jatkui edelleen psykiatrisen sairaanhoitajan käynteinä, psykofyysisenä fysioterapiana sekä terveydenhoitajan kontrolleina. Hoitokontakteja voitiin hiljalleen harventaa ja viimeinen käyntini on vuodelta 2012. En ole kokenut suurempia takapakkeja toipumisen aikana tai sen jälkeen, mutta kerran sairauden kokeneena on osattava elää taipumuksen kanssa ja pidettävä tiukasti kiinni siitä vapaudesta, jonka on saanut sairauden kahleet rikottuaan. Sairaita ajatuksia ei tarvitse enää orjallisesti kuunnella saatika lähteä toteuttamaan, vaan niitä voi tarkastella ennemminkin ikään kuin tuulessa ohi ajelehtivina lehtinä.
Sairauden alkuaikoina en juuri kokenut hyötyväni psykologin käynneistä, enhän halunnut parantua. Myöhemmin oman tahdon löydyttyä koin kuitenkin juttelun parhaana hoitomuotona. Ajatusteni – myös niiden villeimpien ja nyrjähtäneiden – jakaminen ääneen oli riittävä huojennus omaan olotilaani. Riitti, että joku vain kuunteli. Ajatusten purkaminen kirjoittamalla tai puhumalla on ennen kaikkea avannut lukkoja omassa ajattelutavassani. Sen lisäksi jo tieto siitä, että joku muukin on tietoinen pahasta olostani ja ajatuksistani on tukenut taisteluani sairautta vastaan.
Vaikka anoreksia on vakava sairaus, on ollut huojentavaa jakaa samanlaisia tuntemuksia vertaisteni kanssa ja välillä jopa nauraa yhdessä sairauden hullutuksille. Kannustan ottamaan rohkeasti yhteyttä, sanamuoto on vapaa enkä odota viestiltäsi sen hienompaa muotoilua. Kaikki ajatuksenvirta on tervetullutta! Luen sähköpostia päivittäin ja pyrin vastaamaan heti tai viimeistään muutaman päivän sisään.
etunimi@etelansyli.fi
Ps. You can also write in English
Hei! Olen Meri, 22v. Sairastuin anoreksiaan n. 12-vuotiaana, jolloin aloin kontrolloida syömistäni. Olen koko ikäni ollut liikunnallinen ja harrastanut useampaakin eri urheilulajia, mutta syömishäiriön myötä pyrin liikkumalla kompensoimaan kaikki syömäni kalorit. Lenkille oli väsymyksestä huolimatta mentävä, jos oli erehtynyt edes vähän herkuttelemaan.
Paranemisprosessini otti takapakkia useampaan otteeseen. Kouluterveydenhoitajan kautta pääsin nuorisolääkärille sekä ravitsemusterapeutille, joiden ohjeita noudattaen söin aina hetkellisesti riittäviä määriä. En kuitenkaan uskaltanut päästää irti ja jatkaa syömistä siten kuin terapeuttini oli minua ohjeistanut, sillä painon nousu pelotti liikaa.
Aloitettuani lukion aloin todella tervehtyä. Uusi ympäristö, urheilua harrastavat, mutta terveet ihmiset ympärillä kannustivat ottamaan ne askeleet kohti toipumista, jotka minun tuli ottaa. Lukiossakin harrastin paljon liikuntaa ja treenasin, mutta samalla myös annoskoot kasvoivat. Lisäksi huomasin, että oloni oli energisempi ja jaksoin paremmin.
Lopulta pääsin kokonaan irti minua kontrolloivista ruokaan liittyvistä ajatuksista. Enää en säikähdä, jos välillä tulee herkuteltua tai vaikka juhlapyhinä syötyä hiukan enemmän. Nykyään lenkkeilen ja pyöräilen aktiivisesti, mutta en enää siksi, että minun pitäisi kuluttaa kaloreita, vaan siksi, että nautin siitä. Sähköpostia luen päivittäin ja vastaan mahdollisimman pian, mutta viimeistään viikon sisällä.
etunimi@etelansyli.fi
Hei! Olen Vilma (syntynyt -75). Läheiseni sairasti syömishäiriötä ja elin sairastuneen elämää siinä rinnalla. Kokemuksesta opin itse olemaan armollisempi niin sairastuneita kuin itseänikin kohtaan. Ymmärrän, että tunteet seilaavat laidasta laitaan niin sairastuneella kuin läheiselläkin ja se on normaalia – on ihan sallittua tuntea ja kertoa tunteistaan. Itse koin, että kun omatkin ristiriitaiset tunteeni hyväksyttiin ja sain kertoa niistä avoimesti (ja sen kyllä teinkin), syyllisyyden ja voimattomuuden tunteet helpottivat ja jaksoin olla taas reippaammin sairastuneenkin tukena itseäni kadottamatta.
Olet vapaa kirjoittamaan omalla tyylilläsi mieltäsi painavista asioista ja pyrin olemaan tukenasi haastavassa tilanteessasi. Luen sähköpostiani päivittäin ja pyrin vastaamaan sinulle mahdollisimman pian.
etunimi@etelansyli.fi
Hei! Olen Ina (-91) ja sairastin lähemmäs viisitoista vuotta ortoreksiaa ja ahmintahäiriötä.
Suurin syy sairastumiseeni oli lapsuudessa koettu traumatisoituminen, johon en saanut apua. Toinen syy oli epäterveet vaatimukset itseäni kohtaan.
Toipumiseni avaimet ovat olleet hyväksynnässä, omien rajojen löytämisessä ja läheisten tuessa. Terapiassa löysin vastaukset kysymyksiin, joita olin etsinyt ja opin hellittämään ja asettamaan rajat. Tajusin myös, että maailmalle saa näyttää vähän keskisormea ja olla juuri sellainen kuin onkin.
Toipumiseni lähti liikkeelle löydettyäni psykoterapeutin, joka osasi nähdä syömiskäyttäytymiseni vaarallisuuden ja auttoi minua hakemaan apua terapian lisäksi.
Kävin syömishäiriöpolin ryhmän, josta sain eväät fyysiseen toipumiseen ja aloinkin toipumaan hyvin nopeaan tahtiin.
Nyt jo hyvin toipuneena haluan antaa takaisin kaiken lämmön ja tuen jota itse olen saanut. Voit kirjoittaa minulle mistä tahansa mielessäsi pyörivästä asiasta, – mikään ei ole liian pientä tai suurta.
etunimi@etelansyli.fi
Olen Eva (-80 syntynyt). Sairastuin vakavaan anoreksiaan ollessani 15 vuotias. Kilpaurheilin (yleisurheilu ja käsipallo olivat päälajini), olin hyvä koulussa ja minulla oli paljon ystäviä – kaikki oli hyvin. Äitini kuoli äkillisesti kun olin 10 mutten suostunut myöntämään, että sillä olisi ollut mikään yhteys anoreksiaan. Minussa kasvoi kuitenkin vähitellen yhä vahvempi suorittaja ja miellyttäjä. Anoreksia vei pitkäksi aikaa kaiken hyvän ja ilon, väänsi ja käänsi kaiken pimeäksi ja tyhjäksi, vaikka samalla se tuntui minun turvapaikaltani. Anoreksia oli yksinäistä mielen taistelua. Olin sairaalahoidossa useampaan otteeseen mutten ollut valmis parantumaan kuin vasta paljon myöhemmin. Sanoisin että parantuminen ja palautuminen kesti 15 vuotta, monen monta (pienempää ja isompaa) takapakkia on matkaan mahtunut. Elämänmuutokset ja vastoinkäymiset ovat aina antaneet tilaa anoreksialle. Omien läheisteni loputon usko minuun ja siihen että paranen ja selviän oli kantava ja eteenpäin vievä voima ja sitä samaa haluan olla tuomassa vapaaehtoisena. Minulle sanottiin mm. etten välttämättä voi saada lapsia pitkitetyn anoreksian ja alipainon takia – se pysäytti. Olen tänään kolmen ihanan lapsen äiti. Tiedän että sinäkin selviät, askel ja hetki kerrallaan syömishäiriön aiheuttama ahdistus voi kuihtua. Anoreksia oli minulle kuin oman kehon ja mielen vankila – elämä vapaana on kaiken taistelun ja ajan arvoista! Luen sähköpostiani pääsääntöisesti päivittäin ja pyrin vastaamaan sinulle mahdollisimman nopeasti.
PS 1. Du kan skriva åt mig på svenska också!
Ps 2. You can also contact me in English!
etunimi@etelansyli.fi
Hei, olen Nina (syntynyt 1970) ja Itävallasta kotoisin. Taustani on alkoholistiperheestä, jossa opin aika pienestä lähtien, että pitää ottaa vastuuta, olla kiltisti ja hoitaa kotia ja pikkuveljeä. Siitä syntyi kipeä kaipaus tulla nähdyksi, rakastetuksi ja yritin selviytyä kiltin tytön roolissa. Noin 13-vuotiaalla tuli ristiriitaisia tunteita, kun en uskaltanut tulla naiseksi (kauniin mutta sairaan äidin rinnalla), ja siihen liittyi varmasti ajatus, että piti olla ”pieni”, ”söpö” ja hoikka. Piilotin suklaata ja makeisia, ja yritin syödä mahdollisimman vähän. Syömishäiriön rajatilanne tuli vastaan kun olin 25 v., kun pakkomieleinen liikunta ja ruuan ”unohtelu” hallitsi elämää noin pari vuotta ja pelko lihota koska espanjalainen iso rakkaus mielestäni vaatii olla todella hoikka. Onneksi pääsin vaiheen yli. Kävin mm. AA ryhmissä ja neljä vuotta psykoterapiaa, joka auttoi traumojen työstämistä. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että kontrollointitarvetta ja rakkauden huutoa ovat oireita lapsuudesta. Siirtymävaiheet, tietyt iät ja tapahtumat elämässä niitä laukaisi. Myötätunto itseä kohden ja rakkautta ovat niin tärkeät! Nyt haluan auttaa muita ymmärtämään, kuunnella ja olla läsnä. Minulle voi kirjoittaa suomeksi (ja pyydän että ei paheksu jos suomenkieltäni joskus ei ole ihan täydellistä 😉, voi myös kirjoittaa englanniksi tai saksaksi. Pyrin vastaamaan viesteihin mahdollisimman nopeasti, ainakin viikon sisällä.
etunimi@etelansyli.fi
Heippa! Olen Reetta, 26v. Sairastuin anoreksiaan siirtyessäni peruskoulusta yläasteelle. Uskon, että suurin vaikuttava tekijä omaan sairastumiseeni oli tarve vaatia itseäni olemaan jotakin, jota en oikeasti ollut. Niinkin pienenä kuin vasta 12-vuotiaana koin suuria paineita koskien ulkonäköäni ja sitä, miten näyttäydyn muiden silmissä. Syömisen kontrolloinnin ja pakkomielteisen liikunnan avulla tunsin saavuttavani jotakin, joka toi onnistumisen tunteiden kautta minulle itseluottamusta. Aktiivinen vaihe sairastumisessani kesti noin kolme vuotta, johon sisältyi kaksi osastojaksoa ja psyko- sekä hypnoterapiaa. Sairastamiseeni liittyi lisäksi vaikeaa masennusta ja ahdistuneisuushäiriö, joka kärjistyi lopulta myös paniikkihäiriöksi.
Toipumiseni lähti liikkeelle kun hiljalleen yläasteen aikana aloin huomata elämän valoisia puolia sekä sen, ettei kilo-, ruoka tai liikuntamäärät määrittäneet onnellisuuttani. Aloin fyysisesti toipua melko nopeaankin tahtiin, ja henkisenpuolen demonitkin sain lopulta hiljennettyä. Nykyisin olen löytänyt positiivisia keinoja itsetuntoni rakentamiseen ja ylläpitoon, ja olen pystynyt kääntämään menneisyydessä kohtaamani haasteet voimavaraksi. Nyt haluankin hyödyntää voimavarojani juuri sinun auttamiseen kohdatessasi niitä haasteita, joita minäkin aikanani kohtasin ja joihin minäkin sain muilta apua ja tukea. Toivottavasti otat yhteyttä, on mielesi päällä sitten huolia, ahdistusta tai jutustelua muuten vain; pyrin parhaani mukaan auttamaan ja tukemaan sinua prosessissasi kohti toipumista. Tarkastan sähköpostiani yleensä päivittäin ja pyrin vastaamaan sinulle mahdollisimman nopeasti.
etunimi@etelansyli.fi
Hei, olen Kaisa ja sairastuin syömishäiriöön juuri lukion loputtua 18-vuotiaana (olensyntynyt -76); tarkoituksena oli vain hieman laihduttaa, mutta huomaamattani syömättömyydestä ja syömisen suunnittelusta, pakonomaisesta liikunnasta ja tarkoista aikatauluista tuli elämäni sisältö, turhan pitkäksi aikaa. Se rajoitti sosiaalisia suhteita ja aiheutti ahdistusta lähes kymmenen vuoden ajan. Onneksi elämässä oli kuitenkin muutakin, ja pikkuhiljaa minusta alkoi tuntua siltä, että nyt riittää, en halua pelkästään miettiä syömistä kaiken aikaa! Helppoa syömishäiriöstä toipuminen ei ollut, eikä se tapahtunut hetkessä, mutta mahdollista se on! Monen vuoden aikana iskostuneet tavat jäävät kehoon ja aivoihin, mutta elämä on niin paljon ihanampaa ja parempaa ilman anoreksiaa, oikeaa elämää. Taisteleminen kannattaa!
etunimi@etelansyli.fi
Hei! Olen Mirella, 24v. ja sairastanut ortoreksiaa sekä bulimiaa anorektisilla piirteillä noin seitsemän vuotta. Muistan joskus ajatelleeni, että syömishäiriö vain kuuluu elämääni, on osa sitä iän kaikkisesti. Onneksi näin ei ollut. Voin omasta kokemuksestani kertoa, että syömishäiriön voi voittaa ja omat tunteet on mahdollista saada hallintaan. Olen aina ollut kova suorittamaan asioita sekä miellyttämään muita. Minulla on myös vahva kilpaurheilutausta. Nykyään pyrin olemaan itselleni mahdollisimman armollinen sekä teen asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi.
Voit kirjoittaa minulle ihan mistä vain, ihan milloin vain. Olen täällä sinua varten ja valmis auttamaan. Ja kuinka kliseiseltä se koskaan kuulostaakaan: elämä on ihmisen parasta aikaa. Voimme kaikki nauttia siitä. Käyn lukemassa sähköpostin kerran viikossa ja pyrin vastaamaan viikon sisällä.
etunimi@etelansyli.fi
Terve! Olen Vanessa (31 v), ja minulla on taustalla yli 10 vuotta jatkunut kamppailu bulimian kanssa. Koen vihdoin selättäneeni sairauteni hyvin pitkälti, ja siitä rohkaistuneena haluan nyt auttaa muita samankaltaisessa tilanteessa olevia. Nykyään elämässäni etusijalla on kokonaisvaltainen hyvinvointi, jossa on tilaa oman kehon kuuntelulle, positiivisuudelle sekä rennolle asenteelle. Pitkän prosessin jälkeen olen vihdoin kyennyt hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, ja se on tuonut elämääni paljon ihanuutta ja myös oivalluksen siitä, että syömishäiriöstä parantuminen on mahdollista. Otathan rohkeasti yhteyttä jos yhtään siltä tuntuu. Vaihdan mielelläni ajatuksia kanssasi! Pyrin vastaamaan sähköposteihin muutaman päivän sisällä. Olen kesälomalla 1.7.-10.8.2020.
Ps. Svenska går lika bra!
etunimi@etelansyli.fi
