toipuminen

Vieraskynä: Tunnelmia parisuhteesta

Sitä luulisi, että pitkässä avioliitossa, olisi kaksi aikuista ihmistä. Joskus minun puolisoni kuitenkin ajattelee, olevansa naimisissa teinitytön kanssa. Kolmekymppisen teinitytön. Joka on kaikenlisäksi vielä äiti. Silloin, kun hän sanoo sen ääneen, minä raivostun. Silmäni sumenevat, koen, että minua alistetaan ja nöyryytetään. Siksi hän ei sano sitä usein. Vain silloin, kun on väsynyt minuun. Silloin, kun oma pääni ei toimi ja … Lue koko artikkeli


Ajatuksia ja tunnelmia Syömishäiriöpäiviltä 2017

Osallistuin Syömishäiriö-päiville vapaaehtoisena. Tänä vuonna päivät järjestettiin Helsingissä teemalla: Hankala tapaus? Rinnakkaisdiagnoosien ja liitännäisoireiden huomioiminen syömishäiriön hoidossa. Etukäteen jännitti, lähinnä siksi, että tilanne oli minulle uusi. Millaista se olisi? Osaanko? Pelko oli onneksi turha, sillä tilaisuuden henki oli todella lempeä ja liiton jäsenet, joiden kanssa työskentelin päivän mittaa, olivat kaikkia aivan ihania. Muistin, miksi olen juuri tämän järjestön toiminnassa mukana. … Lue koko artikkeli


Itsetuntoa etsimässä – blogikirjoitus Henriika Maikun luennosta

29.8. järjestettiin Etelän-SYLIn tiloissa luento, joka käsitteli itsetunnon etsimistä ja syömishäiriöstä toipumista. Luennon lähtökohtana oli vapaus laajentaa omaa kokemusmaailmaa ja ymmärtää itsetuntemuksen ja itsensä rakastamisen suhde. Oman kokemusmaailman laajentaminen toteutui selvimmin harjoitusten avulla, joissa oli tarkoitus sensitiivisesti tarkastella omia tuntemuksia ja kokea, että kaikenlaisiin tunteisiin on lupa. Jopa niihin epämiellyttäviin ja negatiivisiin. Luennolla puhuttiin paljon lapsuudesta. Aihe saattaa olla vaikea, … Lue koko artikkeli


Syömishäiriö ja kirjoittaminen toipumisessa Omalla toipumistielläni syömishäiriöstä ja masennuksesta olen kokenut kirjoittamisen yhdeksi parhaimmista keinoista sekä tutkia ja käsitellä tunteitani, että tunnistaa ja haastaa sairauden synnyttämiä negatiivisia ajatusmalleja ja elämää rajoittavia käyttäytymistapoja. Joskus tuntuu, että päässä on auki sata kanavaa samaan aikaan ja aivot höttöä täynnä. On vaikea erottaa selkeitä ajatuksia ja tunteita, joten yritän ”perata” päätäni auki siirtämällä osan … Lue koko artikkeli


Syömishäiriö ja toipumisen vaikeus

Syömishäiriökeskuksen Omenatupa-blogissa oli äskettäin hyvä kirjoitus otsikolla Johtuuko syömishäiriöiden sitkeys heikosta paranemismotivaatiosta?. Kirjoitus oli mielestäni ansiokas, koska se käsitteli muun muassa tätä tärkeää teemaa: ennen kuin päästään käsiksi oireilusta luopumiseen, on luotava toipumiselle otolliset olosuhteet. On mietittävä esimerkiksi, mistä oireilu kumpuaa, miksi oireilua tarvitaan ja millä sen voisi korvata. Jos näitä oireilun taustalla olevia asioita ei huomioida, voi vastassa olla … Lue koko artikkeli


Pakko hallita kaikkea?

En ole ikinä oikein perustanut AA/OA/NA ynnä muut lyhenteet -kerhoista, koska olen vierastanut niiden hengellissävytteistä ja muodollista tapaa järjestää vertaistukitoimintaa. Aina pitää lausua jotain rukouksia ja kun puhuu, toistella, että minä olen Marja ja olen alkoholisti…se tuntui aina niin keinotekoiselta. Yhtenä päivänä satuin kuitenkin katsomaan telkkarisarjaa, jossa oli menossa NA:n kokoontuminen. Siellä entiset huumeiden käyttäjät toistelivat Tyyneysrukousta ja rupesin miettimään … Lue koko artikkeli


Syömishäiriö osana identiteettiä – miten määrittelen itseni uudestaan?

Luulin olevani riikinkukko tai eksoottinen lilja, joka on liian taipuisa tähän elämään Divaanilla makaisin tuberkuloosiani sen välttämättömään päätökseen, Eksistenssini anomie valtaisa Nyt olen tässä, koiranulkoilutushousut jalassa ja mietin laskujen maksua Unohdan jatkuvasti, miten onnellinen olen nykyään Aloitin äskettäin rustailemallani runolla, sillä siinä ehkä kiteytyy tämän tekstin teema melko hyvin. On olemassa myytti: ollakseni todella olemassa minun täytyy kokea kärsimystä. Näin … Lue koko artikkeli


Rakkautta syömishäiriön aikaan

Muistan lähimenneisyydestäni tarkan ajankohdan, jolloin oireiluni oli pahimmillaan. Asuin yksin vetoisessa, vanhanaikaisessa kämpässä, jossa nukahdin jakkupuku päällä sohvalle. Sängyssä nukkumisen esti naapureiden kovaääninen keskustelu, josta en tietenkään kilttinä tyttönä voinut valittaa. Aamulla heräsin naama turvonneena ja vaatteet ryppyisenä juomaan halvinta murukahvia järkyttävän kylmässä keittiössä, kampesin itseni toimistolle ja jatkoin onnettomassa päivätyössäni, jonka herättämää ahdistusta olin taas koko illan purkanut sämpylävuoreen. … Lue koko artikkeli


Syömishäiriö, raskaus, äitiys

Vaa’an lukema näytti yli 20 kiloa enemmän kuin yhdeksän kuukautta aikaisemmin. Rintaliivit jäivät pieniksi sitä mukaa kun ehdin ostaa isompia. Tämä tilanne olisi muutamaa vuotta aikaisemmin johtanut itsetuhoiseen ja bulimiseen käyttäytymiseen, mutta nyt meitä oli kaksi samassa kehossa, ja ihan kohta tuo toinen olisi käsivarsillani. En ole koskaan elämässäni ollut enemmän sinut kroppani kanssa kuin raskausaikana. Jos turvonneine jalkoineni, iskiaskipuineni … Lue koko artikkeli


Tervetuloa kesä!

On 1. kesäkuuta eli voimme vihdoinkin toivottaa kesän virallisesti alkaneeksi! Syreeni on kukkinut jo hyvän aikaa, lupiinit puskevat tienposkesta ja löytyypä muutama itikan paukamakin jo iholta. Tervetuloa siis rakas ystävämme, sinua on odotettu! Kesä merkitsee meille kaikille erilaisia asioita. Osa teistä varmasti siirtyy kesälaitumille opinnoista ja töiden ääreltä. Mökille rauhottumaan tai kesäfestareille valvomaan. Moni myös suuntaa kesäksi töihin, haalimaan kesätyökokemusta … Lue koko artikkeli