Irti syömishäiriöstä – psykososiaalisen tuen merkitys

Uskon, että jokainen tuntee oman syömishäiriönsä parhaiten itse. Jokaisella on oma kertomuksensa siitä, mitä ajatuksia, tunteita ja toimintoja sairauteen liittyy. Näin olen pitkään ajatellut.  Olen myös pitkään ajatellut, että toipumisen keskiössä olen minä. Se, mitä teen, mitä ajattelen ja mitä tunnen. Toipuminen on minun oma matkani, mutta olen pitänyt sitä myös omana suorituksenani. Haasteena, jonka kanssa minä painin ja jonka … Lue koko artikkeli


Syömisen psykologia – mitä se tarkoittaa?

Ruoka kuuluu meidän jokaisen arkeen, mutta harvoin pysähdymme miettimään, miksi valitsemme juuri tietyn välipalan tai innostumme kokeilemaan uutta reseptiä. Syöminen on yksi elämän perustarpeista, ja sen taustalla vaikuttavat lukuisat tekijät. Voimme oppia tunnistamaan, mitkä tekijät vaikuttavat ruokavalintoihimme. Ruoka voi olla meille sekä ravintoa että tuoda iloa – parhaimmillaan molempia yhtä aikaa. Psykologia tieteenä lähestyy syömistä sekä ruokasuhdetta hyvin monesta eri … Lue koko artikkeli




Apua ahdistukseen

Syvänsininen perhonen istuu lehdellä.

Psykologi ja traumapsykoterapeutti Hanna Markuksela luennoi 26.10.2022 ahdistuksen syistä sekä ahdistuksen vaikutuksista kehoon ja mieleen. Lisäksi hän antoi työkaluja, joiden avulla voi saada apua ahdistukseen ja vähentää ahdistuksen oireita. Ahdistus ja sen yleisyys Ahdistusta koetaan usein muutostilanteissa, joissa odotetaan jonkin asian ratkeavan. Haastavat tapahtumat esimerkiksi ihmissuhteissa tai maailmantilanteessa aiheuttavat suurelle osalla ihmisistä ahdistusta. Näiden tekijöiden alla on kuitenkin yksilöllisiä eroja … Lue koko artikkeli


Tarinani syömishäiriöstä ja häpeästä

Musiikki soi ja pitäisi tanssia hitaita koulun diskossa. Olen tytöistä pisin – myös pitempi kuin pojat. Koen olevani iso. Haluan olla pieni. Häpeän pituuttani ja tunnetta siitä, että olen isompi kuin muut. Minulta kysytään mielipidettä luokan edessä, mutten tiedä, mitä sanoa. En keksi mitään. Häpeän epävarmuuttani ja punastun. Mitäköhän muutkin ajattelevat minusta taas? Pakko kirjoittaa lisää kymppejä peittämään epävarmuuttani.  Liikuntatunnilla … Lue koko artikkeli


Syömishäiriöstä kohti positiivista kehonkuvaa

Siemenet negatiiviseen kehonkuvaan ja syömishäiriöön kylvettiin jo ennen kuin täytin 10 vuotta. Olimme ostamassa minulle uusia farkkuja. Ihastuin Minni Hiiri -farkkuihin, mutta ne eivät sopineet minulle. Ruumiinrakenteeni vain oli sellainen, että jouduin tyytymään vähemmän mieluisiin farkkuihin. Asiaa ei mitenkään edistänyt varhainen murrosikä, joka alkoi noin 11-vuotiaana. Minun oli vaikea hyväksyä vääränmuotoista vartaloani, ja häpesin alastomuuttani pukutiloissa koulun liikuntatuntien jälkeen. Jouduin … Lue koko artikkeli


Ahmintahäiriöstä (BED) voi toipua

Sairastuin ahmintahäiriöön 25-vuotiaana syksyllä 2001. Sen taustalla oli useampia tekijöitä. Niistä tärkein oli se, että jouduin keväästä lähtien tekemään oman työni lisäksi toisen ihmisen työt, joihin minulla ei ollut mitään koulutusta, perehdytystä eikä motivaatiota. Se aiheutti ymmärrettävästi tosi paljon stressiä. Toinen syy sairastumiseeni oli tiukka laihdutuskuuri. Onnistuin kyllä laihtumaan, mutta sen jälkeen en enää pystynyt syömään normaalisti, vaan aloin ahmia. … Lue koko artikkeli


Kehosuhde osana itsetuntoa

Älä laihduta päivän 2021 luento käsitteli aihetta ”Kehoitsetunto median ja kommenttien ristipaineessa – miten vahvistat pienestä pitäen?”. Luennoitsijana oli lastenpsykiatri ja nuorisolääkäri Raisa Cacciatore, jonka työ keskittyy seksuaali- ja aggressiokasvatukseen sekä itsetunnon, perheiden ja mielen hyvinvoinnin tukemiseen. Ulkonäkötietoisuuteen sosiaalistuminen alkaa lapsuudessa, kun huomaamme, että ulkonäköämme pidetään keskeisenä kelpaavuuden ja joukkoon kuulumisen mittarina. Kasvamme osaksi kulttuuria, jonka arkipäiväiset käytännöt ovat usein korostetun … Lue koko artikkeli


Häpeä meissä

Etelän-SYLIn suositussa webinaarissa 29.9.2021 käsiteltiin häpeän ja syyllisyyden kehitystä, kehitykseen vaikuttavia kiintymyssuhteita, häpeältä suojautumisen keinoja sekä käyttäytymisanalyysin rakennetta ja hoitokeinoja. Luennoitsijana oli psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti ja kognitiivisen käyttäytymisterapian kouluttajapsykoterapeutti Katja Myllyviita, joka on kirjoittanut kirjan Häpeän hoito.