Sähköpostituki
Me tiedämme, että kynnys vertaistuen pariin tulemiselle voi joskus tuntua kohtuuttoman suurelta. Tämän vuoksi haluamme tarjota Sinulle monenlaisia tukimahdollisuuksia – muitakin kuin yhteistä läsnäoloa vaativia. Sähköpostituki mahdollistaa kuulluksi tulemisen kokemuksia ajasta tai paikasta riippumatta. Lähde rohkeasti kokeilemaan!
Voit halutessasi kirjoittaa sähköpostia vertaistukihenkilöillemme Sonialle, Leenalle, Ninalle, Kaisalle, Mirellalle tai Vilmalle. Sonia, Leena, Nina, Kaisa ja Mirella vastaavat sairastaville ja toipuville, Vilma läheisille. Kysy rohkeasti mieltäsi painavia asioita tai kirjoita muuten vaan.
Muistithan, että myös sähköpostitse käytävä vertaistuki on aina ehdottoman luottamuksellista.
Nimeni on Sonia, olen kohta 20-vuotias, ja sairastuin syömishäiriöön heti lukion alussa.
Kaikki suuret muutokset tuolloin elämässäni ylikuormittivat minua, ja tunsin tarvetta saavuttaa kontrollin tunnetta jostain elämäni osa-alueelta; syömishäiriö antoi minulle tyhjiä lupauksia paremmasta elämästä, jospa vain tottelisin sen vahingollisia sääntöjä. Tästä alkoi pitkä ja vaikea matka, johon sisältyi sekä parempia että myös heikompia hetkiä, unohtamatta tietenkin oman itsetietoisuuden ja vahvuuden kasvamista.
Syömishäiriö ei ole ystäväsi. Sen lupaukset ovat valheita. Se ei ansaitse mitään, mutta sinä siellä ansaitset kaikkea parasta elämässäsi. Mikään ei tule satuttamaan sinua enemmän, kuin tämä destruktiivinen sairaus.
Tunteesi ja pelkosi ovat valideja, vaikkei siltä aina tuntuisikaan. Puhuminen auttaa, ja olen täällä valmiina kuuntelemaan parhaani mukaan mitä vaan, mistä haluat keskustella tai tuoda esille. Olet tärkeä, ja ansaitset tulla kuulluksi.
I also respond to messages in English, and will help you to the best of my abilities.
etunimi@etelansyli
Hei, olen Leena (-93) ja kävin läpi anoreksian ja siitä toipumisen noin kymmenessä vuodessa. Sairastuin noin 11-vuotiaana ja rämmin peruskoulun läpi sairauden kourissa ja terveydenhoitajan käyntejä vastaan pulikoiden. Lukioon siirtyessäni olinkin fyysisesti jo niin huonossa kunnossa, että minulle suositeltiin osastohoitoa. Kuntoni äkillinen heikentyminen ja kokemus kaiken menettämisestä (terveyteni, ystäväni, hyvät välit perheenjäseniini) toimivat motivaattorina toipumiselleni ja lopulta olin itse asiassa kiitollinen päästessäni osastolle. Vointini koheni vauhdilla ja kotiuduin jo kolmen kuukauden hoitojakson jälkeen. Hoito jatkui edelleen psykiatrisen sairaanhoitajan käynteinä, psykofyysisenä fysioterapiana sekä terveydenhoitajan kontrolleina. Hoitokontakteja voitiin hiljalleen harventaa ja viimeinen käyntini on vuodelta 2012. En ole kokenut suurempia takapakkeja toipumisen aikana tai sen jälkeen, mutta kerran sairauden kokeneena on osattava elää taipumuksen kanssa ja pidettävä tiukasti kiinni siitä vapaudesta, jonka on saanut sairauden kahleet rikottuaan. Sairaita ajatuksia ei tarvitse enää orjallisesti kuunnella saatika lähteä toteuttamaan, vaan niitä voi tarkastella ennemminkin ikään kuin tuulessa ohi ajelehtivina lehtinä.
Sairauden alkuaikoina en juuri kokenut hyötyväni psykologin käynneistä, enhän halunnut parantua. Myöhemmin oman tahdon löydyttyä koin kuitenkin juttelun parhaana hoitomuotona. Ajatusteni – myös niiden villeimpien ja nyrjähtäneiden – jakaminen ääneen oli riittävä huojennus omaan olotilaani. Riitti, että joku vain kuunteli. Ajatusten purkaminen kirjoittamalla tai puhumalla on ennen kaikkea avannut lukkoja omassa ajattelutavassani. Sen lisäksi jo tieto siitä, että joku muukin on tietoinen pahasta olostani ja ajatuksistani on tukenut taisteluani sairautta vastaan.
Vaikka anoreksia on vakava sairaus, on ollut huojentavaa jakaa samanlaisia tuntemuksia vertaisteni kanssa ja välillä jopa nauraa yhdessä sairauden hullutuksille. Kannustan ottamaan rohkeasti yhteyttä, sanamuoto on vapaa enkä odota viestiltäsi sen hienompaa muotoilua. Kaikki ajatuksenvirta on tervetullutta! Luen sähköpostia päivittäin ja pyrin vastaamaan heti tai viimeistään muutaman päivän sisään.
Ps. You can also write in English
etunimi@etelansyli.fi
Hei! Olen Vilma (syntynyt -75). Läheiseni sairasti syömishäiriötä ja elin sairastuneen elämää siinä rinnalla. Kokemuksesta opin itse olemaan armollisempi niin sairastuneita kuin itseänikin kohtaan. Ymmärrän, että tunteet seilaavat laidasta laitaan niin sairastuneella kuin läheiselläkin ja se on normaalia – on ihan sallittua tuntea ja kertoa tunteistaan. Itse koin, että kun omatkin ristiriitaiset tunteeni hyväksyttiin ja sain kertoa niistä avoimesti (ja sen kyllä teinkin), syyllisyyden ja voimattomuuden tunteet helpottivat ja jaksoin olla taas reippaammin sairastuneenkin tukena itseäni kadottamatta.
Olet vapaa kirjoittamaan omalla tyylilläsi mieltäsi painavista asioista ja pyrin olemaan tukenasi haastavassa tilanteessasi. Luen sähköpostiani päivittäin ja pyrin vastaamaan sinulle mahdollisimman pian.
etunimi@etelansyli.fi
Hei, olen Nina (syntynyt 1970) ja Itävallasta kotoisin. Taustani on alkoholistiperheestä, jossa opin aika pienestä lähtien, että pitää ottaa vastuuta, olla kiltisti ja hoitaa kotia ja pikkuveljeä. Siitä syntyi kipeä kaipaus tulla nähdyksi, rakastetuksi ja yritin selviytyä kiltin tytön roolissa. Noin 13-vuotiaalla tuli ristiriitaisia tunteita, kun en uskaltanut tulla naiseksi (kauniin mutta sairaan äidin rinnalla), ja siihen liittyi varmasti ajatus, että piti olla ”pieni”, ”söpö” ja hoikka. Piilotin suklaata ja makeisia, ja yritin syödä mahdollisimman vähän. Syömishäiriön rajatilanne tuli vastaan kun olin 25 v., kun pakkomieleinen liikunta ja ruuan ”unohtelu” hallitsi elämää noin pari vuotta ja pelko lihota koska espanjalainen iso rakkaus mielestäni vaatii olla todella hoikka. Onneksi pääsin vaiheen yli. Kävin mm. AA ryhmissä ja neljä vuotta psykoterapiaa, joka auttoi traumojen työstämistä. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että kontrollointitarvetta ja rakkauden huutoa ovat oireita lapsuudesta. Siirtymävaiheet, tietyt iät ja tapahtumat elämässä niitä laukaisi. Myötätunto itseä kohden ja rakkautta ovat niin tärkeät! Nyt haluan auttaa muita ymmärtämään, kuunnella ja olla läsnä. Minulle voi kirjoittaa suomeksi (ja pyydän että ei paheksu jos suomenkieltäni joskus ei ole ihan täydellistä 😉, voi myös kirjoittaa englanniksi tai saksaksi. Pyrin vastaamaan viesteihin mahdollisimman nopeasti, ainakin viikon sisällä.
etunimi@etelansyli.fi
Hei, olen Kaisa ja sairastuin syömishäiriöön juuri lukion loputtua 18-vuotiaana (olensyntynyt -76); tarkoituksena oli vain hieman laihduttaa, mutta huomaamattani syömättömyydestä ja syömisen suunnittelusta, pakonomaisesta liikunnasta ja tarkoista aikatauluista tuli elämäni sisältö, turhan pitkäksi aikaa. Se rajoitti sosiaalisia suhteita ja aiheutti ahdistusta lähes kymmenen vuoden ajan. Onneksi elämässä oli kuitenkin muutakin, ja pikkuhiljaa minusta alkoi tuntua siltä, että nyt riittää, en halua pelkästään miettiä syömistä kaiken aikaa! Helppoa syömishäiriöstä toipuminen ei ollut, eikä se tapahtunut hetkessä, mutta mahdollista se on! Monen vuoden aikana iskostuneet tavat jäävät kehoon ja aivoihin, mutta elämä on niin paljon ihanampaa ja parempaa ilman anoreksiaa, oikeaa elämää. Taisteleminen kannattaa!
etunimi@etelansyli.fi
Hei! Olen Mirella, 24v. ja sairastanut ortoreksiaa sekä bulimiaa anorektisilla piirteillä noin seitsemän vuotta. Muistan joskus ajatelleeni, että syömishäiriö vain kuuluu elämääni, on osa sitä iän kaikkisesti. Onneksi näin ei ollut. Voin omasta kokemuksestani kertoa, että syömishäiriön voi voittaa ja omat tunteet on mahdollista saada hallintaan. Olen aina ollut kova suorittamaan asioita sekä miellyttämään muita. Minulla on myös vahva kilpaurheilutausta. Nykyään pyrin olemaan itselleni mahdollisimman armollinen sekä teen asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi.
Voit kirjoittaa minulle ihan mistä vain, ihan milloin vain. Olen täällä sinua varten ja valmis auttamaan. Ja kuinka kliseiseltä se koskaan kuulostaakaan: elämä on ihmisen parasta aikaa. Voimme kaikki nauttia siitä. Käyn lukemassa sähköpostin kerran viikossa ja pyrin vastaamaan viikon sisällä.
Lomalla elo-syyskuu.
etunimi@etelansyli.fi
