Blogi

Sinut on haastettu! Älä laihduta -päivää vietetään lauantaina 6.5.!

Sinut on haastettu! Lähde mukaan kehopositiivisuuden rintamaan! Älä laihduta -päivää vietetään 6.5. Älä laihduta -päivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2008. Kuluneiden vuosien aikana painoon ja laihduttamiseen liittyvät asenteet ovat muuttuneet sallivampaan suuntaan. Kehopositiivisuus ja itsensä hyväksymisen sanoma on levinnyt ja saanut paljon lisää jalansijaa. Silti elämme edelleen hyvin ristiriitaisessa ympäristössä, joka toisaalta kannustaa arvostamaan itseä, mutta toisaalta painostaa laihduttamaan ... Lue koko artikkeli

Syömishäiriöstä toipuneen ajatuksia läheisen kokemuspuheenvuorosta

Tiistai-iltana 28.3. Etelän Sylin toimitiloissa Kaapelitehtaalla kuultiin Petra Kankaan kokemuspuheenvuoro ”Syömishäiriö läheisen silmin”. Petra kertoi siitä, millaista on ollut elää 7 vuotta syömishäiriöön sairastuneen tyttären Annikan (nimi muutettu) kanssa ja millaista on olla tällä matkalla edelleen. Olin itse kuuntelemassa sairastaneen näkökulmasta, pohjalla pieni toive ymmärtää omia vanhempiani millin verran enemmän. Sairastuin bulimiaan ollessani 16-vuotias ja kävin tulevien vuosien aikana läpi ... Lue koko artikkeli

LUENTOBLOGI: Pakko-oireisuus osana syömishäiriöoireilua

Sairaanhoitaja Jane Ahola Syömishäiriökeskuksesta piti maanantai-iltana (27.2.) luennon siitä, miten pakko-oireet linkittyvät syömishäiriöön, mitä ominaisuuksia pakko-oireisiin liittyy ja kuinka niitä voidaan hoitaa. Tiiviin ja informatiivisen tietopaketin jälkeen käytiin vapaata keskustelua siitä, millaisia muotoja pakko-oireisuus voi ottaa ja mitä esimerkiksi läheisenä voi tehdä pakko-oireisuudesta kärsivien auttamiseksi. Kun ihminen pakko-oireilee, voi taustalla usein olla tarve tuntea itsensä hyödylliseksi. Tekemällä ja suorittamalla, kuten ... Lue koko artikkeli

Vieraskynä: Tunnelmia parisuhteesta

Sitä luulisi, että pitkässä avioliitossa, olisi kaksi aikuista ihmistä. Joskus minun puolisoni kuitenkin ajattelee, olevansa naimisissa teinitytön kanssa. Kolmekymppisen teinitytön. Joka on kaikenlisäksi vielä äiti. Silloin, kun hän sanoo sen ääneen, minä raivostun. Silmäni sumenevat, koen, että minua alistetaan ja nöyryytetään. Siksi hän ei sano sitä usein. Vain silloin, kun on väsynyt minuun. Silloin, kun oma pääni ei toimi ja ... Lue koko artikkeli

Ajatuksia ja tunnelmia Syömishäiriöpäiviltä 2017

Osallistuin Syömishäiriö-päiville vapaaehtoisena. Tänä vuonna päivät järjestettiin Helsingissä teemalla: Hankala tapaus? Rinnakkaisdiagnoosien ja liitännäisoireiden huomioiminen syömishäiriön hoidossa. Etukäteen jännitti, lähinnä siksi, että tilanne oli minulle uusi. Millaista se olisi? Osaanko? Pelko oli onneksi turha, sillä tilaisuuden henki oli todella lempeä ja liiton jäsenet, joiden kanssa työskentelin päivän mittaa, olivat kaikkia aivan ihania. Muistin, miksi olen juuri tämän järjestön toiminnassa mukana. ... Lue koko artikkeli

Tervetuloa Syömishäiriöpäiville tammikuussa 2017!

Hankala tapaus? – Rinnakkaisdiagnoosien ja liitännäisoireiden huomioimisen tärkeys syömishäiriöiden hoidossa   Viidennet valtakunnalliset Syömishäiriöpäivät Helsingissä 24.-25.1.2017 Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4   Syömishäiriöpäivät ovat kasvattaneet suosiotaan kerta kerralta ja viimeksi tapahtuma myytiin loppuun. Varmista siis mukanaolosi ja varaa paikka nyt! Syömishäiriöpäivät on foorumi, jossa ammatillinen asiantuntijuus ja kokemusasiantuntijuus kohtaavat. Syömishäiriöpäivät on tarkoitettu terveys-, sosiaali-, kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille sekä muille, jotka ... Lue koko artikkeli

Itsetuntoa etsimässä – blogikirjoitus Henriika Maikun luennosta

29.8. järjestettiin Etelän-SYLIn tiloissa luento, joka käsitteli itsetunnon etsimistä ja syömishäiriöstä toipumista. Luennon lähtökohtana oli vapaus laajentaa omaa kokemusmaailmaa ja ymmärtää itsetuntemuksen ja itsensä rakastamisen suhde. Oman kokemusmaailman laajentaminen toteutui selvimmin harjoitusten avulla, joissa oli tarkoitus sensitiivisesti tarkastella omia tuntemuksia ja kokea, että kaikenlaisiin tunteisiin on lupa. Jopa niihin epämiellyttäviin ja negatiivisiin. Luennolla puhuttiin paljon lapsuudesta. Aihe saattaa olla vaikea, ... Lue koko artikkeli

Syömishäiriö ja kirjoittaminen toipumisessa Omalla toipumistielläni syömishäiriöstä ja masennuksesta olen kokenut kirjoittamisen yhdeksi parhaimmista keinoista sekä tutkia ja käsitellä tunteitani, että tunnistaa ja haastaa sairauden synnyttämiä negatiivisia ajatusmalleja ja elämää rajoittavia käyttäytymistapoja. Joskus tuntuu, että päässä on auki sata kanavaa samaan aikaan ja aivot höttöä täynnä. On vaikea erottaa selkeitä ajatuksia ja tunteita, joten yritän ”perata” päätäni auki siirtämällä osan ... Lue koko artikkeli

Syömishäiriö ja toipumisen vaikeus

Syömishäiriökeskuksen Omenatupa-blogissa oli äskettäin hyvä kirjoitus otsikolla Johtuuko syömishäiriöiden sitkeys heikosta paranemismotivaatiosta?. Kirjoitus oli mielestäni ansiokas, koska se käsitteli muun muassa tätä tärkeää teemaa: ennen kuin päästään käsiksi oireilusta luopumiseen, on luotava toipumiselle otolliset olosuhteet. On mietittävä esimerkiksi, mistä oireilu kumpuaa, miksi oireilua tarvitaan ja millä sen voisi korvata. Jos näitä oireilun taustalla olevia asioita ei huomioida, voi vastassa olla ... Lue koko artikkeli

Pakko hallita kaikkea?

En ole ikinä oikein perustanut AA/OA/NA ynnä muut lyhenteet -kerhoista, koska olen vierastanut niiden hengellissävytteistä ja muodollista tapaa järjestää vertaistukitoimintaa. Aina pitää lausua jotain rukouksia ja kun puhuu, toistella, että minä olen Marja ja olen alkoholisti…se tuntui aina niin keinotekoiselta. Yhtenä päivänä satuin kuitenkin katsomaan telkkarisarjaa, jossa oli menossa NA:n kokoontuminen. Siellä entiset huumeiden käyttäjät toistelivat Tyyneysrukousta ja rupesin miettimään ... Lue koko artikkeli