Viime viikolla vietettiin amerikkalaista kiitospäivää, ja ollessani ystävien seurassa hyvän ruuan parissa aloin miettiä, miten huomattava rooli kiitollisuudella on ollut omassa toipumisessani. Ajattelin nyt jakaa tässä blogissa kokemuksiani kiitollisuudesta syömishäiriöstä ja ahdistuksesta toipuessa ja oivalluksestani kiitollisuuden tärkeydestä voimavarana.
Uskon, että positiivinen suhtautuminen vaikeisiin asioihin tulee monille vaikeiden elämänkokemusten kautta, ainakin omani ovat vahvistaneet minua, huumorintajuani, ja sisukkuuttani. Joskus elämä tuo eteen soita ja suvantoja, ja jotenkin pitäisi vaan jaksaa rämpiä eteenpäin silloinkin kun on hankalaa. Siinä hetkessä on joskus melkein mahdotontakin ajatella, että voisi joskus olla kiitollinen vaikkapa koulukiusaamisesta, syömishäiriöstä, tai läheisen kuolemasta. Olen kuitenkin huomannut, että tällaisia ikäviäkin kokemuksia voi käyttää voimavaroina. Olen itse kiitollinen kaikista kokemuksista jotka elämä on eteeni tuonut. Ne ovat rikastuttaneet elämääni.
Omat selviytymiskeinoni ovat monen vuoden hakemisen tulosta joihin olen saanut inspiraatiota oman kokeilunhaluni ja myös useamman terapiasuhteen kautta, joihin olen hakeutunut elämäni kriiseissä. Viimeisin terapiasuhteeni oli niistä monista antoisin, sillä koin viimeinkin kohdanneeni vertaiseni, joka todella haastoi minut. Kävelin hänen toimistoonsa suuren ahdistuneisuuden vuoksi, jota koin juuri todetun parantumattoman silmäsairauden vuoksi. Olin taas alkanut oirehtia syömisen kautta. Koin kehoni ja jopa elämäni pettäneen minut, ja oikeastaan elin uudelleen ja kävin läpi terapeuttini kanssa kaikkia aiempiakin suurempia elämänmuutoksia. Mieleni teki usein heittää pyyhe kehään koska elämä tuntui niin epäreilulta. Aloin vetäytyä omaan, pieneen kuoreeni, ystävien ja perheen ulottumattomiin. Tämän prosessin aikana hän kuitenkin auttoi minua löytämään omat vahvuuteni ja ilon elämää kohtaan aikana, jolloin tunsin olevani avun ulottumattomissa.
Terapeuttini auttoi minua ymmärtämään, että avun hakeminen silloin kuin ei jaksa voi olla todellista vahvuutta, josta minun tulisi olla ylpeä. Haluan sanoa tämän koska ehkä jossain siellä on joku, joka tätä lukee ja joka myös on tuntenut häpeää ja syyllisyyttä avun hakemisesta. Omassa häiriintyneessä ajatusmaailmassani en ollut avun arvoinen. Minulla kesti pitkään ymmärtää, että avun pyytäminen tai vaikkapa vertaistukiryhmään osallistuminen ei ole rankaistavaa heikkoutta, vaan rohkeutta ymmärtää että se voi antaa raikkaan, uuden näkökulman omaan tilanteeseen silloin, kun se on itselle musta-valkoinen.
Kiitollisuutta harjoittamalla olen oppinut olemaan itseäni kohtaan sallivampi ja kärsivällisempi. Kaikkia lankoja ei tarvitsekaan pitää käsissään, koska elämä kantaa. Heikkoudet ja virheet tekevät elämästä mielenkiintoisen. Riitän omana itsenäni. Tunteiden kontrolloinnin sijaan koitan antaa kaikkien tunteiden, myös negatiivisten, tulla ja mennä omalla painollaan. Tunteiden ilmaisemisen salliminen oli minulle silmiä avaava kokemus, koska se ei tehnytkään minusta huonoa ihmistä, vaan paljon aidomman ja rehellisemmän.
Yleensä kun käyn läpi erityisen vaikeaa jaksoa ja tunnen, että olen vähänkään “vaaravyöhykkeellä”, yritän ottaa askeleen taaksepäin ja huomata asiat, joista olen kiitollinen. Myönnän, että joskus joudun todella taistelemaan (jopa pakottamaan itseni) löytääkseni asioita, joista olisin kiitollinen. Yleensä yritän kirjoittaa ylös ennen nukkumaan menoa kolme asiaa, joista olen kiitollinen. Huonoina päivinä tämä saattoi vähentyä yhteen, mutta tämäkin konkreettinen teko – kun sen näki tekstinä – auttoi rentoutumaan edes vähän, ja nukkumaan paremmin. Joskus riittää, kun voin ottaa itselleni oman hetken, suljen silmäni hetkeksi ja mietin asioita, joista olen kiitollinen. Kiitollisuus on auttanut minua elämään hetkessä ja olemaan vähemmän levoton sekä olemaan itselleni armeliaampi. Tämä on auttanut minua suorittamaan ja kontrolloimaan vähemmän, rentoutumaan, ja nauttimaan elämästä ja pienistä hetkistä enemmän. Myös ruuasta.
Nyt kun koen elämäni taas tasapainoiseksi enkä ole samalla tavalla tuuliajolla, olen ryhtynyt Etelän-SYLI:n uudeksi vapaaehtoiseksi. Vapaaehtoistyö onkin ollut hieno mahdollisuus käyttää sitä energiaa, jota koen pystyväni antamaan eteenpäin. Olen ollut jatkuvasti otettu lämmöstä ja avoimuudesta, jolla minut on otettu vastaan. Toivon, että vapaaehtoisena voin myötäelää, tukea, ja jakaa sitä samaa lämpöä jota olen itse saanut kokea, ja josta olen hyvin kiitollinen.
”Eteenpäin, sanoi mummo lumessa”, kuten yksi ystävistäni tapaa sanoa. Kiitollisesti ja levollisesti.
– Rosa
