Kesämuistoja

Lapsuuden kesät olivat aina pitkiä, aurinkoisia ja lämpimiä. Mökillä oltiin ulkona ja vietettiin päivät järvessä, kotona kaupungissa taas oleskeltiin meren rannalla kavereiden kanssa. Kukaan ei ollut huonolla tuulella kukaan ei palellut, koskaan ei istuttu neljän seinän sisällä odottamassa sateen loppumista. Koskaan ei riidelty pinna kireänä aamusta iltaan. Nuoruuden kesät hujahtivat ohi hetkessä, liian nopeasti. Kavereiden kanssa vietettiin aikaa aamusta iltaan. … Lue koko artikkeli


Ajatuksia yksinäisyydestä

Tyhjyys ympärillä, tyhjä huone, hiljentynyt puhelin, nolla saapunutta viestiä. Ei ketään, jolle soittaa, ei ketään, jonka kanssa vaihtaa kulumisia. Ei ketään, jonka kanssa puida huolenaiheita ja löytää positiivisia pilkahduksia kaiken harmauden keskeltä. Vain ahdistava, raskas, kaiken peittävä yksinäisyyden viitta. Yksinäisyys on hyvin subjektiivista, kuten tunteet ja kokemukset muutenkin. Yksinolo voi olla välillä todella tärkeääkin, jotta oppii kuuntelemaan itseään ja nauttimaan … Lue koko artikkeli


Kokemustiedon tärkeydestä

Viikolla kävimme kertomassa syömishäiriöistä opinnoissaan loppuvaiheessa oleville lähihoitajaopiskelijoille. Olimme valmistautuneet kertomaan yhdistyksen toiminnasta, syömishäiriöistä yleisesti ja tietenkin ydinasiastamme eli siitä, miltä syömishäiriö tuntuu. Luokkaan päästessämme saimme kuulle, että opiskelijoilla oli jo takanaan kolmen tunnin teorialuento syömishäiriöistä. Eli sitä osuutta emme omassa esityksessämme enää tarvinneet. Hetken tuntui siltä, että kohta iskee jokin paniikki: aikaa oli 2,5, tuntia, joka nyt siis olisi … Lue koko artikkeli


Syömishäiriöstä toipuminen – kuinka edetä, kuinka auttaa?

Syömishäiriö ja siitä toipuminen on aina prosessi, johon vaikuttaa koko siihen asti koettu elämä. Syömishäiriö etenee yleensä niin sanotun kuherrusvaiheen kautta kärsimysvaiheeseen, josta lopulta toipumiseen.  Auttajan kannalta on tärkeää tunnistaa vaiheet ja niiden aiheuttamat haasteet hoitosuhteessa. Eri vaiheissa sairautta sairastunut ottaa vastaan tiedon ja avun eri tavoin. Voimakkaimman ennaltaehkäisevän suojan ja myös paranemista tukevan voiman antaa ihmisessä syntyvä hyväksyntä ja … Lue koko artikkeli


Paineiden pyörteessä, vaatimusten viidakossa

Jokin aika sitten pääsimme osallistumaan chattiin Ehyt ry:n demilässä. Keskustelun otsikkona oli ”Heippa peili, lihavaa vai laihaa tänään”.  Ajatuksena ja pohjustuksena oli kysymys siitä, miten voimakkaasti media ja ympäröivä yhteiskunta vaikuttaa kauneusihanteisiin, joita nuoret itselleen asettavat. Kaikkihan tietävät, että mallikuvia muokataan, mainoskuvia käsitellään ja että vain harva, jos kukaan, voi oikeasti saavuttaa niiden välittämän ”ihannevartalon”. Puolentoista tunnin keskustelu lähti käyntiin … Lue koko artikkeli


Kevään toiminnasta pari sanaa

Vuosi 2014 on alkanut toivottavasti hyvissä merkeissä itse kullakin. Kevään toimintamme alkaa olla pitkälle suunniteltu, joten tässä pari sanaa siitä. Avoimet vertaistukiryhmämme jatkavat toimintaa entiseen malliin, kokoontumalla kerran kuukaudessa. Kaapelitehtaan toimitilassa kokoontuvat sairastavien ja toipuvien ryhmä sekä ahmintatyyppisesti oireilevien ryhmä. Läheisten ryhmä jatkaa kokoontumista entiseen tapaan Töölössä Alzheimer-yhdistyksen tiloissa. Espoon ryhmä sairastaville ja toipuville muuttaa Tapiolasta Leppävaaraan. Jatkossa kokoontumiset pidetään … Lue koko artikkeli


Pakopaikka arjesta

Etelän-SYLI ry:n puheenjohtaja Laura Ala kirjoitti Huuma-lehteen kolumnin vapaahtoistoiminnasta Etelän-SYLI:ssä: ”17-vuotiaana seisoin peilin edessä ja toivoin vain, että parantuisin. Lihoisinpa niin, että pääsisin pois sairaalasta mutta en niin, että muuttuisin läskiksi. Kunhan vain ei tarvitsisi miettiä ahdistumiseen asti ruokaa, syömistä, syömättä jättämistä ja liikuntaa. Ajattelin, kuinka hienoa olisi sanoa ”minä selvisin”. Toiveeni toteutui. Syömishäiriö jäi taakse. Arjesta tuli opiskelua ja … Lue koko artikkeli


Kun mikään ei riitä

”Älä välitä siitä mitä ne sanoo”, kuulin ehkä sadannen kerran. Olisikin ollut ihanaa olla välittämättä. Se voi onnistua siltä, jonka itsetunto  on tarpeeksi vahva peittämään halveksuvat huomautukset ulkonäöstä, persoonasta ja suorituksista. Oma itsetuntoni murrosiän kynnyksellä oli lähinnä miinusmerkkinen, jos sen tasoa olisi voinut jollakin olemassa olevalla asteikolla mitata. Kun jo ala-asteella alkanut ja yläasteella täyteen mittaan kasvanut kiusaaminen ja totaalinen … Lue koko artikkeli


Hyvää vapaaehtoisten päivää!

Tänään 4.12. vietetään valtakunnallista vapaaehtoisten päivää. Teemapäivän tavoitteena on saada puolet Suomesta mukaan vapaaehtoistoimintaan. Suomalaiset välittävät toisistaan ja ympäristöstään ja jo kaksi viidestä tekee palkatonta työtä yhteiseksi hyväksi vapaaehtoistoimijoiden joukon koko ajan kasvaessa. Vapaaehtoisten päivänä myös me Etelän-SYLI:ssä haluamme kiittää vapaaehtoisten joukkoamme. Etelän-SYLI ry:n vertaistuki pyörii vapaaehtoisten voimin. Ilman mahtavia vapaaehtoisia vertaistukiohjaajiamme meillä ei olisi ryhmiäkään. Ohjaajat jakavat omasta kokemuksestaan … Lue koko artikkeli


Pysy hengissä vielä tämä päivä

Etelän-SYLI ry järjesti teatteriretken Kansallisteatteriin katsomaan Pysy hengissä vielä tämä päivä –näytelmää, joka ottaa kantaa mielenterveyspalvelujen alasajoon. Aiheensa rankkuudesta huolimatta esitys oli erittäin humoristinen ja sai samanaikaisesti sekä itkemään että nauramaan. Päähenkilö, edellisenä keväänä ylioppilaaksi kirjoittanut ja pääsykokeissa pisteen päähän korkeakoulupaikasta jäänyt tyttö alkaa ensin saada paniikkikohtauksia ja masentuu sitten tyystin. Näytelmä kuvaa neljän seinän sisälle linnoittautumista, syrjäytymistä ja loputtomalta … Lue koko artikkeli