Hakeuduin hoidon piiriin noin puoli vuotta sen jälkeen kun olin sairastunut syömishäiriöön. Sairaus oli pahentunut nopeasti ja ylipäänsä sen käsittäminen, että sairastan syömishäiriötä, oli vaikea sisäistää puhumattakaan siitä, mitä merkitsee toipua syömishäiriöstä.
Hoitajat empaattisesti ja jämäkästi kannustivat minua toipumisen alkuun. Sain tuossa sairauden vaiheessa voimaa toipumiseen siitä, että yritin keskittyä siihen, miten onnellista elämä on, kun olen toipunut.
Hoitajat empaattisesti ja jämäkästi kannustivat minua toipumisen alkuun.
Tein valokuvakollaaseja haaveideni elämästä, mikä liittyi myös siihen, että olin juuri täyttänyt 18.
Minulla oli voimakasta ahdistusta, joka aiheutui toisaalta sekä syömishäiriön oireista että siitä toipumisesta. Yritin rauhoitella itseäni haaveilemalla.
Syömishäiriö väistyy – merkityksellisyys voittaa
Onni tulee elämään yllättävissä, suunnittelemattomissa tilanteissa, sattumalta pieninä hetkinä siellä täällä.
Tietenkin onnellisuutta on helpompi kokea, jos ei sairasta syömishäiriötä, mutta toipuminen syömishäiriöstä on raskasta, eikä elämä sen myötä ole pelkästään onnellista oman kehon ja ajatusten kanssa.
Mikäli tavoittelee täydellistä onnellisuutta, eikä sitä saavutakaan, saattaa jäädä roikkumaan ajatukseen, että parantuminen on turhaa.
Syömishäiriöstä toipuminen on silti kaiken ahdistuksen, psyykkisen ja fyysisen työn arvoista.
Saattaa jäädä kierteeseen, jossa jaksaa taistella syömishäiriötä vastaan, kunnes ahdistus kasvaa liian suureksi.
Tällöin pettyy siihen, että elämä ei olekaan kuvakollaaseihin rakennettua elämää, ja syömishäiriön oireet palaavat.
Syömishäiriöstä toipuminen on silti kaiken ahdistuksen, psyykkisen ja fyysisen työn arvoista.
Miksi?
Koska elämästä tulee merkityksellisempää.
Syömishäiriön ääni vaimenee
Elämän merkityksellisyys muodostuu siitä, että elää omien arvojensa mukaisesti ja tekee asioita, jotka heijastavat näitä arvoja.
Merkityksellisyys on minulle tekoja, joilla on oman elämän ulkopuolelle ulottuvia vaikutuksia. Merkityksellisyys syntyy kohtaamisista, luovuudesta, oppimisesta, ponnistelusta, kokeilemisesta ja intiimeistä ihmissuhteista.
Näiden asioiden läsnäolo häiritsee syömishäiriötä, jonka huomio on suunnattu minään.
Syömishäiriö leikkaa luovuudelta siivet, sillä se saa voimansa säännöistä, mustavalkoisuudesta ja kontrollista.
Miten syömishäiriöstä toipuminen sitten on minun kohdallani tehnyt elämästä merkityksellisempää ja elämisen arvoista?
Toipuminen on rikastuttanut tunne-elämää. Se ei poista kokonaan ahdistusta tai negatiivisia tunteita, mutta tunteet saavat uusia nimiä ja väyliä purkautua.
Sairastamisen aikana ahdistus kääntyy sisäänpäin ja johtaa toimintaan, joka näkyy syömishäiriöoireiluna. Toipuneena ahdistusta tulee, mutta sen ei tarvitse johtaa haitalliseen oireiluun.
Stressin sietokyky mahdollistaa uusien haasteiden kohtaamisen ja uuden oppimisen.
Ahdistus parisuhteessa voi syömishäiriöoireilun sijaan näkyä avautumisena ja toiseen tukeutumisena. Suhde syvenee, kun puolin ja toisin jaetaan negatiivisia ja positiivisia tunteita suoraan ja rehellisesti.
Tunteet saavat uusia nimiä ja väyliä purkautua.
Ahdistuksen väheneminen antaa tilaa voimakkaille ja yllättäville tunteille; tunne-elämän panokset niin sanotusti kasvavat.
Merkityksellistä, ihanaa ja pelottavaa, on esimerkiksi omalla kohdalla ollut kokea se, miltä tuntuu haluta tulla äidiksi, vaikka on samalla joutunut kohtaamaan pettymyksiä ja kipua asian suhteen.
Syömishäiriön kahleista kohti uutta suuntaa
Toipuminen opettaa sinusta uusia puolia. Syömishäiriön sääntöjen väistyminen voi auttaa löytämään uusia harrastuksia, uusia sosiaalisia yhteyksiä tai kokonaan uuden suunnan elämälle.
Opiskelin sairastumisen jälkeen yliopistossa humanistista alaa, mutta puolentoista vuoden opintojen jälkeen, edelleen syömishäiriön aiheuttamia haavoja parannellen, päätin vaihtaa oppilaitosta.
Aloin opiskella lähihoitajaksi, ja myöhemmin edelleen sairaanhoitajaksi. Oma sairaus sai minut arvostamaan terveyttä ja erityisesti mielenterveyttä, ja tajuamaan, että haluan akateemisen uran sijaan tehdä työtä, jossa voin auttaa muita ja joka siten tuntuu merkitykselliseltä.
Oma sairaus sai minut arvostamaan terveyttä ja erityisesti mielenterveyttä.
Helpoksi ja joka päivä palkitsevaksi ei sairaanhoitajan työtä voi sanoa, mutta en ole katunut valintaani. Koen myös pystyneeni hyödyntämään omia kokemuksiani ja omaa herkkyyttäni potilaskohtaamisissa.
Syömishäiriö ja kehosuhde
Miten toipuminen muuttaa suhdetta omaan kehoon? Syömishäiriöni taustalla on jo lapsuudesta asti jatkunut häpeä omaa kehoa kohtaan.
Itseni näkeminen esimerkiksi seksuaalisesti viehättävänä oli minulle pitkään vaikeaa.
Aikuisiällä päätin kokeilla Burlesque-tanssia, jonka kautta sain kokemuksen siitä, että kehollani voi leikitellä ja etsiä turvallisesti omaa seksuaalisuutta.
Myöhemmin menin myös Twerk-tunneille, ja pitkään epämiellyttäviksi mieltäneet kehonosat saivat vähitellen uusia merkityksiä. Tanssiopettajien välittämä ilo ja voima on tehnyt tunneista yhteisöllisiä ja vapauttavia.
Kehollani voi leikitellä ja etsiä turvallisesti omaa seksuaalisuutta.
Syömishäiriö ja ruokasuhde
Toipuminen muuttaa myös ajattelua. Syömishäiriöoireilun takia nälän tunne on pitkään ollut läsnä elämässäni normaalipainon säilymisestä riippumatta.
Nälkä on keholle stressitila, ja se vaikuttaa vahvasti ajatteluun. Ajattelu kapeutuu ja pienetkin asiat näyttäytyvät uhkaavina ja suhteettoman vaikeina.
On esimerkiksi helppo ahdistua siitä, jos joku sanoo jotain “ikävällä äänensävyllä” tai “katsoo oudosti”, ja tästä voi olla vaikea päästä yli.
Kun syöminen on tasapainossa, ei yhtä helposti tulkitse muita ihmisiä tai arvioi omaa toimintaa negatiivisten silmälasien läpi.
Nälkäisenä voi myös tuntua todella vaikealta päättää yksinkertaisiakin asioita, kuten sitä, mitä tekee vapaapäivänä, jolloin ei ole ennalta sovittua ohjelmaa.
Kun syöminen on tasapainossa, ei yhtä helposti tulkitse muita ihmisiä tai arvioi omaa toimintaa negatiivisten silmälasien läpi.
Suunnitelmien muuttumiseen suhtautuu joustavammin, kun tietää ja luottaa siihen, että saa ja pitää syödä, vaikka ei tiedäkään tarkkaan, mitä on tulossa.
Asioita on helpompi tarkastella hyväksymisen ja uteliaisuuden kautta ja osana laajempia kokonaisuuksia.
Haaveita ja ihmeitä
On ymmärrettävää, että tietyssä kohtaa sairautta keskittyy ajattelemaan, että elämä on autuaan vapaata ja onnellista, kun syömishäiriön on pystynyt jättämään taakseen.
Uskallan haaveilla, koska tiedän, että kestän senkin, jos en saavuta haaveitani.
Olen kuitenkin miettinyt, olisiko toipumisrohkeuteni muodostunut vahvemmaksi ja olisinko sitoutunut hoitoon säntillisemmin, jos olisin ymmärtänyt aiemmin, että en muutu toiseksi, täydelliseksi ihmiseksi toipumisen myötä ja että onnellisuuden tavoittelu ei kanna kovin pitkälle – yhtä lailla kuin täydellisyyden tavoittelu on tuhoisaa myös syömishäiriön näkökulmasta.
Tietenkään en aio lopettaa haaveilua, mutta en aio jäädä syömishäiriön turvaan odottelemaan sitä, tulevatko kaikki unelmat toteen.
Uskallan haaveilla, koska tiedän, että kestän senkin, jos en saavuta haaveitani.
Olen oppinut, että elämä tuo eteen haasteita ja kriisejä, joita ei pysty ennalta tietämään – mutta niin se antaa myös isompaa onnea ja ihmeitä, tavoilla, joita en osannut kuvitella.
Olen kiitollinen siitä, että vihdoin, vuosien sairastamisen jälkeen, voin tarkastella elämääni ja todeta, että moni asia meni eri tavalla kuin suunnittelin, ja kuitenkin juuri siten kuin oli tarkoitus.
– Etelän-SYLIn vapaaehtoinen Sara
