Nautin viikko sitten musiikista. Yksi suosikkibändeistäni soitti klubikeikan helsinkiläisessä pubissa. Viime kerrasta oli jo aikaa, ja muistin jälleen keikkakulttuurin viehätyksen kävellessäni ravintolan portaita alas hämyiseen alakertaan.
Olen käynyt keikoilla jo pitkään, mutta vasta viimeisen parin vuoden aikana olen oivaltanut niiden merkityksen hyvinvoinnilleni. Huonoina hetkinä ne ovat saaneet minut liikkeelle, ihmisten pariin. Kun olen ollut väsynyt nykyiseen elämään ne ovat olleet ovi toiseen maailmaan. Erilaisten persoonien kirjo keikkayleisössä on saanut rentoutumaan silloinkin, kun negatiivinen tietoisuus omasta kropasta on ollut jatkuvasti läsnä. Musiikki ja artistin täydellinen läsnäolo ja omistautuminen ovat kerta toisen jälkeen tehneet minuun vaikutuksen, valaen uskoa ihon pintaa syvempien asioiden tärkeyteen elämässä.
Voisinkin sanoa, että musiikki on yksi elämän eliksiireistä, minulle. Se inspiroi syventymään asioihin, heittäytymään hetkiin ja saamaan ajatukseni sanoiksi kirjoitusteni sivuille. Musiikki herkistää. Se on saanut minut tuntemaan sellaisinakin hetkinä, kun kaikki ympärilläni on tuntunut harmaalta ja neutraalilta mössöltä. Oli se sitten surun tai ilon tulvahdus, se on aina herättänyt tunteen, joka viestii että elän. Musiikki koskettaa minua, en voisi elää ilman sitä.
On kuitenkin paljon asioita, joita ilman ihmisen on parempi olla. Yhteiskunnassa, jossa suoriutuminen ja jatkuva jaksaminen kuvaa onnistunutta ihmistä, on riittämättömyyden tunne monien tuska. Tiedän itsekin, miltä tuntuu, kun yrittää olla mukana kaikessa, hyvä kaikessa, iloinen kaikille, aina valmiina ja jaksava. Lopulta sitä ei jaksa. Kuormitumme ja tunnemme itsemme huonoiksi niissäkin asioissa joissa oikeasti olemme hyviä. Lopulta emme edes yritä tehdä asioita joissa voisimme olla hyviä, sillä pelkäämme epäonnistumisia ja huonouttamme niin suuresti. Käperrymme huonoon ihmisyyteemme ja jäämme yksin.
Näinä yksinäisyyden hetkinä syömishäiriö-ystävä nousee monelle merkittävään rooliin elämässä. Syömishäiriö –oman kehon kontrollointi ja hallinta, tunne, että teoillani on konkreettisia seurauksia; saan aikaiseksi asioita, suoriudun – tuottaa sitä kauan kaivattua tyytyväisyyttä. Syömishäiriö onkin monelle ystävä juuri silloin, kun elämä ei tarjoile (tai ihminen ei osaa ottaa vastaan) muita hyviä kokemuksia.
Syömishäiriö-ystävä on kuitenkin huonoa seuraa. Miksikö? Aito ystävä ei eristä sinua muista tai orjuuta ulkoisilla säännöillä. Se ei vaadi sinua olemaan mitään muuta kuin se mitä olet. Se hyväksyy sinut koosta riippumatta, katsoo ihosi alle, arvostaa ajatuksiasi. Aidot ystävät antavat sinun olla omannäköisesi ja tapaisesi sinä, vaikkeivät kaikkea sinussa ymmärtäisikään.
Kun ympärilläsi on ihmisiä ja asioita, joille kelpaat juuri sellaisena kuin olet, voit unohtaa ulkoiset odotukset ja jatkuvan muihin vertaamisen. Kun elämässä keskittyy niihin asioihin, jotka tuovat itselle hyvää oloa ja karsii tietoisesti sellaisia, jotka aiheuttavat epämukavia tuntemuksia, riittämättömyyden fiiliksiä tai ahdistusta, voi elää täydemmin ja aidommin. Tällöin ei tarvitse yrittää olla mitään muuta kuin mitä on. Kun hyväksyy tämän, elää täydemmin niitä asioita jotka oikeasti ovat sinun elämässäsi tärkeitä ja ajankohtaisia.
Olen itse tehnyt kyseisenlaisen elämäntaparemontin ja karsinut kiitettävästi asioita, jotka aikaisemmin tuottivat minulle pahaa oloa. Tässä joitakin, joita ilman tunnen itseni onnellisemmaksi
- Jatkuvan jaksamisen kulissi.
- Liian tiukat aikataulut, liian täydet kalenterit .
- Huoli siitä, mitä muut ajattelevat minusta.
- Suorituksilla saavutettu näennäinen tyytyväisyys.
- Käsitys, että kaikkien pitäisi pitää minusta.
- Käsitys, että minun pitäisi pitää kaikista.
- Negatiivisten tunteiden pelko.
- Riittämättömyyden pelko.
- Pelko olla oma itsensä.
- Yksinäisyyden pelko.
- Paikallaan olemisen pelko.
- Käsitys, että minun pitäisi kyetä ja jaksaa olla kaikille kaikkea ja aina.
- Osaamattomuus sanoa ei.
Olen pelännyt paljon. Näiden ja monien muiden kohtuuttomien vaatimuksien poistuessa jatkuvalta to do –listaltani karsiutui elämästäni viimeinkin myös tuo ei-toivottu ystävä; syömishäiriö. Sille ei ole enää tarvetta, koska elämäni koostuu paremmista ystävistä. Mikä parhainta, ilman syömishäiriö-ystävää, löysin ystävän itsestäni.
En väitä, etteivätkö nämä vanhat matkakumppanini siipeilisi välillä mielessäni. Joitakin vasta opettelen. Huomaan esimerkiksi liian usein potevani huonoa omaatuntoa asioista joista ei pitäisi. Uskon kuitenkin, että jo se, että pysähtyy pohtimaan oman onnellisuuden esteitä ja edellytyksiä on askel oikeaan suuntaan. Sen päälle on hyvä lähteä harjoittelemaan asioita käytännössä – notkahdusten ja takapakkien kautta tietenkin.
Niin, ja siitä musiikista vielä. Tai voipa se olla mikä tahansa muukin asia: taide, piirtäminen, maalaaminen, kirjoittaminen, lukeminen? Ruoanlaitto, runoilu, sisustaminen? Opiskelu? Kävely, haaveilu, hassuttelu? Tai vaikka vaan oleminen; kesäyönä aamukolmelta ikkunasta tuijottaminen. Ihan mitä tahansa. Tee sitä, mistä nautit, niin nautit elämästä ja itsestäsi siinä.
Ensimmäiset soundit sulkevat mielestäni kaiken muun – vain se hetki on läsnä. Parin tunnin jälkeen, adrenaliinihumalassa kaikkeni antaneena, olen täynnä uutta virtaa ja hymyilen.
Kaisa Lehtonen
Toiminnanohjaaja, Etelän-SYLI ry
