
Syömishäiriötarinani ja kokemukseni sairauden hoidosta
LAUANTAI 30. HEINÄKUUTA 2016 – HYVINVOINTI, OMA ELÄMÄ, SYÖMISHÄIRIÖ * Tiedoksi: Olen muokannut tekstiä ja julkaissut sen uudestaan 1/2018 Minua on lukuisia kertoja pyydetty kirjoittamaan postaus syömishäiriötaustastani. En tähän asti ole halunnut kirjoittaa postausta aiheesta, sillä koen sen todella henkilökohtaiseksi ja itseni araksi. Perheeni on kuitenkin kannustanut minua kirjoittamaan syömishäiriötaustastani ja saamastani hoidosta, sillä tekstistä saattaa olla hyötyä jollekin toiselle samassa tilanteessa olevalle henkilölle tai perheelle. ... Lue koko artikkeli

Luentoblogi: Kehonormeja kritisoiva aktivismi mediassa
Keskiviikkona 22.11. Kaapelitehtaalla kuultiin Katarina Kyrölän luento Kehonormeja kritisoiva aktivismi mediassa. Luennon aikana nousi useasti esiin se, kuinka kuvat vaikuttavat meihin tunnetasolla vahvemmin kuin järjellisellä tasolla. Vaikka kuinka olisimme tietoisia siitä, että näkemämme huippulaihat ja huippukauniit mainosmallit ovat rankasti kuvakäsiteltyjä, jonkinlainen halu yltää samaan kauneusihanteeseen pysyy meissä sisäänrakennettuna. Kenties näitä samoja epärealistisia vartaloita on tyrkytetty alitajuntamme vastaanotettavaksi niin monen vuoden ... Lue koko artikkeli

Luentoblogi: Syömishäiriö perheessä – Miten läheiset jaksavat?
Läheisen sairastaminen koskettaa syvältä. Ja se koskettaa niin monia. Joka kymmenes tyttö sairastaa syömishäiriön ja tyypillisimmin sairastuminen tapahtuu 15-24-vuotiaana. Yhä enenevissä määrin sairaus koskettaa myös poikia ja miehiä. Läheiselle vaikein paikka on luoda suhde rakkaaseensa, joka tuntuu muuttuneen kuin toiseksi ihmiseksi. Sairas ei koe voivansa huonosti. Tämä sairaudentunnottomuus lyö kiilaa ihmissuhteisiin. Toisen kärsimyksen ymmärtäminen on vaikeaa perheelle, mistä voi seurata ... Lue koko artikkeli

Luentoblogi: Syömishäiriö ja päihteet 22.8.
Noin kaksikymmentäviisi prosenttia syömishäiriötä sairastavista kokee yleensä ongelmia päihteiden kanssa. Kaksoisdiagnoosi on ongelma, joka johtaa usein siihen, että apua tarvitsevat eivät sitä saa. Tämä kaksoisdiagnoosi tarkoittaa yleensä samanaikaista päihde- ja syömisongelmaa, joka heikentää sairauden ennustetta ja vaatii siksi erityistä hoitoa ja huomiota. Anna Keski-Rahkonen on Helsingin yliopistolla lääketieteellisessä tiedekunnassa apulaisprofessorina ja hän on erikoistunut painoon, syömiseen ja syömishäiriöihin liittyviin kysymyksiin. ... Lue koko artikkeli

Pienet jäähyväiset
“You,” he said, ”are a terribly real thing in a terribly false world, and that, I believe, is why you are in so much pain.” – Emilie Autumn, The Asylum for Wayward Victorian Girls Näillä sanoilla alkoi 3.3.2014 kirjoitettu teksti, joka oli vasta työssään aloittaneen tuoreen toiminnanohjaajan ensimmäinen blogikirjoitus. Nyt, kolme ja puoli vuotta myöhemmin sen luettuani liikutun edelleen. Kirjoituksen ... Lue koko artikkeli
LUENTOBLOGI: Syömishäiriöiden periytyvyys
Vaikka olen vuosien aikana suorastaan ahminut tietoa syömishäiriöistä niin kaunokirjallisuuden kuin tieteellisten tutkimusten muodossa, oli ajatus syömishäiriöiden periytyvyydestä minulle varsin vieras. Koska tarkastelen elämää luonnollisesti subjektiivisen näkökulman kautta, en ole kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota, sillä en koe, että periytyvyys koskisi meidän sukuamme. Olen aina mieltänyt itseni syömishäiriömenneisyyksineni poikkeustapaukseksi. Siksi hämmennyin kovasti, kun huomasin tiistai-iltana Anna Keski-Rahkosen pitämää luentoa kuunnellessani, ... Lue koko artikkeli

Sinut on haastettu! Älä laihduta -päivää vietetään lauantaina 6.5.!
Sinut on haastettu! Lähde mukaan kehopositiivisuuden rintamaan! Älä laihduta -päivää vietetään 6.5. Älä laihduta -päivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2008. Kuluneiden vuosien aikana painoon ja laihduttamiseen liittyvät asenteet ovat muuttuneet sallivampaan suuntaan. Kehopositiivisuus ja itsensä hyväksymisen sanoma on levinnyt ja saanut paljon lisää jalansijaa. Silti elämme edelleen hyvin ristiriitaisessa ympäristössä, joka toisaalta kannustaa arvostamaan itseä, mutta toisaalta painostaa laihduttamaan ... Lue koko artikkeli

Syömishäiriöstä toipuneen ajatuksia läheisen kokemuspuheenvuorosta
Tiistai-iltana 28.3. Etelän Sylin toimitiloissa Kaapelitehtaalla kuultiin Petra Kankaan kokemuspuheenvuoro ”Syömishäiriö läheisen silmin”. Petra kertoi siitä, millaista on ollut elää 7 vuotta syömishäiriöön sairastuneen tyttären Annikan (nimi muutettu) kanssa ja millaista on olla tällä matkalla edelleen. Olin itse kuuntelemassa sairastaneen näkökulmasta, pohjalla pieni toive ymmärtää omia vanhempiani millin verran enemmän. Sairastuin bulimiaan ollessani 16-vuotias ja kävin tulevien vuosien aikana läpi ... Lue koko artikkeli
LUENTOBLOGI: Pakko-oireisuus osana syömishäiriöoireilua
Sairaanhoitaja Jane Ahola Syömishäiriökeskuksesta piti maanantai-iltana (27.2.) luennon siitä, miten pakko-oireet linkittyvät syömishäiriöön, mitä ominaisuuksia pakko-oireisiin liittyy ja kuinka niitä voidaan hoitaa. Tiiviin ja informatiivisen tietopaketin jälkeen käytiin vapaata keskustelua siitä, millaisia muotoja pakko-oireisuus voi ottaa ja mitä esimerkiksi läheisenä voi tehdä pakko-oireisuudesta kärsivien auttamiseksi. Kun ihminen pakko-oireilee, voi taustalla usein olla tarve tuntea itsensä hyödylliseksi. Tekemällä ja suorittamalla, kuten ... Lue koko artikkeli

Vieraskynä: Tunnelmia parisuhteesta
Sitä luulisi, että pitkässä avioliitossa, olisi kaksi aikuista ihmistä. Joskus minun puolisoni kuitenkin ajattelee, olevansa naimisissa teinitytön kanssa. Kolmekymppisen teinitytön. Joka on kaikenlisäksi vielä äiti. Silloin, kun hän sanoo sen ääneen, minä raivostun. Silmäni sumenevat, koen, että minua alistetaan ja nöyryytetään. Siksi hän ei sano sitä usein. Vain silloin, kun on väsynyt minuun. Silloin, kun oma pääni ei toimi ja ... Lue koko artikkeli