Läheisen sairastaminen koskettaa syvältä. Ja se koskettaa niin monia. Joka kymmenes tyttö sairastaa syömishäiriön ja tyypillisimmin sairastuminen tapahtuu 15-24-vuotiaana. Yhä enenevissä määrin sairaus koskettaa myös poikia ja miehiä. Läheiselle vaikein paikka on luoda suhde rakkaaseensa, joka tuntuu muuttuneen kuin toiseksi ihmiseksi. Sairas ei koe voivansa huonosti. Tämä sairaudentunnottomuus lyö kiilaa ihmissuhteisiin. Toisen kärsimyksen ymmärtäminen on vaikeaa perheelle, mistä voi seurata eripuraa. On tärkeää kuitenkin muistaa, että sairastavan hankala ja jopa manipulatiivinen käytös on oire. Kyse ei ole luonteen muutoksesta. Syömisen pulmat ovat yritys selvitä tunteiden kanssa. Useimmiten syömishäiriö tulee ratkaisukeinona tilanteeseen, jossa sairastavalla on psyykkisesti paha olla. Sen tarjoama kontrollin tunne luo turvaa ja struktuuria elämään.
Etelän Sylin luento Syömishäiriö perheessä – Miten läheiset jaksavat? käsitteli näitä kysymyksiä. Syömishäiriökeskuksen sisätauti-kirurginen sairaanhoitaja Lea Attila oli puhumassa aiheesta. Luennolla käsiteltiin syömishäiriön hoitoon liittyviä kysymyksiä. Etenkin pyrittiin luomaan ymmärrystä siihen, kuinka sairastavaa voi kaikista vaikeuksista huolimatta tukea ja, kuinka luoda siltaa osastohoidon ja kodin välillä. Kuinka jatkaa toipumista kotioloissa ja luoda raamit toiminnalle kotona? Attilalla oli tarjota punaisena lankana näihin haasteisiin tehdyt ”Siirin käyttöohjeet”. Näillä käyttöohjeilla hän pyrki tekemään näkyväksi hoidollisen struktuurin säilymisen tavoitteet kotioloissa. Ohjeet tehdään potilaalle hyvin selväksi, samoin perheelle tai muille läheisille. Tällä tavalla pyritään estämään lipsuminen vanhoihin haitallisiin tapoihin ja samalla taklaamaan syömishäiriön juonikasta toimintaa, sekä sitouttamaan sairastavaa myös kotioloissa. Oireilun salailu on usein läheisille se sokea piste, sillä sairauden viekkautta ei terve ihminen kykene täysin ymmärtämään. Syömishäiriö tekee mitä tahansa selvitäkseen. Tämä on se raskain, vaikean ja raastavin asia, jonka kanssa läheiset joutuvat painimaan. Syömishäiriö on läheisessä enemmän näkyvissä, kuin tämän oma persoona. Kuinka tukea, rakastaa, kuulla ja olla läsnä ihmiselle, joka tuntuu vieraalta? Kuinka selvitä koko tunteiden kirjon kanssa, jopa vihan, jota saattaa kokea sairastavaa kohtaan?
Keskeiseen asemaan näissä vaikeissa kysymyksissä nousee kaikenlaisten tunteiden hyväksyminen. Kaikki tunteet ovat sallittuja, niin läheiselle kuin sairastavallekin, ja niihin tulee suhtautua armollisesti. Toiseksi on hyvä muistaa, että yksin ei kannata jäädä. Vertaistuki voi auttaa saamaan erilaisia näkökulmia sairauteen ja helpottaa tunteiden käsittelyä. Kotona on hyvä muistaa vastuun jakaminen ja yhteiset pelisäännöt, joilla toimitaan. Syömishäiriö ei halua jäädä kakkoseksi, joten tiiminä sitä vastaan on helpompi käydä. Hoidollisen auktoriteetin säilyttäminen kotioloissa on usein se vaikein pala. Tuskallista on myös se, jos lapsi on täysi-ikäinen. Näissä tilanteissa vanhemmalla on hyvin vähän sanavaltaa hoidollisissa kysymyksissä, mikä on omiaan lisäämään avuttomuuden tunnetta.
Miten sitten tukea tervehtymistä? Sanoilla on suuri merkitys, mutta syömishäiriötä sairastavan kanssa niiden kanssa voi olla hankala taiteilla. Syömishäiriö muuttaa sitä, miten asiat kuullaan. ”Oletpa hyvinvoivan näköinen!” tai ”Söitpä reippaasti!” eivät ole kehuja, jotka sairastava haluaa kuulla. Hän kokee ne syvinä epäonnistumisina, sairautensa pettämisenä. Kaikenlainen syömisen ja ulkomuodon kommentointi on hyvä jättää kokonaan. Toipumista edistävämpää on ilmaista mielenkiintoa sairastavaa kohtaan kuuntelemalla ja keskustelemalla. ”Olet tärkeä. Minä näen sinut. Ei hätää”, ovat puhetapoja, joiden avulla voidaan rakentaa luottamussuhdetta sairastavaan. Toipuminen tapahtuu hitaasti, joten sen kanssa on oltava kärsivällinen.
Yhden viestin haluaisin vielä lopuksi lähettää kaikille läheisille, jotka käyvät läpi tätä raskasta, painavaa vaihetta: Teillä on väliä. Sairastava tarvitsee teitä, vaikka sanoisi muuta, kääntyisi sisäänpäin ja olisi vihamielinen ja uhmakas. Läheisten tuki on kultaakin kalliimpaa. Jo se, että te olette luennoilla, joissa asiaa käsitellään, hakeudutte avun pariin, pyritte jakamaan asioita vertaistuen parissa ja otatte sairaudesta selvää ja haluatte tietää, kuinka parhaiten auttaa sairastavaa, kertoo suuresta välittämisestä.
Ne ovat kaikki rakkauden tekoja.
-Lotta-
